Inlägg



Kujala Erkki, edustaja

Rubrik:
Sänkning av församlingsavgiftsprocenten (Ombudsinitiativ 2/2013)

Plenum:
Måndagen den 13 maj 2013 kl. 13.00

Text:
Arvoisa arkkipiispa, kunnioitetut edustajatoverit. Me elämme kirkossamme nyt ratkaisevan merkittävää aikaa. Nyt koetellaan, miten kirkko kestää. Vaikka muodollisesti ja ulospäin näyttäen elämme vakaasti, ilman suurempia uhkia, niin uskon, että jokainen meistä aistii ja tiedostaa, että veitsenterällä ollaan. Yhteiskunnassamme on voimia, jotka haluavat murtaa kirkon asemaa hyökkäämällä kirkon perusarvoja ja tunnustuksemme perustana olevaa Pyhää raamattua vastaan. Aina tämä ei näy raivokkaana vastustamisena, vaan se on usein puettu myös makeaan Raamatun uudelleentulkinnan selittelyyn. Nyt käydään henkien taistelua. Käytännössä sen seuraukset näkyvät konkreettisimmin etenkin nuorten ihmisten kirkosta eroamisena ja median muokkaaman yleisen mielipiteen syyttelynä, että "kirkossa ne vain riitelevät". Tämä liittyy osittain tuohon äskeiseenkin viestintäkeskusteluun. Kirjallisena tutkimustuloksenakin se näkyy nelivuotiskertomuksessa Haastettu kirkko. Tällä trendillä on kansainvälistäkin vertailtavuutta, esimerkiksi Ruotsista ja Hollannista. Toisaalta on nähtävissä vastavallankumouksellisia kristinuskon voittokulun merkkejä esimerkiksi Afrikasta ja Kiinasta. Selvä suunta kuitenkin on, että mitä liberaalimpi sanoma, sitä kovempi kato. Siksi kirkossa on terävöitettävä puhtaan opin ja evankeliumin esille tuomista kaikilla tasoilla. Perussanomamme on julkisuudessa hämärtynyt epäselvästi esitettynä kiihkeästi virtaavan viestinnän tietotulvan pyörteissä. Sitä eivät sotke ainoastaan taitamattomat ulkopuoliset vaan jopa papit ja muut kirkon nimissä esiintyvät sananselittäjät. Kirkon työ tehdään paikallisseurakunnissa, kuten kaikki tiedämme. Tämä aloite tähtää siihen, että tajuaisimme täällä kirkon ylätasolla tilanteen vakavuuden. On puhuttu kauan aikaa, ainakin sen lähes kymmenen vuotta, minkä minä olen täällä kirkolliskokouksessa ollut, että kirkon hallintoa pitää keventää ja ylärakennetta purkaa. Mitään siihen suuntaan ei kuitenkaan ole tapahtunut. Päin vastoin, väki ei ole vähentynyt, ja erilaisia syvemmälle yhteiskuntaan suuntaavia rönsyjä on kasvatettu. Rahaa on upotettu tietotekniikkaan ja verkkoihin valtavat määrät, minkä kaiken hengellistä hyötyä on usein vaikea nähdä, vaikka toisenlaisiakin esimerkkejä on, kuten edustaja Hiilamo täällä kertoi. Yhtenä esimerkkinä tästä hämmennyksestä on pahasti ontuva Kipa. Toivotaan sille pikaista toipumista näistä alkuvaikeuksista. Koska puheet eivät ole johtaneet ainakaan tuloksellisesti nähtävissä oleviin tekoihin, tällä aloitteella halutaan havahduttaa kirkkohallitusta, tuomiokapituleita ja piispakuntaa näkemään, mistä kirkon yhteiset varat tulevat, ja että ne ovat rajalliset. Toiminnan karsiminen ja talouden tasapainottaminen seurakuntamaksuprosentin alentamisen edellyttämällä tavalla ei uskoakseni heikennä kirkon ylätason toiminnan tehokkuutta vaan terävöittää sitä. Kun karsitaan turhat rönsyt pois ja keskitytään pääasiaan. Nälkäinen koira juoksee paremmin, näinhän liike-elämässä ja yrityksissäkin tehdään. Aloitteen tarkoituksena on, että kirkon ylätasoilla, kirkkohallituksessa ja hiippakunnissa suoritetaan määrätietoisesti menojen karsintaa jo aivan esimerkin vuoksikin. On keskityttävä evankeliumin levittämisen kannalta perusasioihin ja tuettava niissä seurakuntia. Kirkon ei tarvitse olla mukana kaikissa yhteiskunnan riennoissa. Kyllä valtio ne hoitaa. Keskitytään kirkossa niihin toimiin, mitkä sille kuuluvat ja mitä varten se on olemassa. Jumalanpalveluselämä ja muu välitön hengellinen työ, lähetys laajasti katsottuna sekä diakonia. Siinä ne ovat. Jätetään monesti keinotekoisilta tuntuvat ja pakkopullana seurakunnille syötetyt strategiat ja projektit vähemmälle. Kaikista kirkkohallituksen rationalisointiponnisteluista ja väenvähentämisyrityksistä huolimatta työntekijämäärä näyttää yhä kasvavan. Esimerkiksi vuonna 2007 kokonaishenkilömäärä oli 294 ja viime vuoden lopussa 327. Eli viidessä vuodessa väki on lisääntynyt kolmellakymmenelläkolmella. Samoin on käynyt erilaisten kokouksia pitävien yhteisöjen määrän, ne lisääntyvät jatkuvasti. Erilaisten johtokuntien, neuvottelukuntien, toimikuntien ja työryhmien määrä ylittää jo sadan. Sitä on pidetty sellaisena määränä, jonka yli ei pitäisi mennä. Niitä on toimintakertomuksen mukaan yhteensä 106. Kaikkien kokoukset maksavat jotakin. Uskon, että vaikka näistä pudotettaisiin puolet pois, evankeliumin levittäminen Suomen kansalle ei vähenisi. Tuskin kaikista yleiskirjeistäkään kyselyineen on seurakunnille kovin paljon hyötyä. Päätäntävaltaa on annettava hierarkiassa alaspäin, koska vastuukin on siellä. Viisautta on muuallakin kuin Helsingissä tai Turussa. Seurakunnissa tätä karsimistyötä on pakko tehdä, kun rahat eivät kaikkeen mukavaan riitä. On keskityttävä olennaiseen eli hengelliseen työhön, ja siinä on myös seurakunnissa terävöitettävä otetta ja huomioitava se, mitä alussa toin esille. Jumalan Sanaa ei tule väheksyä, sitä on pidettävä esillä, ja on mentävä rohkeasti ihmisten luo ja julistettava monin eri tavoin ja keinoin evankeliumia Jeesuksen sovitustyöstä siihen uskomisesta vieraantuvalle kansalle. Tosin hälyttävä tutkimustieto kertoo, etteivät läheskään kaikki kirkon työntekijät enää usko edes Raamatussa oleviin keskeisiin opin peruskysymyksiin. Miten sokea sokeaa taluttaa? Siinä on piispoillekin pohtimista. Monet seurakunnat ovat taloudellisesti ahtaalla, joten pienikin helpotus esimerkiksi seurakuntamaksussa auttaa paljon enemmän kuin se tekee kipeää kirkkohallituksessa ja tuomiokapituleissa. Seurakuntatalouksia rasittaa vastaisuudessa muiden kustannuspaineiden lisäksi kirkolliskokouksen päättämä ylimääräinen eläkevakuutusmaksu. Paitsi että se on lisärasite, se on koettu ainakin suurten asutuskeskuksien seurakuntien ulkopuolella hyvin epäoikeudenmukaiseksi, koska se perustuu verotuloihin eikä palkanmaksuun. Ne seurakuntataloudet, jotka pystyvät pitämään alhaista veroprosenttia, hyötyvät tästä selvästi enemmän. Meillä päin kirkon talous- ja hallintohenkilöt, ihmiset kysyvät, että onko se edes laillista. Eriarvoisuutta se joka tapauksessa lisää. Maamme eri alueiden ja niissä asuvien seurakuntien jäsenten epätasainen tulotaso ja varallisuusero, joka näyttää vain kasvavan, asettaakin tulevaisuudessa kirkon sisällä kristillisen rakkauden ja siihen perustuvan taloudellisen jakamisen ja solidaarisuuden tahdon kovalle koetukselle. Sitä mitataan vähän jo tälläkin aloitteella. Esitän, että talousvaliokunta tutkii asiaa ja antaa mietinnössään kirkkohallitukselle esityksen toiminnan supistamiseksi ja menojen karsimiseksi, jotta seurakuntamaksuprosenttia voidaan alentaa asteittain aloitteessa esitetyllä tavalla.


Tillbaka