Inlägg



Sahi Timo, edustaja

Rubrik:
Huvudprinciper för utvecklingen av församlingsstrukturerna (Kyrkostyrelsens framställning 11/2012)

Plenum:
Måndagen den 5 november 2012 kl. 13.00

Text:
Arvoisa arkkipiispa. Kirkkohallituksen esitys seurakuntarakenteen kehittämisestä on hämmästyttävästi kehittynyt hyvään suuntaan verrattuna lausunnolla olleisiin vaihtoehtoihin. Oli ilo lukea tätä esitystä. Näkyy, että kirkkohallitus on ymmärtänyt, että seurakuntayhtymämalli on joustava ja toimiva monenlaisissa, jopa kaikissa ympäristöissä. Kun seurakuntarakennetta kehitetään tältä pohjalta, ei mennä johonkin tuntemattomaan ja epävarmaan, kun mallista on jo nyt vuosikymmenien kokemukset. Seurakunnat voivat keskittyä varsinaiseen toimintaansa ja vahvistaa paikallisidentiteettiä, kun talous ja suuri osa hallintoa hoidetaan keskitetysti. Yhtymän perussäännössä, tai kuten täällä puhutaan perussopimuksessa, voidaan hyvinkin joustavasti sopia yhteisesti, mitkä asiat hoidetaan keskitetysti seurakuntayhtymän puitteissa. Lisäksi on huomattava, että seurakuntayhtymästä on jo nyt olemassa toimiva lainsäädäntö, jota voidaan käyttää pohjana ja jota on mielestäni suhteellisen helppo parantaa ja kehittää.

Sitten muutamia yksittäisiä huomioita. Julkisuudessa on paljon keskusteltu kunta- ja seurakuntarakenteiden sidoksista toisiinsa. Joillakin tahoilla tätä on pidetty haitallisena. Asia on ilmaistu muun muassa siten, että kuntien yhdistyessä myös seurakuntien on pakko yhdistyä. Näinhän ei asia ole nytkään, vielä vähemmän jos kirkkohallituksen esitys toteutuu. On kokonaan eri kysymys, jos verotusteknisistä syistä saman kunnan alueella seurakuntien on kuuluttava samaan seurakuntayhtymään, toisin sanoen seurakuntayhtymän ulkorajat noudattavat tämän verran kuntien rajoja. Tämä ei voi olla seurakuntien toiminnalle haittatekijä. Olennaista on, että seurakunta, jolla on maantieteelliset rajat, on toiminnan perusyksikkö. Tähän parokiaaliperiaatteeseen kirkkohallitus esittää varovasti harkittavaksi kolme eri poikkeusta, joita pidän mahdollisina ja jotka kirkkoneuvos Pihlaja esitteli, ja ne onkin tässä yhteydessä tarkoin tutkittava ja ratkaistava. Erittäin tärkeä on kysymys siitä, miten otetaan huomioon erikieliset seurakunnat. Seurakuntayhtymämallissa tämä on hyvin otettu huomioon. Tähän asiaanhan piispa Björkstrand on paneutunut ja esittelee sen kirjassaan "Samanlaisten perusteiden mukaan". Helsingin seurakuntayhtymässä on hyvät kokemukset suomen- ja ruotsinkielisten seurakuntien yhteiselosta.

Hallinnon perusrakenne, joka vastaa pitkälti nykyistä, on hyvä ja toimiva. Voidaan kuitenkin esittää muutamia kysymyksiä. Voidaan kysyä, mitä hyötyä on siitä, jos yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaa kutsutaan lääninrovastiksi. Onkohan tämä vain jäänne aiemmin esitetystä rovastikuntamallista, joka lausunnoissa sai vain rajoitetusti kannatusta. Voi olla, että nimike on jopa sekoittava enemmän kuin hyödyllinen. Ongelmana yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajan kohdalla on myös, jos yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja on kokopäiväinen yhden seurakunnan kirkkoherra, että asianomaisen seurakunnan johdossa on vs. kirkkoherra jopa 4-6 vuotta. Tämä ei voi seurakunnan toiminnan kannalta olla hyväksi. Mielessäni myöskin kysyn, voisikohan yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja olla maallikko. Joka tapauksessa seurakuntaneuvosto voisi mielestäni valita itse puheenjohtajansa. Kirkkohallitus esittää, että seurakuntaneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra tai maallikko riippuen siitä, miten seurakunnassa päätetään. Tämä on kehitystä oikeaan suuntaan, mutta samalla voitaisiin mennä pidemmälle. Kirkkoherran asema valmistelijana, päättäjänä ja toimeenpanijana on herättänyt jo pitkään kritiikkiä. Kirkkoherran asema seurakunnan johtajana ei huonone lainkaan, vaikka seurakuntaneuvoston puheenjohtajana olisi aina maallikko. Tämä jo aiemmin esillä ollut uudistus voitaisiin ehkä nyt toteuttaa.

Yhden kontra kahden vaalin kysymys on ongelmallinen. Kirkkohallitushan esittää, että kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvoston vaalissa siirrytään yhden vaalin järjestelmään. Nykyistä kahden vaalin järjestelmää on useissa vaaleissa kritisoitu muun muassa siksi, että äänestäjille kirkkovaltuusto ja seurakuntaneuvosto voivat olla käsitteellisesti epäselviä, äänestystilanteessa ne voivat mennä helposti sekaisin ja tästä voi seurata, että hylättyjä ääniä tulee aika paljon. Kuten täällä jo todettiin, kirkkohallitus viittaa eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoon, jonka mukaan kunnallinen itsehallinto edellyttää ylimmän kunnallisen päätöksentekojärjestelmän demokraattisuutta. Sen mukaisesti yhteinen kirkkovaltuusto tulisi valita suoralla vaalilla. Myös on pidetty tärkeänä periaatetta, että kirkollisveron suuruuden päättävä elin valitaan suoralla vaalilla. Kuitenkin, tästä kaikesta huolimatta, kirkkohallitus esittää, että seurakuntayhtymässä seurakuntaneuvostot valitaan välittömällä vaalilla ja seurakuntaneuvostot valitsevat edustajansa yhteiseen kirkkovaltuustoon. Yhden vaalin järjestelmä vaatii vielä perusteellista pohtimista ja asiantuntijoiden kuulemista. Toivottavasti jo nyt, kun asia menee valiokuntiin. Kysymys on siitä, onko se ylipäänsä mahdollinen. Jos se on ja siihen päädytään, olen sitä mieltä, että seurakuntaneuvostot tulee valita välittömillä vaaleilla. Mielestäni kirkkohallituksen esitys antaa erittäin hyvän pohjan seurakuntarakenteen kehittämiselle. Valiokuntien on kuitenkin aiheellista paneutua muutamiin ongelmakysymyksiin, jotka täällä ovat olleet esillä, jotta kirkolliskokouksen linjaus siitä, miten kyseessä olevissa asioissa tulisi menetellä, tulisi mahdollisimman hyvin selväksi. Kaiken kaikkiaan toivon, että kirkolliskokous antaa selvästi vihreää valoa kirkkohallituksen esittämälle perusratkaisulle.


Tillbaka