Inlägg



Juntunen Sammeli, edustaja

Rubrik:
Huvudprinciper för utvecklingen av församlingsstrukturerna, förvaltningsutskottets betänkande 1/2013 om kyrkostyrelsens framställning 11/2012 (behanlingen fortsätter)

Plenum:
Onsdagen den 15 maj kl. 18.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Kiinnitän huomiota siihen, että yhtymärovastin tehtävämäärittelyssä tässä mietinnössä on tarpeetonta epäselvyyttä, joka saattaa jatkossa haitata seurakuntien elämää. Tarkoitan sivua 17 keskivaiheilta alaspäin. Siinä sanotaan, että yhtymärovastilla on vaativa yhteistoimintajohtajan tehtävä, hän seuraa yhtymään kuuluvien seurakuntien toimintaa, kirkkoherrojen johtamista, esimiestoimintaa, henkilöstöjohtamista ja hallinnon johtamista. Sitten sanotaan, että hän keskustelee kirkkoherrojen kanssa, hän on kirkkoherrojen lähin tuki viran hoidossa, esiintyy myös "hallinnollinen esimies" -asemassa suhteessa seurakuntien kirkkoherroihin. Mutta kysyn, onko yhtymärovastilla tämän mukaan esimiesasema suhteessa kirkkoherroihin vai ei? Toisaalta hän on kirkkoherrojen esimies, jos hänellä on hallinnollinen esimiesasema, jonka tehtäviin kuuluu kirkkoherrojen johtamisen ja esimiestoiminnan seuraamista ja kirkkoherrojen tukemista. Toisaalta olen kuullut eräältä hallintovaliokunnan jäseneltä, että valiokunta nimenomaan ei halunnut tehdä yhtymärovastista kirkkoherrojen esimiestä. Kertooko tästä ainakin minulle epäselvä termi "yhteistoimintajohtaja"? Mitä se oikein tarkoittaa? Tätä asiaa pitää selventää jatkotyöskentelyssä.

Viittaan tässä yhteydessä Kotimaa24:ssa olleeseen seurakuntien hallintojohtajien kannanottoon, jossa sanotaan, että "seurakuntayhtymien johtaminen ja strateginen suunnittelu ilman, että lääninrovasti toimisi myös seurakuntien kirkkoherrojen esimiehenä, ei poikkeaisi mitenkään seurakuntayhtymän nykyisistä johtamismalleista eikä toisi johtamiseen lisäarvoa". Niinpä hallintojohtajat ehdottavat, että "mielestämme tulisi harkita vielä tarkoin lääninrovastin roolia strategisena johtajana ilman, että hän samalla on kirkkoherrojen esimies." Olen vahvasti sitä mieltä, että yhtymärovastin pitäisi selkeästi olla kirkkoherrojen lähiesimies ja samalla itse piispan alainen, eli linkki hiippakuntaan. Koska yhtymätasolle joka tapauksessa kasaantuu omaisuus ja hallintoa, on sillä oltava johtaja, jolla on selkeästi määriteltyä valtaa ja teologista kompetenssia johtaa. Vain näin voidaan estää vallan epämääräinen valuminen jollekin taholle, joka sen tahtoo ja osaa ottaa.

Olen ollut huomaavinani tästä asiasta käydyssä keskustelussa, että on paljon pelkoa ja epäilyä valtaa kohtaan. Nimenomaan yhtymärovastille tulevaa valtaa kohtaan. Pelätään, että hän isoilla lipereillään haroo vallan ja resurssit paikallisseurakunnalta yhtymään, josta sitten tulee tehtävän työn kannalta hyytymä. Luultavasti nykyisessä seurakuntayhtymämallissa on jossain näin käynytkin. Osittain ehkä siksi, että yhtymässä oleva valta on ollut talous- ja hallintojohtajilla, joilla ei ole kokemusta paikallisesta, ihmisten parissa tehtävästä seurakuntatyöstä ja sen tarpeista. Tällaista epäilyä on siis esitetty juuri paikallistasolta ja käsittääkseni tämän epäilyn vuoksi yhtymärovastin johtamisen määrittely on tässä hallintovaliokunnan mietinnössä tahallaan jätetty epäselväksi. Ajatellaanko, että tällaisella epäselvällä esimiesaseman määrittelyllä estetään väärä vallan kerääntyminen yhtymään? Luulen, että sellainen ei kyllä onnistu, vaan siinä käy juuri päinvastoin.

Toisaalta olen aistivinani, että paikallistason lisäksi myös piispat suhtautuvat epäillen siihen, että yhtymärovastille annetaan selkeä esimiesasema suhteessa kirkkoherroihin. Piispallisella taholla tunnutaan pelkäävän, että yhtymärovastin lähimiesasema suhteessa seurakuntien kirkkoherroihin ikään kuin blokkaisi piispan yhteyden seurakuntiin ja vaikeuttaisi piispallista kaitsentaa. Mutta miksi ihmeessä tällainen pelko? Jos yhtymärovastista tehdään selkeästi piispan työnjohdon alainen, silloinhan hän tekee juuri sitä mitä piispa käskee, eli auttaa piispaa tämän apostolisessa kaitsentatehtävässä. Onhan paimenellakin paimenkoira ja jos se on hyvin koulutettu, siitä on valtavasti hyötyä ja paikallisten niittyjen tuntemusta. Ei pastoraalisissa hommissa yksi ihminen eikä edes tuomiokapitulin väki millään joka paikkaan kerkeä. Itselleni tämä on näyttäytynyt muun muassa siinä, että 5,5 vuoden kirkkoherrana olon aikana en ole kertaakaan itse saanut käydä kehityskeskustelua työläisen asemassa. Arvostan piispaani korkealle, mutta tajuan, että hänellä on liikaa töitä. Nykyinen lääninrovastijärjestelmä ei toimi kuin lähinnä seremoniallisesti apostolisen kaitsennan apuna. Tämä on minun kokemukseni, vaikka Savonlinnan rovastikunnan lääninrovastit ovat olleet oikein hyviä tyyppejä. Itse he ovat sanoneet virastaan, että se on lähinnä postimerkinnuolijan virka.

Luterilaiseen kirkkoomme on Porvoon sopimuksen myötä hyväksytty ajatus piispallisesta apostolisesta kaitsennasta. Edustaja Åstrand esitti tänään hienon kuvauksen paikallisseurakunnasta teologisesti, mutta siitä huolimatta se ei ole kirkon koko kuva, vaan on olemassa myöskin kokonaiskirkon taso, jota hiippakunta varjelee paikallisseurakunnissa. Ehdotan, että tässä uudistuksessa otetaan tuo malli vahvemmin käyttöön käytännössä, tehdään yhtymärovastista selkeä linkki yhdistämään paikallistasoa ja hiippakunnan tasoa.

"Mutta sittenkin yhtymärovastille annettava valta on pahasta." Näin kuulen teidän edustajien omissatunnoissanne sieltä salista melkein tänne asti mutisevan. Että "emme tarvitse pikkupiispoja, ei kirkko ole mikään kirkko tai armeija, jota johdetaan ylhäältä tai käskytetään". Taidettiinpa täältä puhujapöntöstä tänään vetää esiin myöskin niin sanottu Stalin-kortti tai nokittiko edustaja Niiranen jopa jätkä-kolmosten, eli kolmen diktaattorin avulla.

Kirkko ei tosiaan ole armeija tai diktatuuri, jossa valta kasvaa pyssyn piipusta, vaan parempi vertaus on ortodoksisen teologian käyttämä analogia, jonka mukaan kirkko on olemukseltaan Pyhän Kolminaisuuden kuva, heijastuma hänestä. Tämän ajattelun mukaan Jumala on olemukseltaan rakkaus, Isä on kaikkivaltias muttei mikään Isä Aurinkoinen, vaan hän rakastaa Poikaa ja siksi on antanut kaiken vallan Pojalle. Mutta Poika puolestaan rakastaa Isää ja on siksi kaikessa Isälle kuuliainen aina kuolemaan asti. Henki on kyllä kaikkivaltiaan Isän henki, mutta hän ei silti omi valtaa itselleen vaan kirkastaa kaikessa Poikaa eikä itseään. Siksi Henki ottaa kaiken siitä, mikä on Pojan omaa ja välittää sen seurakunnalle. Eli näin Jumala on olemukseltaan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välinen rakkauden liike. Valtaa ei tarvitse pelätä, sillä valta on toisen palvelemista ja tilan antamista toisille. Kirkko elää ja syntyy tästä Kolminaisuuden rakkaudesta, koska se on ulospäin suuntautuvaa ja tilaa antavaa rakkautta. Siksi kirkko on olemukseltaan Kolminaisuuden ikoni ja ortodoksien mukaan se heijastuu myöskin kirkon hallintorakenteissa. Ehkä meidän luterilaistenkin pitäisi ottaa tuosta oppia, mehän arvostamme Raamattua Jumalan sanana ja siellä sanotaan kirkosta ja Jumalasta, että "seurakunta on hänen täyteytensä, hänen, joka kaikki kaikessa täyttää". Ei luterilaisuuden mukaan teologiasta voi hallintorakennetta tietenkään johtaa ja se on ihan raitista ajattelua, mutta sen voimme teologiasta oppia, että koska kirkko on olemukseltaan Pyhän Kolminaisuuden täyteys tai ikoni, ei meidän silloin ainakaan periaatteellisesti tarvitse ajatella, että valta on pahasta tai että yhtymärovasti ei saisi olla kirkkoherrojen esimies. Luodaan kirkon hallintorakenteesta sellainen, että yhtymärovasti ei käytä hänelle uskottua valtaa tehdäkseen yhtymästä itseisarvoa vaan palvellakseen selkeällä esimiesasemallaan paikallisseurakunnassa tehtävää työtä. Luodaan rakenteesta sellainen, että eräs yhtymärovastin tehtävän funktioista on palvella vallallaan esimiestään eli piispaa hänen apostolisessa tehtävässään. Tehdään kirkon hallinnosta sellainen, että paikallisseurakunta ei toiminnallisessa itsenäisyydessään toteuta omaa paikallista ideologiaansa vaan apostolisen kirkon uskoa, ymmärtää itsensä Kristuksen apostolisen kirkon paikalliseksi toteutumaksi eikä minkään inhimillisen valtablokin pyrkimyksen toteuttajaksi.

Yhtymätasolle kasautuvan vallan käyttämistä paikallistason palvelemiseen ei saa jättää vaan hurskaaksi toiveeksi, sillä kuten me luterilaiset tiedämme, kirkko ei ole ainoastaan Pyhän Kolminaisuuden kuva, vaan se on myös itsekkäiden ihmisten joukkio, jossa valta ja esimiesasema voi turmeltua. Siksi teen muutosesityksen, joka on kyllä hyvin pieni verrattuna tämän puheen pituuteen. Sivulla 19 hallintovaliokunnan kannanotto pitäisi mielestäni kuulua niin, että "Yhtymärovastin tehtävät ja virantäyttömenettely muotoillaan jatkovalmistelussa mietinnössä esitettyjen suuntaviivojen mukaisesti kiinnittäen erityistä huomiota yhtymärovastin aseman selkeään määrittelyyn, piispan alaisena ja kirkkoherrojen esimiehenä."


Tillbaka