Inlägg



Juntunen Sammeli, edustaja

Rubrik:
Kyrkostyrelsens och stiftens verksamhetsberättelse 2011, Kyrkans centralfonds bokslut och beviljande av ansvarsfrihet samt Kyrkostyrelsens personalbokslut

Plenum:
Tisdagen den 8 maj 2012 kl. 9.45

Text:
Kunnioitettu arkkipiispa, hyvä puheenjohtaja, hyvät edustajat. Minunkin puheenvuoroni liittyy tuohon Pyhä-painopistealueeseen. Se on kunnioitettava yritys, jonka tarkoituksena on muun muassa rohkaista Pyhän kokemiseen ja elämään ja kirkastaa kirkon sanomaa. Muualta olen ymmärtänyt, että tämän hankkeen tarkoituksena on modernin ajan ajattelun ja kirkon uskon kohtaamisen mahdollistaminen, ikään kuin kontekstualisointi. Myös on puhuttu, että sen tarkoituksena on uskonnollisen kielen uudistaminen niin että kirkon usko on nykysuomalaiselle ymmärrettävää. Erittäin hienoja ja kannatettavia ajatuksia. Minun käsitykseni mukaan se on kuitenkin teoreettisesti kaikkein vaikeinta, mitä kirkossa on. Se on tosi kova teologinen kysymys, kuinka tämä tehdään sillä tavalla että se toimii, että se on ymmärrettävää ja kuitenkin pysyy siinä kirkon perinteessä. Tuo Jumalan meille. Sitä taustaa vasten tuntuu tosi kummalliselta, että tätä näin tärkeää projektia toteuttamassa teologisesti on yksi nuori teologian maisteri, pappi, ja silloin kun hän on äitiyslomalla, niin yksi nuori teologian maisteri. Onko heille annettu riittävästi teologista apua tällaisen jutun tekemiseen? Jos tämä olisi jokin katolisen kirkon hanke, niin on melko varma, että Ratzinger olisi pistänyt parhaat teologinsa pohtimaan tällaista kysymystä. Kirjoitin tästä yhden Kotimaan blogin, en todellakaan halutakseni nälviä, vaan osoittaakseni, millaisia vaikeuksia tähän liittyy. Jos me puhumme Pyhän kohtaamisesta ja Pyhän kokemisesta, siinä jo helposti unohtuu, että Jumala on "sinä". Hän on persoona, hän kohtaa meidät persoonana. Me rukoilemme häntä, hän puhuu meille. Mutta puhummeko me Pyhälle? Onko Pyhän kohtaaminen välttämättä sama kuin Jumalan kohtaaminen? Tuolla Pyhä-sivustolla on esimerkiksi Pyhä-blogi, joka on jollain tavalla ilmeisesti virallinen. Siellä esimerkiksi puhutaan pyhästä tällä tavalla, että: "Ateistille pyhä voi olla vaikka tajuttoman hyvä suklaakeksi." Ja sitten on kirjoitettu kirja nimeltään Aika pyhä, joka on hirmu kaunis, lapsille suunnattu kirja, ihania kuvia, söpö ote, mutta siinäkin pyhä on muun muassa mummolan tuoksu. Onhan se... mutta eikö se ole hyvää? Mummolan tuoksu on hyvää, mutta onko se pyhää? Unohtuuko tässä kuitenkin helposti Jumalan armon välineiden partikulaarisuus, ja tämä Jeesus-nimi, josta aamulla kuultiin? Tänä vuonna on toteutettu hienosti kyllä tätä pääsiäisrukouskorttia, ja siinähän tulee kyllä Jumalan persoonallisuus ja historiallinen partikulaarisuus, mutta on se silti aika vähäistä, yksi tuollainen rukouskortti, joka tosin on ihan ok, hieno. Kysyn, että minkä takia näin tärkeään hankkeeseen ei ladata teologista osaamista, jota kirkossamme kuitenkin on. Jos miettii kirkon ulkoasiainosastoa, siellähän sitä on ihan mahdottomasti ja siellä tehdään hienoa työtä. Minkä takia me teemme ulkosuhteissa paljon sitä hienoa teologista työtä? Ovatko suomalaiset niin sivistyneitä teologisesti, että heille ei tarvitse opettaa näitä tärkeimpiä asioita, että vain pitää ortodoksien ja katolisten kanssa vääntää? Minun mielestäni tämä ei ole ihan oikea suuntaus. Sama pätee myös tuohon Hengellinen elämä verkossa, se on teologisesti ihan hirmuisen vaikeaa. Tiedän sen omasta blogistani, koska suomalaisilla on nykyään erittäin kova vastustus siihen, että kirkon usko voisi olla jotakin tiettyä, ja että Jumala voisi olla sitoutunut johonkin tiettyyn sanomaan ja tiettyihin asioihin. Kuinka tavalliset kirkon työntekijät osaavat vastata tällaisiin haasteisiin? Kun minullakin dosenttina on omilla kotisivuillani hirmuinen työ osata vastata niihin vaikeisiin, aiheellisiin kysymyksiin, joita suomalaiset nykyään tekevät. Toivoisin, että sitä teologista osaamista, jota meillä on, niin kuin ulkoasiaintyöskentely osoittaa, käytettäisiin myös täällä kotimaassa.


Tillbaka