Inlägg



Heikka Mikko, piispa

Rubrik:
Kyrkan 2020 - Framtidsredogörelse för Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland (Kyrkostyrelsens framställning 11/2010)

Plenum:
Måndagen den 8 november 2010 kl. 13.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Kiitos innostavasta ja voimaannuttavasta ja korkeatasoisesta tulevaisuusselonteosta. Luin sitä monena iltana pitäen mielessäni sitä toimintaympäristöä ja taustaa, jossa me juuri nyt elämme. Jotenkin tuli semmoinen tunne, että tätä selontekoa valmistellessa ehkä on jo aavistettukin mitä on tulossa.

Ensiksi kuitenkin hieman ajatuksia siitä, vähän edustaja Huttusen tapaan, miten nyt tätä selontekoa olisi käsiteltävä. Yleisvaliokunta luo käsittelytraditiota, joka sitten jatkuu tulevaisuusvaliokunnassa. Tekijät itse määrittelevät näin: "Selonteon tarkoituksena on esitellä päätöksentekoa tukevaa tietoa." Selonteko ei sisällä konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Jatkokysymys kuuluukin, onko nyt yleisvaliokunnan tehtävänä laatia konkreettisia esityksiä kirkolliskokoukselle niin, että astuisimme yhden askeleen eteenpäin.

Selonteko kartoittaa onnistuneesti käynnissä olevaa kulttuuriparadikman muutosta. Tässä joitakin muutostekijöitä: 1) Yhteisen hyvän rakenteet ovat murtumassa. 2) Kirkon erityisasema on murtumassa. 3) Hyvinvointiyhteiskunta on muuttumassa kilpailuyhteiskunnaksi. 4) Moderni ihminen vierastaa instituutioita. 5) Köyhyys ja eriarvoisuus kasvavat. Meidän kansakirkkomme elää juuri nyt tällaisessa mannerlaattojen siirroskohdassa. Olemme suuren murroksen edessä ja keskellä. Emme voi enää pysäyttää muutosta, ja ehkä sitä ei edes tarvitsekaan. Kannattaa muistaa psalmin laulajan sanat: "Katso, uudeksi minä teen kaikki, ettekö jo näe, se puhkeaa kukkaan". Voimmeko me nähdä tässä kriisitilanteessa uusia mahdollisuuksia. Kun nyt kansankirkko on kriisissä ja voi olla, että kriisi vain syvenee, kysyn olisiko meidän hyvä tässä muutostilanteessa käynnistää jonkin arvostetun ajatushautomon kanssa työskentely, jossa etsimme kolmannen vuosituhannen kansankirkon ääriviivoja. Siihen työhön käsissämme oleva tulevaisuusselonteko antaa hyviä lähtökohtia.

Luvussa 3 käsitellään kirkkona olemisen malleja. Siellä kysytään, onko syytä kyseenalaistaa ydinseurakuntalaisten ja nimellisten seurakuntalaisen ero. Viimeaikaiset tapahtumat viittaavat siihen, että ne joita me kutsumme nimellisiksi seurakuntalaisiksi, ovat nyt nousemassa seurakuntatoiminnan ja päätöksenteon keskelle. He haluavat vaikuttaa, he haluavat tehdä kirkosta itsensä näköisen. Miten me voisimme avata ovet. Tähän liittyy kysymys demokratiavajeesta. Kirkkomme ei tällä hetkellä ole jäsentensä näköinen. Ajatushautomossa voitaisiin visioida miten voisimme kasvattaa ja lisätä demokratiaa kirkossa.

Monilla tahoilla vallitsee yksimielisyys siitä, että tulevaisuuden kansankirkossa vapaaehtoiset ovat avainasemassa. Selonteossa esitetään, että tulevaisuuden kirkossa vapaaehtoistoiminnan pitäisi olla strukturoitua, jäsenneltyä, selkeätä. Kirkkohallitus onkin käynnistänyt vapaaehtoistoiminnan kehittämisen, hyvä. Olisiko mahdollista puhaltaa lisää tuulta näihin purjeisiin.

Ei niin pahaa, ettei hyvää. Tässä kulttuurimuutoksessa on monia kirkon kannalta erittäin myönteisiä piirteitä. Ensiksi, uskonnollisuus ei näytä heikkenemisen merkkejä. Siis sekularisaatioteesi on osoittautunut vääräksi. Me emme olekaan matkalla kohti uskonnotonta yhteiskuntaa ja maailmaa vaan uskonnollisuus ei heikkene, vaan jopa voimistuu. Kaksi kolmasosaa suomalaisista uskoo Jumalaan, joko kirkon Jumalaan tai sitä lähellä olevaan jumalakuvaan. Hengellisyys ja henkisyys ovat nousevia megatrendejä. Eivätkä nämä ole valtavia sillanpääasemia tulevaisuuden kansankirkolle. Nämä lähtökohdat viittaavat siihen, että spiritualiteetti on tulevaisuuden kansankirkon keskeinen tunnusmerkki. Tämä kriisi voi parhaimmillaan auttaa meitä löytämään kirkkomme ydintehtävän hengellisenä yhteisönä, spiritualiteettiä eteenpäin vievänä yhteisönä. Millaisia johtopäätöksiä, millaisia esityksiä yleisvaliokunta voisi tästä tehdä?

Kokonaisuudessaan selonteko antaa innostavan ja rohkaisevan näyn. Käsissämme on dokumentti, jota on syytä käsitellä huolellisesti, arvostaen ja pyrkiä etsimään konkreettisia esityksiä kirkolliskokoukselle. Arvoisa puheenjohtaja, kiitos.


Tillbaka