Inlägg



Korhonen Johanna, edustaja

Rubrik:
Ny kommunikationsstrategi, allmänna utskottets betänkande 2/2013 om ombudsinitiativ 1/2013

Plenum:
Fredagen den 17 maj 2013 kl. 9.15

Text:
Rakkaat ystävät, äskeinen esitys oli niin erinomainen, että sen kanssa on nyt vaikea kilpailla. Minä otan esiin yhden asian. Minäkin pidän tätä mietintöä oikein erinomaisena ja ehdotettuja toimia hyvänä ja pidän hyvänä ylipäätään sitä, että asiasta on taas kerran keskusteltu, koska
tämä on teemaa, joka meillä on jatkuvasti käsillämme. Otan esiin yhden teeman, jota aina ihmettelen tässä elämässä. Näissä kirkollisissa piireissä tavattoman usein törmää sellaiseen ajatukseen, että media on uhka, jonkinlainen haitta tai vaara tai jotakin tämän kaltaista. Median edessä on syytä tutista ja tuntea pelkoa ja kauhua. Tässä mainiossa mietinnössä on lause, missä sanotaan, että viestintäympäristön vahva piirre on kärjistyksiä ja vastakohtaisuuksia hakeva media, että no voi voi. Tällaisia lauseita lukiessani ajattelen, että tässä pitäisi yrittää tunnistaa näitä pelon rakenteita, joita tämmöisen tekstin taustalla on, ja sitten tehdä niille pelon rakenteille jotakin. Ensinnäkin tämän lauseen totuusarvokin on kyseenalainen, koska eihän se nyt ole koko totuus mediastakaan. Media ei ole monoliitti, siellä on hirmuisen paljon kaikenlaista sisällöntuotantoa ja laatutaso vaihtelee täysin löysästä copy paste -meiningistä erittäin huikeaan analyyttiseen ajatteluun ja sen journalistiseen välittämiseen. Media ei ole monoliitti, ja media ei ole vihollinen. Ylipäätään kun ajattelussa ruvetaan huomaamaan tämän kaltaisia vihollisuusrakenteita tai tämäntapaisia asioita, niin niitä pitäisi yrittää perkata ja kysyä miksi me kirjoitamme, miksi meillä on tällainen pelkotila ja mitä tälle pelkotilalle voisi tehdä. Kirkkohan on rakkausorganisaatio siihen tällaiset viha-pelko-tyyppiset vastakkainasettelut sopivat huonosti. Jos media on kiinnostunut kirkosta, silloin meidän pitäisi olla ainoastaan iloisia ja tyytyväisiä, koska media tekee juttuja kahdella kriteerillä, jotka ovat kiinnostavuus ja merkityksellisyys. Eli siis päästäkseen läpi mediassa jutun täytyy olla sekä kiinnostava että merkityksellinen, ja sen pitää olla näitä molempia. Se ei riitä, että se on pelkästään kiinnostava tai pelkästään merkityksellinen, vaikka nykyään aika usein painopiste onkin määrässä siirtynyt siihen suuntaan, että niin sanottua kiinnostavaa eli kaikenlaita hömppää on tavattoman paljon, vaikka merkityksellisyys jää ohuemmaksi. Jos mediatoimituksessa, yleismedian toimituksessa, arvioidaan, että kirkossa aiheena on ylipäätään jotakin, mikä on kiinnostavaa ja merkityksellistä, niin silloin meidän pitäisi olla ainoastaan iloisia, koska tätä mieltähän itsekin olemme, että kirkko on kiinnostava ja merkityksellinen. Minua ilahdutti lause mietinnössä, joka tässä esittelyssäkin tuli esille, "on tärkeämpää antaa oikea ja rehellinen kuva kuin hyvä kuva". Se ilahdutti sen takia, että hyvä viestintästrategia ylipäätään on se, että kerrotaan siitä, mikä on totta ja yritetään tehdä se mahdollisimman hyvin. Kiitoksia valiokunnalle.





Tillbaka