Inlägg



Pihkala Juha, piispa

Rubrik:
Lagutskottets betänkande 4/2007 om kyrkostyrelsens framställning 2/2006 som gäller ändring av de tjänstemannarättsliga bestämmelserna i kyrkolagen, kyrkoordningen och valordningen för kyrkan

Plenum:
Onsdagen den 7 november 2007 kl. 9.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja. Tähän asiakokonaisuuteen ja erityisesti sen eräisiin kohtiin liittyy erittäin vahvoja tunnelatauksia. Sen vuoksi myöskin rivien väliin sijoitetaan helposti sellaista, mitä siellä ei ole. Juuri siksi, että tunteet pääsevät vaikuttamaan hyvin paljon tällaisissa tilanteissa, me helposti siirrymme perustelujen kulttuurista retoriikan kulttuuriin. Se on jo antiikin asiantuntijoiden mukaan hyvin vaarallinen ase, koska retoriikka on kuin häkää: se imeytyy keuhkoihin yhdeksän kertaa nopeammin kuin perusteluiden happi. Toivoisin, että me sekä näissä että tulevissa keskusteluissa huolehtisimme siitä, että voimme keskustella todella avoimesti ja etsiä yhdessä sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa kirkko voi elää. Se on minusta ratkaisevan tärkeätä.

Jukka Keskitalo kysyi, mitä on tosiasiallisesti olemassa, mikä on tilanne tosiasiallisesti. Esitän joitakin näkökohtia: Perustuslain mukaan yksityisen ihmisen oikeuksien ja velvollisuuksien perusteiden on oltava laissa. Kirkon autonomian kannalta tämä on iso haaste kirkkolain kokonaiskodifiointia valmistelevalle työskentelylle. Se on erittäin tärkeä haaste ja se on selvitettävä niin, että kirkon autonomia säilyy - ei vain nyt näissä asioissa vaan monissa muissakin asioissa. Se on siis hyvin tärkeä kysymys. Mutta kirkkolaki on osa valtion lainsäädäntöä, osa sen lakikorpusta. Lakiin saadaan perustelut 3/4 määräenemmistöllä ja sellaisen säätämisen estäminen puolestaan vaatii määrävähemmistön. Tämä liittyi tähän tosiasiapuoleen. Kirkkolaissa ei nyt ole pykälää, joka ottaisi kantaa sukupuoliseen suuntautuneisuuteen eikä myöskään rekisteröityyn parisuhteeseen. Maassamme on voimassa laki, joka kieltää syrjinnän. Tämä on tosiasia. Tämä ei ole minulle mitään saapasnahkatornista tähyilevän eläjän teoriaa: omassa hiippakunnassani on jo seurakunnan työntekijöitä, jotka elävät rekisteröidyssä parisuhteessa, myöskin pappeja. Tällä hetkellä kirkon on toimittava tässä asiassa maallisen lainsäädännön puitteissa. Meillä ei ole muuta kuin sanan valta. Jos asianomaiset eivät noudata kirkon perinteistä kantaa - mikä ei siis ole muuttunut miksikään - ei piispa eikä tuomiokapituli voi sille nyt mitään. Tämän eräs pariskunta totesi aivan oikein sanoessaan, että "piispa ei voi meille mitään". Tämä on tosiasia. Mikäli asiasta tulee oikeusjuttu nykyisen lainsäädännön puitteissa, sen ollessa voimassa, tuomiokapituli häviää sen. Ehdotuksen syrjintäpykälä ei mitenkään muuta nyt olemassa olevaa tilannetta. Sillä ei siis ratkaista asiaa puoleen eikä toiseen. Sen ratkaisu on edelleenkin meidän käsissämme. Meidän on panostettava siihen rehellisesti, avoimesti ja vastuullisesti - kaikkien osapuolten. Siihen on oltava ilmaa ja siihen on olemassa ilmaa. Me emme elä pelkästään hapettomassa tilassa vaan meillä täytyy olla siihen tilaa, aikaa ja ilmaa. Tällaisen asian voi ratkaista vain kirkon opista ja uskosta nouseva, lain muodon saava päätös. Nyt juuri selvitetään tämän asian teologis-juridisia ja pastoraalisia perusteita ja niiden valossa sitten ratkaistaan aikanaan, onko tässä saatavissa aikaan jokin ratkaisu. Edessä olevan selvitystyön lopputulosta ei ole tässä pykäläehdotuksessa eikä muutenkaan ratkaistu vielä. Sen ratkaisee lopulta kirkolliskokous joko siten, että se saa aikaan määräenemmistön asian säätämiseksi suuntaan tai toiseen tai sitten niin, ettei enemmistöä saavuteta kumpaankaan suuntaan. Senkin jälkeen meidän on elettävä kirkkona ja pidettävä huoli siitä, ettemme toisiamme perin juurin hävitä. Toivon ja rukoilen, että me, joilla on erilaisia kantoja tässä asiassa, antaisimme tilaa toisillemme, kuuntelisimme, ja etsisimme sellaista ratkaisua, joka on kirkon hyvä sellaisessakin tilanteessa, jossa se tekee kipeätä omille sisäisille tunteille ja kokemuksille.


Tillbaka