Inlägg



Häkkinen Seppo, piispa

Rubrik:
Kyrkan 2020 - Framtidsredogörelse för Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland, allmänna utskottets betänkande 4/2011 om kyrkostyrelsens framställning 11/2010

Plenum:
Onsdagen den 9 november 2011 kl. 9.00

Text:
Herra puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Yleisvaliokunta on tehnyt suuren työn ja saanut aikaan laajan mietinnön kirkkomme ensimmäisestä tulevaisuusselonteosta. Laajan lausuntokierroksen pohjalta on siivilöitynyt paljon tärkeää asiaa. Kunpa vain kaikki tämä mietinnössä esille tuotu hyvä toteutuisi myös käytännössä, tämähän on suurimpia tällaisten selontekojen, suunnitelmien ja kertomusten haasteita. Mietinnössä on siis paljon hyvää ja sitä en toista. Valitettavasi laajaan mietintöön sisältyy myös jonkin verran löysää puhetta, jolle olisin kaivannut paljon vahvempaa analyysiä ja perustelua. Esimerkkinä tästä käy vaikkapa mietinnön sivulla 15 oleva maininta, että "kirkko liukunee ja saa liukua kohti yksityisoikeudellista kolmatta sektoria ja kohti suurempaa itsenäisyyttä. Kirkon toimintavapaudelle on eduksi pyrkiä säilyttämään käytössä erillinen kirkkolaki, kirkollisvero ja virkasuhde." Samoin, mutta vielä epämääräisemmin valiokunnan kannanilmaisussa sivulla 19 todetaan, että "kehitetään eräitä julkisia piirteitä, kuten kirkkolaki, virkasuhde ja kirkollisvero". Tässähän viitataan kirkon julkisoikeudelliseen asemaan. Kysymys kirkon julkisoikeudellisesta asemasta sekä suhteesta valtioon ja muuhun yhteiskuntaan on laaja ja erittäin suuri periaatteellinen kysymys, joka nyt tulee mietinnössä kuitattua hyvin kevyellä luonnehdinnalla.

Sama koskee eräitä muita yksityiskohtia, kuten sivulla 12, että kirkkomusiikin virkoihin ei ole ammattikasvattajilla, mitä näillä sitten tarkoitetaankaan, kelpoisuutta. Tai sivulla 13, että kirkon järjestysmuodon on joustettava erityyppisille seurakuntaratkaisuille ja toimintamuodoille. Jos kirkon järjestysmuodolla ymmärretään kirkon käsitystä omasta olemuksestaan ja tehtävästään, niin ei mielestäni järjestysmuodon pidäkään joustaa eri toimintamuotojen mukaan. Mutta mitä valiokunta tällä ilmaisulla tarkoittaa, se ei käy ilmi. Tässä joitakin esimerkkejä siitä, jossa olisin odottanut valiokunnalta mietinnössään tarkempaa käsitteiden käyttöä sekä syvempää analyysia ja perustelua. Tämä kritiikkini ei turhenna sitä hyvää, jota mietintö hyvin paljon sisältää ja toivon, että kaikki hyvä todella toteutuisi myös käytännössä.

Useassa kohdassa valiokunta tuo esille sen, kuinka säännöksiä tulisi väljentää, jotta seurakuntaelämää voitaisiin kehittää tarpeita vastaavaksi. Tämä esitys on monelta osin sellainen, jota kannattaa tarkalla korvalla kuulla. Sivulla 11 viitataan jumalanpalveluselämän kehittämiseen ja nähdään esteinä nykyiset kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan säännökset. Sivulla 18 valiokunnan kannanilmaisussa todetaan, että seurakunnille annetaan ennakkoluulottomasti lupa ja tila kehittää uusia toimintamuotoja. Edelleen samalla sivulla sanotaan, että seurakunnat tarvitsevat menettelytapoja, joilla ne jatkuasti tarkkailevat toimintaympäristön muutoksia ja arvioivat niitä vasten toimintaansa. Mielestäni perusongelma ei kirkossamme ole niinkään rajaavat säännökset tai vajavaiset menettelytavat, vaan rohkeuden puute. Nyt on mahdollisuus kehittää jumalanpalveluselämää ja kirkkomusiikkia, kunhan vain kaikkia mahdollisuuksia käytettäisiin. Seurakunnilla on jo nyt mahdollisuus kehittää ennakkoluulottomasti uusia toimintamuotoja, kunhan niin vain tehdään. Onneksi monissa seurakunnissa koko ajan niin toimitaankin. Toimintaympäristön jatkuva tarkkailu ja johtopäätösten tekeminen kuuluu normaaliin seurakunnan johtamiseen ja strategiseen työskentelyyn. Se mitä me ennen kaikkea kirkossa tarvitsemme on rohkeus tarttua niihin mahdollisuuksiin, joita kirkolla ja seurakunnilla on. Tähän valiokunnan puheenjohtaja äsken puheessaan tarttui, puhuessaan mahdollisuuksien kirkosta. Siitä siis on kyse, siitä onko meillä rohkeutta tarttua näihin mahdollisuuksiin. Pahinta on, mikäli muuttuva maailma ja tulevaisuus johtavat kirkossa lamaantumiseen tai kyynisyyteen. Kirkkoamme uhkaa alituisesti vaara kääntyä sisäänpäin. Silloin olemme unohtaneet keskeisen peruslähtökohdan. Kirkko ei ole pienten sisäpiirien joukko, vaan avoin ja yhteyteen kutsuva yhteisö. Sen tehtävänä on täyttää Jeesuksen sille antama tehtävä. Kirkko on aina myös viestivä yhteisö. Sen tulisi olla yhteisö, joka näkyy rakkauden asenteena ja tekoina ulospäin.

Hyvät edustajat. Edessämme on monella tavalla tuntematon tulevaisuus ja vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei ole. Siksi on hyvä muistaa amerikkalaisen herätyssaarnaaja D.L. Moodyn viisas ajatus: "Herran palveluksessa voimme tehdä monta erehdystä, mutta suurin niistä on se, että emme tee yhtään mitään". Mikään aika ei ole Jumalalle huonompi tai parempi kuin joku toinen. Kirkolle jokaiseen aikakauteen sisältyy sekä uhkia että mahdollisuuksia. Siksi kirkolla ei ole mitään syytä lamaannukseen, myöskään tuntemattoman tulevaisuuden edessä, vaan päin vastoin, meidän tulee rohkeasti nähdä ne mahdollisuudet, joita tämä aika tarjoaa kirkon tehtävälle. Katseen on siksi oltava tulevaisuudessa. Siihen niin tulevaisuuselonteko kuin nyt käsillä oleva valiokunnan mietintökin antavat hyviä eväitä. Tulevaisuuden kirkko on hengellisesti vahva, olemuksestaan tietoinen ja perustehtäväänsä keskittynyt, mutta samalla ulospäin suuntautunut osallisuuden yhteisö. Tämän toteuttamiseen tarvitsemme rohkeutta ja luottamusta. Rohkeutta olla kirkko, luottamusta omaan asiaamme ja rohkeutta toteuttaa tehtäväämme sekä ennen kaikkea luottamusta Jumalaan, kirkon Herraan.


Tillbaka