Inlägg



Reinikainen Pekka, edustaja

Rubrik:
Partnerskapslagens följder för kyrkan; biskopsmötets utredning för kyrkomötet, kontitutionsutskottets betänkande 4/2010 om biskopsmötets framställning 2/2010

Plenum:
Torsdagen den 11 november 2010 kl. 9.15

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Tärkeitä päätöksiä tehtäessä on aina syytä analysoida huolellisesti miten ja miksi kyseinen asia on tuotu esityslistalle. Hyvin usein mittavan keskustelun käynnistäjä on uutisnälkäinen media. Aamun tuore lehti saneleekin yleensä päivän kahvipöytäkeskustelun sisällön. Kun kyse on maailmanlaajuisesta puheenaiheesta, kuten nyt, taustalla ovat globaalien mediatalojen johtavat mielipidemuokkaajat. Heidänkin joukossaan on muutamia avaintoimittajia, jotka käytännössä usein päättävät mistä maailma seuraavaksi puhuu. Minkälaisia ihmisiä ovat nämä, ehkä vain noin 50 avaintoimittajaa? Edustavatko he keskivertokansalaisia vai käykö niin, että he muokkaavat keskivertokansalaisten mielipideilmastoa omien maallistuneiden näkemystensä suuntaiseksi. Kyse ei tietenkään ole mistään maailmanlaajuisesta salaliitosta vaan siitä, minkälaisia ihmisiä nämä avaintoimittajat ovat. On perusteltua arvioida, että kyseessä on henkilögalleria, joka hakee työkseen sensaatiota ja mikä olisi parempi sensaatio kuin perinteisten arvojen muuttaminen. Nämä asiat myyvät lehtiä ja tuovat mainetta toimittajalle. Näiden huipputoimittajien mielipidemaailma on harvoin harmoniassa perinteisten arvojen kanssa. Protestanttinen kristillinen maailmankuva arvoineen on heille ilmeisen vieras, joskus jopa vastenmielinen. Median tavoite on käynnistää keskustelu, sillä se tuottaa aina lisää uusia meheviä otsikoita. Keskustelu voi toki olla perusteltuakin, mutta joskus voi myös olla perusteltua jättää keskustelematta eikä antaa median vedättää itseään.

Tästä esimerkkinä viime päivien uutisointi, joka antaa jopa sen vaikutelman, että media on tehnyt puolestamme jo tässäkin asiassa päätöksen. Aihe joka synnyttää tunteisiin ja mielipiteisiin ynnä tieteellisiin oppisuuntariitoihin perustuvan väittelyn, on median kannalta erityisen toivottava. Tällaisen väittelyn ensimmäinen uhri on aina totuus. Itsestään selvät totuudet kiedotaan erilaisten tulkintojen epäselväksi vyyhdeksi. Tämä synnyttää epävarmuutta suurten yleisön keskuudessa ja saattaa aiheuttaa lapsissa ja nuorissa hämmennystä. Vaarana on lisäksi, että kaikkein kaunopuheisin, retorisesti taitavin ja tunteisiin vetoava puhuja varastaa totuuden itselleen. Tällöin voi syntyä satunnainen äänestyspäätös, jonka seuraukset voivat olla arvaamattomat. Toinen väittelyn uhri on sananvapaus. Voidaankin perustellusti todeta, että perinteiseen tuhatvuotiseen kristilliseen näkemykseen pohjautuvan kannan puolustajilla ei enää maassamme ole sananvapautta, vaan häntä voidaan syyttää oikeusistuimissa, ripittää julkisesti tai moittia julkisen sanan neuvostossa. Tästä seikasta johtuen en enää itsekään voi julkisesti sanoa, mitä itse ajattelen nyt kyseessä olevasta asiasta. Voin vain todeta sen, että tiedeyhteisö on jakautunut eri leireihin kyseessä olevan asian perinnöllisyydestä ja tiedeyhteisö on aikanaan äänestyspäätöksellä muuttanut tautiluokitusta. Totuus ei kuitenkaan koskaan ole äänestyksen tulos. Toisaalta maallikonkin on helppo ymmärtää, että väite kyseisen ominaisuuden perinnöllisyydestä on kestämätön, sillä vain jälkeläisten määrää lisäävät geenit säilyvät. Historia on myös kiistattomasti osoittanut, että ns. akateemisen maailman totuus on asia, joka muuttuu alinomaan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että tutkimustyö pitäisi lopettaa vaan sitä, että totuus ei ole koskaan sama kuin tieteilijöiden enemmistön tämän hetkinen tutkimustulos tai se tutkimuksen suunta, josta rahoittajat ovat juuri nyt kiinnostuneita. Kirkon pitäisi kyllä tietää mikä on totuus.

Tämä tietysti edellyttää sitä, että kirkko pitää kiinni siitä, että Jumalan sana on sille ylin auktoriteetti. Meillä ei ole valtuuksia äänestämällä muuttaa totuutta. Lopuksi haluan alleviivata yhtä tämän päätöksen seurausta, joka saattaa aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia. Tänään kerrottiin uutisissa, että Tukholman nuorisosairaalassa asioineista tytöistä peräti 70 %:lla oli todettu sukupuoliteitse tarttunut papilloomavirus. Tämä kertoo tärkeän viestin nykypäivän lasten ja nuorten tilanteesta. Seksillä kyllästetty aikuisten maailma on varastanut heiltä lapsuuden ja monet lapsetkin ovat jo nettipornoriippuvaisia. Minkälaisen viestin kirkko haluaa lapsille välittää, kun pyhäkoulussa keskustellaan jatkossa perheestä? Jos kirkko ottaa saman kannan kuin tällä hetkellä monet muut lapsia kasvattavat tahot ja kehottaa lapsia tutkimaan seksuaalista suuntautumistaan, kuka hoitaa tästä myöhemmin elämässä mahdollisesti ilmenevät kriisit? Tämä päätös ei ole vain aikuisten maailmaa koskeva päätös.


Tillbaka