Inlägg



Esko Timo, lainoppinut asiantuntija

Rubrik:
Lagutskottets betänkande 2/2009 om biskopsmötets framställning 1/2008 som gäller behörighet för kantorstjänst och kyrkostyrelsens framställning 5/2008 som gäller ändring av de tjänstemannarättsliga bestämmelserna i kyrkolagen, kyrkoordningen och valordningen för kyrkan

Plenum:
Tisdagen den 3 november 2009 kl. 13.00

Text:
Herra arkkipiispa, arvoisat kirkolliskokousedustajat. Edustaja Lahdenperän esitys siitä, että lakiesitys jätettäisiin raukeamaan, perustui lainsäädännön delegointiin liittyviin näkökohtiin. Kysymys on siis siitä, pitääkö kirkon virkamiesoikeudellisista asioista säätää lain tasolla vai olisiko kenties riittävää, että turvaudutaan johonkin alempaan säädöslajiin. Lakiesitystä tehtäessä on yhtenä lähtökohtana ollut, että lain taso on oikea säädöstaso. Raukeamista esitettäessä taas on ajateltu, että säädöstaso voisi olla alempikin.

Nyt tehtyä raukeamisesitystä on perusteltu professori Ilkka Saraviidan lausunnolla. Varmaankin on niin, että tämä lausunto on yllätys meille kaikille, muillekin kuin lakivaliokunnan jäsenille. Luulen, että se on ollut yllätys myös raukeamisesityksen tekijälle. Voimmehan lukea hänen allekirjoittamastaan eriävästä mielipiteestä lakivaliokunnan lausuntoon seuraavaa: ”Lähtökohtaisesti lakivaliokunta on sinänsä aivan oikein todennut, että kirkon virkasuhteita koskeva sääntely ei nykyisellään vastaa uudistetun perustuslain vaatimuksia.”

Professori Saraviita on tietysti alansa asiantuntija, joskin kuuluu valtiosääntötutkijoiden aktiiviuralta poistumassa olevaan joukkoon, kuten professorit Hiden ja Jyränki. Kuitenkaan ei millekään asiantuntijalausunnolle anneta arvoa vain sen perusteella, kenen nimi lausunnon alla on, vaan kaikkia asiantuntijalausuntoja tulee tutkia niitten sisällöstä lähtien. Ratkaisevassa asemassa ovat lausunnon perustelut ja sisäinen logiikka.

Saraviidan lausunnon keskeinen lähde on perustuslakivaliokunnan lausunto 20/2003. Kirkkoneuvos Voipio on jo tuonut esille siihen liittyviä ongelmia, mutta totean vielä lyhyesti, että tämä perustuslakivaliokunnan lausunto on annettu siinä yhteydessä, kun kirkkolakia oli ehdotettu muutettavaksi hiippakuntahallintoa koskevin osin. Kyseisen lakiehdotuksen tarkoituksena oli vahvistaa hiippakunnan taloudellista ja toiminnallista asemaa ja lakiehdotus sisälsi säännöksiä myös kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin viranhaltijoiden oikeusasemasta. Kun lakiehdotuksessa puhutaan virkasäännöstä, niin siinä tarkoitetaan kirkolliskokouksen hyväksymää sääntöä.

Perustuslakivaliokunnan lausunto käsittää vain yhden sivun varsinaista perustelua, kaikkiaan siinä on kolme sivua. Ei voida ajatella, että tällainen perustuslakivaliokunnan lausunto olisi keskeinen peruste ratkaistaessa sitä, mikä on kirkon lainsäädäntövallan sisältö ja mitkä ovat sen rajat. Lähtökohta on perustuslakivaliokunnankin lausuntoja hyväksi käytettäessä ja tulkittaessa, että turvaudutaan lausuntoihin, jotka on annettu sellaisessa yhteydessä, josta kulloinkin on kysymys. Nyt ei ole kysymyksessä sellainen lausunto, jolla olisi suora soveltuvuus esillä olevaan asiaan. Pitää kiinnittää myös huomiota lausunnon sisältöön. Sivulla 2 sanotaan nimenomaan, kuten mainittu, että "perustuslain 80 pykälän säännökset rajoittavat suoraan kirkkolain valtuutussäännösten tulkintaa." Tässä yhteydessä perustuslakivaliokunta päätyi kuitenkin siihen tulokseen, että asiassa ei tarvittu perustuslain käsittelyjärjestystä.

Saraviidan lausunnon mukaisesti esitetään nyt, että ei voida sanoa, että kirkon virkamieslainsäädännön muutostarve olisi välttämätön tai kiireellinen. Mielestäni tällaista päätelmää ei voida tehdä näistä lähtökohdista. Ei voida perustella delegointiin liittyvillä seikoilla, että lakiesitys ei ole kiireellinen eikä tarpeellinen. Lähtökohdaksi pitää ottaa se tilanne, missä kirkon virkamieslainsäädäntö tällä hetkellä on, ja se tilanne on huono. Uudessa Kirkkolainsäädäntö-teoksessa todetaan mielestäni hyvin paikkansa pitävästi, että ”Kirkon virkamiesoikeudellinen säännöstö on muodostunut vaikeaksi hahmottaa kokonaisuutena. Kirkon viranhaltijoita koskevia säännöksiä on kirkkolain lisäksi kirkkojärjestyksessä ja seurakuntien itselleen hyväksymissä ja tuomiokapitulin vahvistamissa virkasäännöissä sekä kirkon virkaehtosopimuslaissa. --- Kirkon virkamiesoikeudelliset säännökset eivät siten ole enää viime aikoina aikaisempaan tapaan seuranneet yhteiskunnallista kehitystä ja poikkeavat sen seurauksena myös monilta keskeisiltä osiltaan muun yhteiskunnan vastaavista säännöksistä.”

Lainsäädäntöpaketti, joka on meillä käsillä, on minun mielestäni nykyaikainen ja tasapuolinen ja voin yhtyä siihen lakivaliokunnan puheenjohtajan esittämään ajatukseen, että se täyttää kirkon tarpeet. Siitä tosin puuttuu syrjintäsäännös, mutta kävi selväksi valmistelun aikana, että sellaista säännöstä ei kohtuullisessa ajassa ollut saatavissa valmiiksi. Esitetty lainsäädäntö on käytännössä sovellettavissa tästä puutteesta huolimatta.

Olen yrittänyt seurata tarkoin nyt käytyä keskustelua ja olen kuullut sanottavan, että tämä lainsäädäntö ei kuitenkaan täytä kirkon erityisiä tarpeita, vaikka se täyttääkin kirkon tarpeita. Juristina en oikein ole pysynyt tämän keskustelun mukana. Olettaisihan, että olisi tehty sellaisia pykäläehdotuksia, jotka täyttävät kirkon erityiset tarpeet, mutta sellaisia ei ole tehty. Lainsäädäntötyössä on hyvin vaikeata taistella tämmöisiä kasvottomia uhkakuvia vastaan.

Vielä on sanottu, että tästä uudesta lainsäädännöstä seuraisi sellainen epäkohta, että virkasuhdeasioita joudutaan käsittelemään "maallisissa" tuomioistuimissa. Kun nyt itse toimin tällaisessa tuomioistuimessa, niin olisin kaivannut hieman parempia perusteluita, että mitenkä meidän tuomioistuimemme ovat niin kelvottomia, että ne eivät sovi kirkon palvelussuhdeasioihin. Sitä paitsi on huomattava, että nehän on katsottu sopiviksi eräisiin tällaisiin asioihin jo nykyään. Tasa-arvolain hyvityskanteet, yhdenvertaisuuslain hyvityskanteet, ne ovat kaikki ”maallisissa” tuomioistuimissa käsiteltäviä.

Herra puheenjohtaja, pidän tätä lakiesitystä hyväksyttävänä ja tarpeellisena.


Tillbaka