Inlägg



Marjokorpi Lasse, edustaja

Rubrik:
Lagutskottets betänkande 2/2009 om biskopsmötets framställning 1/2008 som gäller behörighet för kantorstjänst och kyrkostyrelsens framställning 5/2008 som gäller ändring av de tjänstemannarättsliga bestämmelserna i kyrkolagen, kyrkoordningen och valordningen för kyrkan

Plenum:
Tisdagen den 3 november 2009 kl. 13.00

Text:
Kunnianarvoisa arkkipiispa, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Tämän lakiesityksen perusvika on siinä, että se katselee kirkkoa, sen järjestystä ja palvelijoita vain yhdestä näkökulmasta. Kysymyksenä on vain, millaiseksi kirkko olisi saatava, jotta se olisi täysin yhteiskunnan lakien ja toiveiden mukainen. Sen sijaan meidän kysymyksemme tässä kirkon ylimmässä päättävässä elimessä tulisi olla: miten kirkkomme voisi säilyttää tässä maassa oikeutensa, jotka perustuslaki sille suo ja toimittaa tehtäväänsä Jumalan sanan mukaan ihmisten parhaaksi ja Jumalan kunniaksi. Siis tämä lakiesitys huolehtii vain siitä, että yhteiskunnan vaatimukset toteutuisivat kirkossa, mutta ei huolehdi lainkaan siitä, että kirkon oikeudet toteutuisivat yhteiskunnassa. Niinpä esitystä ei pitäisi hyväksyä siitä syystä, että me voisimme säilyttää kristillisen kirkon tässä maassa. Tässä paperissa ilmoitetaan, että esitys on laadittu ottaen huomioon perustuslain säädökset sekä muun työelämän lainsäädännön kehitys. Mutta siinä ei ilmoiteta, mitä siinä ei ole otettu huomioon. Tässä on juuri sen suurin puute. Se on laadittu ottamatta huomioon valtion perustuslaissa kirkolle myöntämää autonomista erityisasemaa uskonnollisena yhteisönä ja kirkolta vaadittavaa sitoutumista kristinuskon oppiin ja tunnustukseen.

Nyt meidän pitäisi nähdä, mitä tästä kaikesta seuraa. Meidän kirkkomme tuottaa kovasti strategiapapereita. Joskus tulee mieleen, että pitäisi painaa sellainen kaunis monivärinen kirjanen nimeltä Kirkon virhestrategia. Sitä ei pitäisi jaella ilmaiseksi, niin että se luettaisiin. Mitkä ovat kirkon virhestrategian pääkohdat? Ensimmäiseksi kristillisestä etiikasta luopuminen. Siis siitä käsityksestä luopuminen, että Jumala on Raamatussa ilmoittanut tahtonsa ihmiselämää koskien ja se pysyy voimassa siihen asti, kunnes taivas ja maa katoavat. Etiikasta irtautumista väitetään luterilaiseksi, vaikka se syrjäyttää Lutherin Vähän katekismuksen opetuksen Jumalan kymmenestä käskystä, jotka ovat koko ajan voimassa ja näyttävät meidät syntisiksi. Kristillisestä etiikasta luopuminen aikaansaa uudenlaisen keksityn etiikan syntymisen. Jumalan sanan opettamisen sijasta voidaan ruveta esimerkiksi taistelemaan "homokammoa" vastaan. Meidän maamme poliitikot ovat joutuneet syvään umpikujaan, kun he ovat ajatelleet, että ihmisen toiminnan mitaksi riittää, että se on laillista. Poliitikkojemme aikaansaannosten perässä monet ovat alkaneet kysellä, missä on moraali. Ihmiselämän mitaksi ei riitä pelkästään se, ettei riko lakeja. Jos moraali puuttuu, niin laitkin tulevat ennen pitkää rikotuiksi. Niinpä oikeastaan voisi puhua moraalikammosta, josta kauhua tuntien kirkko yrittää tehdä pesäeroa luterilaiseen etiikkaan. Tämä lainsäädäntö edustaa juuri sitä näkemystä, että kunhan lakeja noudatetaan, niin moraalilla ja kristillisellä etiikalla ei ole väliä. Kirkko ajetaan umpikujaan. Sitä alkavat johtaa poliittiset elimet ja piispuus jää syrjään. Miten kävi sukupuolenvaihtoprosessissa Imatralla? Piispa yritti torjua kyseisen henkilön paluun virkaansa, mutta median mylvähdykset saivat piispuuden vaikenemaan. Piispan tehtävänähän on - muistattehan - johtaa kirkkoa Jumalan sanan mukaan, mutta se käy mahdottomaksi tällä kytkennällä, jota ollaan nyt laatimassa.

Kirkon virhestrategian toinen kohta: kansan yleisen mielipiteen seuraamisen tien valitseminen Jumalan sanan opettamisen sijasta. Meidän maassamme on kaksi muuta kirkkoa, roomalaiskatolinen ja ortodoksinen, jotka ovat valinneet toisen tien. Ne ovat valinneet kirkon tien. Yhteiskunnan muuttuessa maallistuneeksi, ne ovat turvautuneet autonomiseen uskonnolliseen asemaansa ja kirjanneet käytäntönsä omiin säännöksiinsä ja vielä saaneet eduskunnan hyväksynnän tälle tielle. Mikään kirkko ei aikaisemmin historiassa ole tyytynyt vain siihen, että sen oppi, etiikka ja järjestys olisi ympäröivän kulttuurin sanelema. Kristityt ovat kyllä kuuliaisia esivallalle, mutta samalla tietoisia, että Jumalan sana ylittää aina vallitsevan kulttuurin syntiset ja vajavaiset käsitykset. Kuten nytkin nykyisen mediakulttuurin luoman minäkeskeisen maailmankäsityksen.

Sitten virhestrategian kolmas kohta: Kirkkoon syvästi kiintyneiden ja kristillistä uskoa tunnustavien ihmisten syrjiminen virassa, hallinnossa ja seurakuntalaisina. Tämä on kirkon jäsenmäärän vähentämisessä loistava ratkaisu. Jos tämä virkapaketti hyväksytään, niin sillä laillistetaan ja saatetaan voimaan ne käytännöt, jotka ovat alkaneet työntää uskovia ihmisiä eroon kirkosta. Moni ei sitä heti tee, mutta he ovat jo etsineet jumalanpalvelusyhteytensä muualta ja siirtyneet kilpailevan toiminnan piiriin. Eilen täällä puhuttiin kauniita sanoja yhden Agricolan messun puolesta, jonka johtoryhmä on samalla ollut heittämässä sieltä toista messua ulos.

Neljäs kohta kirkon virhestrategiassa: kirkollisten toimitusten alentaminen palveluiksi, joita toimitetaan ihmisille kansansuosion vuoksi, tekemättä itselleen ja heille mitään Jumalan sanasta nousevia omantunnon kysymyksiä. Avioliittoon vihkimisiä tarjotaan esteettömästi kaikille, kyselemättä sitä, kuinka mones avioliitto on menossa ja mistä syystä edelliset avioliitot ovat rikkoutuneet. Kirkosta eronneet siunataan poikkeuksetta muka erityisen kristillisenä palveluna. Se taas on omiaan lisäämään kirkosta eroamista. Voi ennustaa, että tällä menolla 20 vuoden kuluttua Helsingin papit tulevat työllistymään ja saamaan palkkansa pääasiassa maksusta suoritetuista kirkkoon kuulumattomien hautaamisista. Muistotilaisuuksissa ei enää julisteta evankeliumia. Samaan aikaan yhä useammat kirkon jäsenet haluavat lastensa kasteen, avioliittonsa siunaamisen tai sukulaisensa ruumiin siunauksen tapahtuvan joidenkin muiden luterilaisten pappien toimesta.

Kirkon virhestrategian viides kohta on, että se ei pidä evankeliumin julistamista ihmisten kääntymiseksi ja uskon syntymiseksi aina ja jokaisessa tilanteessa tärkeimpänä tehtävänään, oli sitten kysymys mistä juhlasta tahansa. Kirkon opin ja teologian liudentaminen maailmalta lainatuilla ohjelmilla ei käy kirkkomme opetussisällöksi. Oikean strategian löytämiseksi lainaan Tuntematonta sotilasta. Siinä kerrotaan tilanteesta, missä Rokka joutui toverinsa kanssa kahdestaan taistelemaan saartavaa vihollisjoukkoa vastaan. Siinä kehittyi seuraavanlainen sananvaihto "Täs on täyet lippaat. Sikälskö mie tikkaan ne tyhjäks, sie täytät ne. Mut pane aina täysinäine täysinäiste läjään, etteivät sekahu. Ole aivan rauhallinen, nii mieki oon. Nuohan ne koht on kovil eikä myö." Sitten Rokkaan osui ja hän menetti hetkeksi tajuntansa. Lampinen yritti lähteä pakoon. Rokka tarttui häntä nilkkaan ja sanoi "Mihin sie määt?" "E..en mihinkää." "Katsoha sie, tää asia on sellane, et jos sie lähet juoksemaan, sie saat juosta ain Pohjallahell saakka. Kyllä hää tulloo peräs, älä yhtää epäile. Mut jos sie pysyt paikoillas, etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö? Et sie sovi hänen kans samaan monttuun. Se on tämän puolustussovan ratekia." Tällä lainsäädännöllä kirkko saattaa järjestyksensä viiveellä seuraamaan maallistuneen yhteiskunnan kehitystä ja perustaa automaatin, joka juoksuttaa sitä - ei vain Pohjallahell asti vaan sen ylikin, niin että lopulta vihitään avioliittoon, jossa sukupuoli ja lukumäärä ovat vapaasti valittavia.


Tillbaka