Puheenvuoro



Mölsä Matti, edustaja

Otsikko:
Talousvaliokunnan mietintö 3/2006 kirkkohallituksen esityksestä 1/2006, joka sisältää ehdotuksen Kirkon keskusrahaston talousarvioksi vuodelle 2007 ja toiminta- ja taloussuunnitelmaksi vuosille 2007-2009 sekä esityksen johdosta tehdyistä talousarvioaloitteista 1-2/2006 ja Turun arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuuston esityksestä 5/2006

Täysistunto:
Torstaina 9 päivänä marraskuuta 2006 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Kun nyt käsittelemme talousarviota, niin kallisarvoiset ystävät. En lähesty puheessani vankeja juridisena käsitteenä, en minään perusoikeutena, vaan ihmisenä. Olen joutunut rikollisuuden ja vankilan kanssa tekemisiin elämässäni aika tavalla. Jo varsin varhaisessa lapsuudessa tajusin, mitä on rikollisuus ja mitä on vankila ja mitä se merkitsee, ihmiselle, muillekin kuin vangeille itselleen. Elämäni aikana olen tuominnut henkilöitä vankilaan tuomarina. Olen syyttänyt heitä yleisenä syyttäjänä. Olen puolustanut heitä asianajajana ja myös rikoksen uhreja, puolustanut heidän oikeuksiaan. Lisäksi olen vieraillut vankilassa myös hengellisessä työssä, ja tämän, sanoisin perusteellisen elämänkokemuksen perusteella sanoisin, että tiedän, mitä merkitsee vankilassa se, että heille tuodaan Sana.

Erikoisesti kannan huolta nuorista rikoksentekijöistä, joista tutkimusten mukaan merkittävä osa palaa takaisin vankilaan. Jo syyttäjänä ollessa en painanut päälle kuin yleinen syyttäjä, kun oli kysymyksessä nuoret, vaan nimenomaan toin esille mitä merkitsee nuorelle vankilaan joutuminen. Ja toin esille heitä suorastaan puolustavia asioita, koska tajusin, että vankilaan joutuminen nuorelle on pahinta, mitä hänelle elämässään voi sattua. Siltä tieltä palaaminen on aika vaikeata. Ja mitä useammin siellä käydään, sitä vaikeampi se on. Ja yhden ainoan vangin kääntyminen siltä tieltä säästää satakertaisesti sen kulun, mitä siitä on, silloin kun kirkko lähtee esitetyllä tavalla sitä tekemään. Meidän pitää muistaa, että nyt on kysymyksessä vain määräaika ehdolla. Se ei tarkoita, että se on ikuisesti tämä menoerä siellä budjetissa, vaan se on tietyn määräajan. Ja täällä sanotaan, että rahoitus on valtion tehtävä. Niin pitkään olen palvellut valtiotakin, että tiedän, että valtion rattaat pyörivät tosi hitaasti, ja kun siellä sellainen ongelma on, se koskee paitsi tätä pyöreästi tuhatta vankia, mistä nyt on kysymys, myös kenties muitakin, jossa tämä diakoni vierailee. Niin kyllä mielestäni tämä tehtävä pitäisi kirkon hoitaa niin kauan kuin se saadaan siirretyksi valtiolle. Emme voi lähteä siitä raa´asta mielipiteestä, että valtio hoitakoon sen, mihin sillä on velvollisuus. Se ei kerta kaikkiaan sovi meille kirkolle. Meidän on ajateltava ihmistä, ei sitä, missä järjestyksessä mikin asia pitäisi tehdä, kenen on velvollisuus tehdä. Meidän on se velvollisuus tehdä. Valtion velvollisuus on juridisesti, meidän velvollisuus on hengellisesti ja se on todella painavampi asia kuin mikään juridinen velvoite. Eli niin kuin ehkä arvaatte, kannatan vankiladiakonin palkkaamista.

Ja sitten toinen asia. Tuo Oulun hiippakuntasihteeri. Saamelaisasia on todella tärkeä asia. Se on pääperuste, mikä tässä on esitetty, mutta kun siellä esitetään, että hiippakuntasihteerin tehtävä olisi myös muun muassa olla mukana oppilaitostyössä. Ja niin kuin, oliko se nyt maanantai, puhuin oppilaitostyöstä, se on erittäin merkittävä asia hänen työsarallaan, koska jälleen kerran totean: oppilaitostyö on sellaista, jossa lähes sataprosenttisesti tavoitetaan nuoret aikuiset ja se on todella merkittävä sarka. Sitä ei sovi laiminlyödä. Ja jos jossain hiippakunnassa tällaista tehtävää ei kenelläkään ole, niin totisesti toivon, että sellainen tehtävä asetettaisiin. Ja sitten puhuin näistä, että yhdenkin vangin kääntyminen tieltään, erikoisesti nuoren, se säästää yhteiskunnan varoja, mutta ajatelkaamme, miten paljon se säästää kärsimyksiä sekä hänelle itselleen, hänen läheisilleen, kaikille, jotka hänen kanssaan joutuvat tekemisiin. Kysymys on todella monivaikutteisesta asiasta. Kiitoksia.


Paluu