Inlägg



Häkkinen Seppo, kirkkoneuvos

Rubrik:
Klimatprogram för kyrkan (Ombudsinitiativ 1/2007)

Plenum:
Onsdagen den 9 maj 2007 kl. 9.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. "Olemme vähitellen alkaneet ymmärtää, että elämä maapallollamme on kokonaisuus, jossa kaikki elävät olennot ovat vuorovaikutuksessa ja riippuvuussuhteessa keskenään. Maailmamme muodostaa monimutkaisen ekologisen järjestelmän, jonka puitteissa tapahtuva aineen ja energian kierto on elintärkeää elämän ylläpitämisen kannalta. Viime vuosina olemme hätkähtäen heränneet huomaamaan, että tämä elämää ylläpitävä järjestelmä on uhkaavalla tavalla järkkynyt". Näin alkaa vuonna 1991 julkaistu kirkon yhteiskunnallisen työn keskuksen, siis nykyisen Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston diakonian- ja yhteiskuntatyön yksikön edeltäjän julkaisu Ekologinen elämäntapa, Kristillisen uskon haaste ympäristövastuuseen. Mielenkiintoisella tavalla jo lähes parikymmentä vuotta sitten tuo julkaisu nostaa keskeisimmäksi uhkatekijäksi luomakunnan kannalta ilmaston lämpenemisen. Samoihin aikoihin, 80-luvulta lähtien, olivat muutenkin ympäristökysymykset seurakunnissa esillä aiempaa enemmän. Esimerkiksi Vastuuviikon teemana oli kahtena vuotena Maa on niin kaunis - vastuumme luomakunnasta. Sitä varten tuotettiin materiaalia ja julkaisuja. Muutenkin eri kristillisiltä kustantajilta ilmestyi noihin aikoihin ympäristökriisiin ja ekoteologiaan liittyvää kirjallisuutta, kuten esimerkiksi Sanoista tekoihin - arkielämän ympäristöopas. Tuohon ajanjaksoon sisältyy muun muassa seurakuntien konkreettisia ympäristötekoja, julkaisujen tuottamista sekä kannanottoja julkisuudessa. 1990-luvun talouslama seurauksineen siirsi ympäristökysymykset syrjemmälle kirkon yhteiskunnallisessa työssä, kunnes 90-luvun loppupuolella kirkkohallituksessa ryhdyttiin laatimaan ympäristödiplomijärjestelmää seurakuntia varten. Kyseessä on kirkon oma ympäristöasioiden hallintaa varten laadittu järjestelmä. Sen rakenne mukailee kansainvälisten ympäristöjärjestelmien rakennetta, mutta vaatimukset on sovellettu seurakuntien olosuhteisiin. Ajatuksena ympäristödiplomissa oli, että ympäristövastuussa kirkon on aloitettava itsestään. Oma piha pitää saada kuntoon, ennen kuin voi neuvoa muita. Kirkon ympäristödiplomi otettiin käyttöön vuonna 2001. Tähän mennessä diplomin on saanut 26 seurakuntaa tai seurakuntayhtymää, ja kun nuo yhtymien seurakunnat puretaan luvuiksi, niin yhteensä diplomi on tällä hetkellä käytössä noin 100:ssa seurakunnassa. Monessa seurakunnassa ja seurakuntayhtymässä työskennellään parhaillaan diplomin saamiseksi. Erityisesti Oulun hiippakunnan seurakunnissa on oltu aktiivisia, kiitos piispan ja tuomiokapitulin vahvan tuen. Yhtenä viimeisimpänä esimerkkinä Oulun hiippakunnan aktiivisuudesta on hiljattain ilmestynyt kirja Meille annettu maa - pohjoisen kirkon ympäristökirja, johon Pauliina Kainulainen omassa puheenvuorossaankin viittasi.

Olen halunnut tuoda esille tämän verran historiaa ja tämän hetken todellisuutta kertoakseni siitä, että kirkkohallituksessa ja myös laajemmin keskushallinnossa on jo pitkään tehty työtä ympäristökysymysten kanssa. Nyt esillä olevassa aloitteessa ei siis ole kysymys jostakin uudesta tai vieraasta asiasta; toki asiasta joka nyt on ajankohtainen ja hyvin tärkeä kysymys.

Nostan vielä esille joitakin aloitteeseen liittyviä kysymyksiä, lähinnä valmistelun näkökulmasta. Ensinnäkin kirkolliskokouksen tehtävistä: aloitteessa on hiukan epämääräisesti tuotu esille, että kirkkohallituksen tulisi perustaa työryhmä, joka työstäisi ilmasto-ohjelman kirkolliskokouksen syysistuntokautta 2007 varten. Mikään yksittäinen työryhmä ei voi suoraan työstää kirkolliskokoukseen sen käsittelyyn tulevia asioita. Lisäksi tietysti on hyvä muistaa, ettei kirkolliskokouksen tehtäviin kuulu tämäntapaisten asioiden hyväksyminen, mikäli aloitteessa tätä tarkoitetaan. Tämäntapaiset linjausasiakirjat tai suositusluonteiset ohjelmapaperit kuuluvat kirkkohallituksen tehtäviin; tällaisia siellä onkin viime vuosina tehty useita, kuten vaikkapa tällä viikolla täälläkin esillä ollut kirkon vastuullisen sijoittamisen ohjeet tai työalojen tietyt linjausasiakirjat, vanhustyön strategia tai päihdetyön strategia tai muut tällaiset vastaavat asiakirjat.

Toinen kysymykseni liittyy aloitteen aikatauluun, johon myös Pauliina Kainulainen jo puheenvuorossaan viittasi. Aloitteessa esitetään, että kirkkohallituksen tulisi työstää ilmasto-ohjelma jo syysistuntokautta 2007 varten. Tällainen aikataulu ei ole realistinen, mikäli aiotaan koota asiantuntijatyöryhmä ja kuulla eri toimijoita ja tahoja. Toki ymmärrän, että aloitteen intentio onkin siinä, ettei tarkoitus ole koota mitään vuosikausia työskentelevää komiteaa, mutta nyt esitetty aikataulu ei ole kyllä realismia.

Kolmanneksi: nyt erään kirkkohallitukselle tehdyn aloitteen jatkoseurauksena ollaan kokoamassa työryhmää ympäristökysymysten pohtimista varten. Näkökulmana tuossa työskentelyssä on se, mikä on kirkon erityinen anti tai sanoma näihin luomakuntaan ja sen tulevaisuutta koskettaviin kysymyksiin. Tässä mielessä työ kirkkohallituksessa on jo vireillä, tosin se on edennyt valitettavasti paljon hitaammin kuin itse olisin toivonut ja odottanut, ja mikäli tämä aloite kirkkohallitukseen lähetetään, on hyvin luontevaa kytkeä tämä aloite tuon käynnistyvän työryhmän työskentelyyn.

Lopuksi: aloite käsittelee mielestäni tärkeää ja ajankohtaista asiaa, ja siksi varmuudeksi haluan sanoa, etten tällä puheenvuorollani ole halunnut torjua tai turhentaa sitä, vaan tuoda esille lähinnä niitä valmisteluun liittyviä näkökohtia ja kysymyksiä, joita tämä aloite kirkkohallituksen näkökulmasta nostaa esille.


Tillbaka