Inlägg



Eskola Seikko, edustaja

Rubrik:
Överförandet av biskopsval till stiftsfullmäktige (Ombudsinitiativ 3/2006)

Plenum:
Tisdagen den 9 maj 2006 kl. 9.00

Text:
Herra arkkipiispa, hyvät edustajat. Aloitteemme tarkoittaa siis piispan vaalin siirtämistä nykyiseltä valitsijakunnalta täydennetylle hiippakuntavaltuustolle, jossa valintaa varten olisi yhtä monta pappia kuin maallikkoja. En ryhdy selostamaan aloitetta sen enempää, mutta kiinnitän huomiota muutamiin ongelmiin, joiden vuoksi sen tekeminen on katsottu välttämättömäksi. Nykyinen vaalitapahan syntyi 1990-luvulla kolmessa eri vaiheessa. Oleellisia muutoksia olivat nimittämisoikeuden siirtäminen tasavallan presidentiltä kirkolle ja maallikoitten ääniosuuden olennainen lisääminen. Maallikoitten osuutta lisättiin jo 1994 kirkkolaissa, mutta siinäkin se jäi kuitenkin paljon pienemmäksi kuin papistolla, n. 25-30 %:n alueelle. Kirkolliskokous lisäsi olennaisesti maallikkoitten osuutta valitsijoissa samalla, kun se 1995 päätti tuomiokapitulien siirtämisestä valtiolta kirkolle. Nyt maallikolle annettiin yhtä monta paikkaa kuin papistolle. Silloin vielä tasavallan presidentti nimitti ehdokkaat kolmesta ääniä eniten saaneesta. Vuonna 1999 kirkolliskokous päätti, että piispan nimeäminen siirretään kirkolle itselleen. Silloin siirryttiin nykyiseen kaksivaiheiseen vaaliin, jossa toisella kierroksella asetetaan vastakkain kaksi ensimmäisellä eniten ääniä saanutta. Vasta silloin siirryttiin ehdokasasetteluun, jossa siis 10 valitsijaa tarvitaan asettamaan ehdokas piispan vaaliin. Nykyinen järjestelmä on siis kehittynyt asteittain, sitä ei ole kokonaisuutena suunniteltu. Sitä on korjailtu havaittujen epäkohtien mukaan. Vanhasta hyvin pappisenemmistöisestä valitsijakunnasta siirryttiin kahdessa vaiheessa nykyiseen järjestelmään, jossa maallikoita ja pappeja on yhtä paljon. Mielenkiintoista on, että nämä valitsijakunnan muutokset eivät täällä kirkolliskokouksessa herättäneet oikeastaan minkäänlaista keskustelua. Luin mielenkiinnolla näitä pöytäkirjoja ja hiukan yllättyneenä totesin tämän.

Nykyisen vaalitavan todelliseksi ongelmaksi on muodostunut vaikeus informoida valitsijoita ehdokkaiden soveltuvuudesta, kyvyistä ja tavoitteista. Kysymys on aika ongelmallinen sikäli, että siinä on kysymys suuresta määrästä valitsijoita eri puolilla hiippakuntaa. Turun äskeisessä vaalissa valitsijoita oli 840, arkkipiispan vaalissa heitä olisi 1200. On syytä arvioida realistisesti nykyisen vaalitavan mukaisten valitsijain mahdollisuutta saada ehdokkaista riittävää informaatiota. Olen ollut seurakuntaneuvoston jäsenenä kolmisenkymmentä vuotta ja vieläpä kahdessa eri seurakunnassa. Kaikki ovat olleet fiksuja ja sympaattisia ja seurakunnan parasta ajavia ja sen toimista kiinnostuneita. Mutta kyllä minun täytyy sanoa, että he eivät ole juuri lainkaan tunteneet niitä naisia ja miehiä, jotka käytännössä ovat piispa-ainesta. Sen tuntemuksen antaminen jää käytännössä vaalipaneelien ja vaalien tukiryhmien tehtäväksi. Karussa käytännössä hyvä tukiryhmä on nykyjärjestelmässä piispan vaalissa miltei yhtä tärkeä kuin hyvä ehdokas. Mutta ei ole lainkaan varmaa, että hyvä ehdokas saa taakseen hyvän tukiryhmän, jos saa ollenkaan. Kymmenen nimeä valitsijayhdistyksessä ei ole mikään tukiryhmä, siitä työ vasta alkaa. Siihen vaaditaan aikaa ja rahaa. Ehdokas tarvitsee porukan, joka omistautuu asialleen ja käyttää siihen aikaansa. Media osoittaa mielenkiintoa piispan vaalia kohtaan, se on kirkolle myönteistä. Mutta media tekee sen omilla ehdoillaan, sen uutiskriteerit ja hiippakunnan etu, joka edellyttää monipuolista informaatiota ehdokkaista, eivät välttämättä ja useinkaan kohtaa. Julkisissa paneeleissa piispaehdokkaat joutuvat käymään läpi eräänlaisen julkisuusseulan. Ne ovat tietty testi ehdokkaiden kyvystä esiintyä julkisuudessa, mutta ne antavat kovin vähän tietoa itse ehdokkaasta. Paitsi kullekin ehdokkaalle tuossa paneelissa jäävän ajan lyhyydestä tämä johtuu kirkollisesta käytännöstä. Toisin kuin politiikassa, kirkon paneeleissa ollaan kohteliaita eikä käydä ehdokkaiden heikkouksien kimppuun. Näiden tilaisuuksien informaatioarvo jää sen tähden usein kovin vähäiseksi. Politiikassahan yritetään iskeä juuri ehdokkaiden heikkoihin kohtiin, se on monesti ikävää, mutta sen kautta tulee tärkeää tietoa kandidaateista.

Nykyinen vaalijärjestelmä ja kirkkomme korrektiussäännöt tuovat mieleen keskustelun, josta eräs ystäväni kertoi. Hän oli eräillä coctail-kutsuilla tavannut Väinö Leskisen, sosiaalidemokraattisen puolueen legendaarisen puoluesihteerin ja ministerin sotien jälkeisiltä vuosilta. Leskinen oli jutellessa todennut, että politiikka on kuin vesipalloa, pinnalla hymyillään, pinnan alla potkitaan. Mestaripoliitikko oli myös entinen mestariuimari, hän tiesi, mistä puhui. No, kyllä hän oli osannut kovissa taisteluissa kommunisteja ja Urho Kekkosta vastaan käyttää kovia otteita pinnallakin. Luulisinkin, että Väiski tarkoitti enemmän sisäistä taistelua puolueessa vallasta ja asemista, senkin hän osasi mestarillisesti. En voi välttää vaikutelmaa, että nykyinen piispan vaalijärjestelmämme muistuttaa Väiski Leskisen kuvaamaa politiikkaa. Paneeleissa hymyillään, kulissien takana potkitaan, ainakin tönitään. Selvyyden vuoksi todettakoon, että en tarkoita että ehdokkaat potkisivat pinnan alla toisiaan, mutta heidän kannattajilleen ja tukiryhmilleen houkutus on sitäkin suurempi.

Silloin, kun nykyinen vaalitapa säädettiin, ei vielä ollut hiippakuntavaltuustoa, mutta eräs asiantuntija kertoi minulle, että arkkipiispa Matti Simojoki oli komiteassa aikanaan suunnitellut, että hiippakuntakokous voisi valita piispan. Paljon paremmin siihen soveltuu hiippakuntavaltuusto sellaisin täydennyksin kuin esitämme. Hiippakuntavaltuusto ei ole mikä tahansa suljettu ryhmä, päinvastoin se on demokraattisesti valittu edustamaan koko hiippakuntaa. Kirkkolain mukaan sen tehtävänä "on tukea ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa". Vaalitapansa vuoksi se itse asiassa edustaa hiippakuntaa paremmin kuin nykyisellä tavalla valittu piispan valitsijakunta. Itse asiassa hiippakuntavaltuustojärjestelmästä seuraa loogisesti, että piispan valinta kuuluu sille. Toiminta ehdokkaiden hyväksi ja jonkinlainen vaalitaistelu sekä median mielenkiinto säilyvät tietenkin silloinkin, kun vaali tapahtuu hiippakuntavaltuustossa. Vaikuttaa varmasti valtuutettuihin, valitsijoihin, jäseniin yritetään, ja se on hyväkin. Mutta valtuuston jäsenillä on hyvät edellytykset arvioida ulkopuolista painostusta, kun ne saavat luottamuksellisesti sekä haastatella ehdokkaita että vertailla heitä. Siten arkkipiispan vaali tulee myös sopeuttaa tähän järjestelmään. Silloin on otettava huomioon arkkipiispan asemassa viime vuosikymmeninä tapahtunut muutos, joka edellyttää, että muilla hiippakunnilla on vaalissa huomattavasti suurempi vaikutus kuin nykyisin. On erittäin tärkeää, että piispan vaali toimitetaan sen luonteen huomioon ottaen arvokkaalla tavalla. Juuri sitä vartenkin aloite on tehty. Se on tehty, koska sen jäsenet arvostavat suuresti piispan virkaa. Piispan virka on kirkolle niin tärkeä, että valinnassa tarvitaan parempi menettely kuin nykyinen. Minua huolestuttaa todella, että kirkon ja hiippakunnan johtajat valitaan niin satunnaisella menetelmällä kuin mitä laaja ja heikosti informoitu valitsijakunta käytännössä merkitsee. Pörssiyhtiöt ja muut suuret yritykset valitsevat johtajansa paljon tarkemman seulan kautta kuin kirkko. Pörssiyhtiöillä on vielä se etu, että valinnan osuessa väärään henkilöön toimitusjohtajan voi erottaa, piispaa ei. Nykyisen järjestelmän satunnaisuus korostuu tilanteessa, jossa ehdokkaita tulee monta eikä kukaan suosiossa selvästi kohoa muitten yläpuolelle. Silloin on melko sattumanvaraista ketkä kaksi valikoituvat toiselle kierrokselle. Sopivasti ehdokkaita asettamalla voi taktikoida jonkun pelistä. Suurella mielenkiinnolla odotan nyt edessä olevaa Porvoon piispan vaalia. Siihen näyttää tulevan 7-8 ehdokasta, se tulee olemaan mielenkiintoinen koe tämän järjestelmän toimivuudesta.

Teistä pappisedustajista varmaan yksi ja toinen paheksuu, että me aloitteemme menetelmällä vietäisiin papeilta äänioikeus piispan vaalissa. Sitä puolustaville on sanottava, että käytte taistelua sellaisten asemien säilyttämiseksi, joista luovuitte jo 11 vuotta sitten ja silloin ilman vastarintaa. Ne äänet me menetettiin käytännössä silloin, kun maallikoille ja papeille annettiin yhtä suuri osuus äänistä. Ääni jäi, mutta sen merkitys meni. Pidän erittäin tärkeänä, että säilyy kirkon vanha perinne, jonka mukaan piispaksi ei pyritä, vaan siihen kutsutaan. Mutta nykyinen järjestelmä johtaa helposti siihen, että ehdokkaat joutuvat itse käymään vaalitaistelua. Houkutus itsensä esille tuomiseen on liian suuri. Lopuksi täytyy vastata kysymykseen, jonka varmaan pian joku esittäisi. Jos kerran nykyjärjestelmä on niin huono kuin kuvaat, niin ilmeisesti eturivissä nähtävät valintojen tulokset ovat perin surkeita. Siihen täytyy sanoa, että toistaiseksi jälki on ollut hyvää. Meillä on ollut varjelusta. Yhdeksi selitykseksi muistuu mieleeni vanhan kansan havainto, että kyllä sokeakin kana jyvän löytää. Toistaiseksi tämä ainakin puolisokea vaalitapamme on tuottanut hyviä tuloksia, mutta sananlaskumme sokeasta kanasta täytyy myös todeta, ei sekään aina löydä. Ei ole varmaa, että varjelus valinnoissamme jatkuu, jos nyt näillä kokemuksin kieltäydymme tekemästä terveen järjen johtopäätöksiä. Terveen järjen käyttöähän luterilainen sosiaalietiikkakin edellyttää.

Jos joku nousee täällä puolustamaan teologisin perustein nykyistä järjestelmäämme, totean, että sitä ei ole rakennettu mistään yhtenäisestä teologisesta lähtökohdasta käsin. Vaalitapa on muodostunut aika monimutkaisen historiallisen kehityksen tuloksena, monien kompromissien jälkeen. Sitä muuteltiin tilanteen mukaan 1990-luvulla useaan kertaan. Seurauksena on nykyinen tilanne, jonka heikkouksia aloitteessamme ja tässä puheenvuorossa on esitelty. Vaalitapa pitää rakentaa sekä kirkkomme uskon ja järjestysmuodon että yhteiskunnallisen tilanteen mukaan. Periaatteiden lisäksi on otettava huomioon niin sanoakseni vaalitodellisuuden takaisinkytkentä. Se voi muuttaa hyvin suuresti sitä, mitä periaatteesta käsin on ajateltu tapahtuvan. Näin on käynyt nykyisessäkin vaalitavassa. Tässä on kysymys niin laajasta uudistuksesta, että emme voi sitä toteuttaa vielä täällä kirkolliskokouksessa. Asia vaatii, että se lähetetään kirkkohallitukseen, joka asettaa työryhmän valmistelemaan esitystä. Vasta sen perusteella voidaan asia sitten täällä aikanaan ratkaista, mutta perusteet on päätettävä nyt.


Tillbaka