Inlägg



Kinnunen Kari Pekka, edustaja

Rubrik:
Partnerskapslagens följder för kyrkan; biskopsmötets utredning för kyrkomötet (Biskopmötets framställning 2/2010)

Plenum:
Onsdagen den 5 maj 2010 kl. 18.28

Text:
Hyvä puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Haluan tuoda tähän keskusteluun vielä kaksi asiaa. Edustaja Marjokorpi ja minä käytimme lähetekeskustelun alkaessa kaksi ensimmäistä puheenvuoroa. Eilen tavatessamme Lasse Marjokorven kanssa totesimme yhdessä, että me olemme täysin yhtä mieltä siitä, että me olemme periaatteessa täysin eri mieltä. Kun tänään kuulin edustaja Peltosen syvän analyysin kirkostamme totesin, että esimerkiksi me kaksi - Marjokorpi ja minä - olemme aika tavalla eri tavalla uskovia, kuin eri kirkon jäseniä. Muutenkin täällä tästä asiasta käytävään keskusteluun tuo Peltosen hahmotus sopii erinomaisesti. On kuin olisi kaksi erilaista kuvaa Jumalasta, kaksi erilaista käsitystä Raamatusta, kaksi erilaista uskontoa, kaksi kirkkoakin tämän saman kirkon sisällä. On ajattelua - jos käytän Peltosen teesiä ja täällä esittämiä ajatuksia - jossa Jumala tunnetaan, jossa hänen toimintansa on tiedettävissä, jossa hänen tahtonsa tiedetään etukäteen, ja on ajattelua, jossa Jumala on yllätyksellinen, jossa Hän muuttaa päätöksiään, päättää toisin.

On syytä todeta, että eräiden kirkkomme herätysliikkeiden ja kirkkopoliittisten ryhmien edustajat ovat olleet tässä asiassa kaikkein aktiivisimpia julkisuudessa käydyssä keskustelussa. Siitä syystä kirkon kantana tavalliset ihmiset, tavalliset rivikristityt, usein pitävät sitä, että kirkko ei hyväksy rekisteröityjä parisuhteita tai yleensä homoseksuaalisuutta. Liikkeiden lehdissä on piispainkokouksen johtopäätöksiä viime aikoina kritisoitu rajusti ja ankarasti. Samalla on tuomittu paitsi piispojen päätökset, myös heidät. Siinä samassa viestit on lähetetty myös kaikille heille, jotka haluavat antaa homoseksuaalisesti suuntautuneille sisarillemme ja veljillemme tasavertaiset oikeudet uskontoon, uskoon, elämään, kirkon jäsenyyteen ja virkaan sekä täyteen ja rajoittamattomaan ihmisarvoon. Tietenkin noissa lehdissä heitetyt kivet sattuvat erityisen pahasti myös homoseksuaalisen parivalinnan tehneisiin.

Kaikkien rajuinta linjaa tässä varmasti edustaa tämä lehti, joka minulla on tässä kädessäni, Sisarenpoika-lehti, Paavalin synodi tiedottaa 1/2010, siis äskettäin ilmestynyt lehti. Aion lukea muutaman kohdan, sillä uskon, että piispat ovat kuulleet näitä tuomion sanoja niin paljon, että tämä ei teitä enää satuta. Tässä päätoimittaja Juha Muukkonen, pastori Torniosta, kirjoittaa näin, luen muutaman katkelman. "Piispainkokous toteaa, että homoseksuaalinen suhde ei ole este kirkon virassa toimimiselle. Seurakunnat voivat luovuttaa kirkkotiloja tällaisia rukoushetkiä varten. Tämä on julkista Saatanan kumartamista. Piispat haluavat pitää itsellään asemansa kansankirkon johtajina ja nyt he kuvittelevat saavansa pitää virkansa ja palkkansa kumartamalla maailmaa ja sitä hallitsevaa ruhtinasta." Ja vähän myöhemmin "Piispat eivät halua pitää kiinni Jumalan sanasta, koska he pelkäävät Kristuksen uskosta osattoman kansan lopettavan kirkollisveron maksamisen". Ja vähän myöhemmin ehkä kaikkein rajuimmat sanat "Suomen ev.-lut. kirkon esipaimeneksi valitut ovat avoimesti ja julkisesti Saatanan puhetorvia ja käsikassaroita. Tällä viimeisellä Jumalan hylkäävällä päätöksellään he ohjaavat homoseksuaalista taipumusta omaavat suoraan kohti helvettiä". Niin, että tämmöisiä sanoja. Ei ihan tunnu siltä kirkolta, jossa minä olen, henkisesti ja ajattelultani.

Otetaan täältä vielä toinen kohta. Se on lainaus kirjoituksesta, joka on julkaistu Uudessa Tiessä joulukuussa 2009 ja kirjoittajana on rovasti Risto Soramies. Tässä sanotaan, muutama katkelma "tänä adventtina Suomen kirkolta hävisi toivo siitä, että sen piispat kuuntelisivat ylipiispan Jeesuksen Kristuksen ääntä. Arkkipiispa Jukka Paarma vihki piispaksi Björn Vikströmin, joka on ilmoittanut kannattavansa homoliittojen siunaamista". Ja sitten vähän myöhemmin "Suomen kirkko osallistui samalla Ruotsin kirkon raskaaseen syntiin kutsumalla Vikströmin vihkimiseen äskettäin piispaksi vihityn Tuulikki Koivunen-Bylundin edustamaan Ruotsin kirkkoa, joka on päättänyt vihkiä ihmisiä sukupuolineutraaleihin avioliittoihin". Ja vähän myöhemmin "Yksitoista miestä kantaa nyt päävastuun siitä, että Ruotsin kirkon synti on nyt meidänkin syntimme". Sitten luetellaan piispojen nimet. "He eivät pelastaneet sielujansa, eivätkä säästäneet laumaansa nuhtelemalla Ruotsin kirkkoa ja sen edustajia, vaan antoivat näille juhlallisen näyttämön esiintyä valheellisesti edelleen kristittyinä ja kristillisenä kirkkona." Ja sitten viimeinen lainaus "En ole eroamassa kirkosta vielä, kehotan sen sijaan piispoja eroamaan. Tämä ei ole heidän kirkkonsa, koska he eivät pidä kirkkolakia ja kirkkojärjestystä noudattamisen arvoisina".

Näyttää todellakin olevan ainakin äärilaidoissa kysymys kahdesta täysin eri kirkosta. Tämmöisen rajuuden täytyy kertoa suuresta päättäväisyydestä, vihaisuudesta, ehkä ahdistuksesta ja pelostakin. Semmoinen saa ihmiset käyttäytymään noin, käymään taisteluun, hyökkäykseen ja linnoittautumiseen. Se ei edusta enää sivistynyttä väittelyä ja asiallista argumentointia. Monet tästä joukosta varmaan näkivät myös televisio-ohjelman, joka tuli jokin aika sitten, jossa Liisa Tuovinen ja homoseksuaali-egyptologi, jonka nimeä en muista, ja herätysliikkeiden edustajat Falk ja Kippo väittelivät rajusti. Se keskustelu vahingoitti kirkkoamme, kristittyjä. Se satutti monia, sai ihmiset luulemaan, että tuollaisia ne kristityt ajattelultaan ovat. Myös Sanansaattaja-lehdessä ja Uudessa Tiessä on ollut paljon vastaavantyyppistä kirjoittelua, tietenkin paljon sivistyneemmässä muodossa ja perustellummin. Siten niitä kirjoituksia voi ihan lukeakin ja pohtia tuon "toisen kirkon" edustajien ajattelua ja sen perusteita.

Toisena asiana: Olen täällä käytävää keskustelua kuunnellessani ihmetellyt sitä, miksi parisuhteensa rekisteröineet ja yleensäkin homoseksuaalisesti orientoituneet ihmiset on haluttu kuvata jotenkin erityisen paljon sielunhoitoa ja terapiaa tarvitseviksi ihmisiksi. Tietenkin monilla pienillä paikkakunnilla ja myös varmaan monen herätysliikkeen sisällä monissa perheissä, tämä on arka asia. Mutta kuitenkin, ainakin pääkaupunkiseudulla, erittäin suuri joukko heistä homoseksuaaleista kokee löytäneensä oman seksuaalisen identiteettinsä ja on täysin tasapainossa sen kanssa. Eräs heistä televisio-ohjelmassa ilmaisi sen näin: "Olen eheytynyt homoksi". Pääkaupunkiseudulla tapaamistani parisuhteen rekisteröineistä pariskunnista varmaankin kaikki ovat kertoneet, että he ovat onnellisia. He ovat parisuhteestaan iloitsevia, he ovat ylpeitä ja kiitollisia kumppanistaan. He kiittävät Jumalaa siitä, että Hän on antanut löytää tällaisen elämänkumppanin. He eivät pyydä minulta pappina mitään muuta kuin, että toimisin heidän kanssaan samalla tavoin kuin heteroidenkin suhteen, iloitsisin iloitsevien kanssa. Toki on tietenkin niin, että on pääkaupunkiseudullakin monta ahdistunutta ja itkevää homoa, mutta he eivät yleensä itke homouttaan, vaan kirkon piirissä kohtaamaansa kovuutta ja armottomuutta. Tuollainen itku ei tarvitse sielunhoitoa tai terapiaa, vaan tuollainen itku tarvitsee tuon ihmisen rinnalle astuvan ihmisen, joka tulee suojelemaan häntä haavoittavilta sanoilta ja Jumalan tuomiolla uhkailulta. Tuollaista ihmistä tulee rohkaista kestämään sanoilla tapahtuvat kivitykset, ymmärtämään ihmisten kovuuden ja rajoittuneisuuden, uskomaan Jumalan avaraan armoon ja kiittämään Jumalaa siitä, millaiseksi Jumala on hänet luonut. Kiitos.


Tillbaka