Inlägg



Kujala Erkki, edustaja

Rubrik:
Huvudprinciper för utvecklingen av församlingsstrukturerna, förvaltningsutskottets betänkande 1/2013 om kyrkostyrelsens framställning 11/2012

Plenum:
Onsdagen den 15 maj 2013 kl. 9.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Käsiteltävänä oleva hallintovaliokunnan mietintö ja sen taustana oleva Kirkko 2015 -rakenneuudistus on varmaan sekä julkisuutta, että kirkon jäseniä eniten kiinnostava aihe tässä kokouksessamme. Se on myös kauaskantoisin ja eniten kirkkomme toimintaan vaikuttava asia ja uudistus, mitä pitkiin aikoihin kirkossa on tehty. Siitä johtuen ja siitä huolimatta tätä on pohdittava rauhallisesti, kiihkottomasti ja laajasti sen seikat huomioon ottaen. Olemme saaneet viime aikoina seurata valtion puolen sote- ja kuntauudistuksen sekamelskaa, enkä soisi, että kirkossa ajaudutaan samanlaiseen sekoiluun. Meidän tulee muistaa mikä on lähtökohta ja mitä varten seurakunta on olemassa. Se on sanottu hyvin Kirkkohallituksen alkuperäisessä esityksessä ja se on kiteytettynä tähän mietintöön liittyvässä perustevaliokunnan lausunnossa. Kirkon olemassaolo perustuu kolmiyhteisen Jumalan pelastusteolle Kristuksessa ja kirkolle annetulle apostoliselle missiolle eli lähetystehtävälle todistaa tuosta pelastusteosta. Ei hallinto- tai palvelurakenteelle. Rakenteet ovat tehtävälle alisteisia ja niiden tulee palvella sen toteutumista. Kirkkokäsityksestä ei voi suoraan johtaa yhtä tiettyä rakenneratkaisua. Koska rakenteet kuuluvat ehdonvallan asioihin, on meidän voitava hyväksyä maantieteellisesti laajassa ja olosuhteissaan kovin erilaisessa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa erilaisia ratkaisuja. Mietintöön sisältyy paljon hyviä ratkaisuehdotuksia ja se toteutettakoon siellä, missä se on sovellettavissa ja missä seurakuntalaisten tarpeet tulevat parhaiten toteutetuiksi. Kaikissa ratkaisuissa pitäisi mielestäni ottaa huomioon, miten se vaikuttaa tavallisiin ihmisiin, seurakunnan jäseniin. Kotiseurakunta ja sen lähellä olevat palvelut, tutut ihmiset, palkatut ja vapaaehtoiset ovat ne turvallisuutta tuovat asiat, joita ihmiset arvostavat. Sitten ovat tunteet ja kotiseuturakkaus. Monille ihmisille ovat tärkeitä oma kirkko, jonka esi-isät ovat rakentaneet, hautausmaa, jossa on suvun haudat ja seurakunnan hallinnollisella puolella ja omaisuuteen liittyen seurakunnan hyvin hoidetut metsät. Jo ajatus siitä, että omistus näistä siirtyy jollekin tuntemattomalle taholle, tuntuu turvattomuutta lisäävältä tulevaisuudelta ja herättää epäilyä ja vastarintaakin. Tässä on maaseutu- ja kaupunkiseurakuntien välillä iso ero. Viime viikon Kotimaa-lehdessä oli hyvä esittely ja vertailu jäsenkannatukseltaan kahdesta ääripään seurakunnasta, syntymäkunnastani Perhosta ja Helsingin Paavalista. Tuo juttu havainnollistaa hyvin, kuinka erilaisia seurakuntia ja tilanteita maassamme ja kirkossamme on. Siksi en voi hyväksyä sitä, että kaikki seurakunnat pakotetaan kirkolliskokouksen ja Kirkkohallituksen käskyllä samaan muottiin, eli mietinnön ensimmäisen luvun malliehdotuksen kahta ensimmäistä lausetta "Kaikki seurakunnat kuuluvat seurakuntayhtymään, yksittäisiä taloudellisesti itsenäisiä seurakuntia ei enää ole." Yhtymän perustamisen tulee edelleen kuulua vapaaehtoisuuteen ja se toteutettakoon siellä, missä se on tarkoituksenmukaista eikä loukkaa seurakuntalaisten etua, oikeudenmukaisuutta eikä tasapuolisuutta. Maassamme on alueita, missä ei ole pitkien etäisyyksien ja taloudellisten olosuhteiden vuoksi kohtuullisia ja järkeenkäypiä mahdollisuuksia perustaa yhtymää, joka kannattaisi taloudellisesti itse itsensä, aivan kuten edustaja Kaisanlahti täällä totesi. Sen vuoksi tarvitaan harkinnanvaraisia avustuksia ja varojen jakamista köyhille seurakunnille edelleenkin. Keskittäminen ja pakottaminen virtaviivaisuuden vuoksi eivät sovi kirkon periaatteisiin ja olemukseen. Jos rakenneuudistusta lähdetään joka tapauksessa mietinnön pohjalta toteuttamaan, on siinä epäkohtia ja ristiriitaisuuksia, jotka pitää jatkovalmistelussa korjata. Ensimmäinen ja tietysti sovittamaton ristiriita on sanamuodossa, jonka Sammeli Juntunen ja Annika Määttänen perustevaliokunnan eriävässä mielipiteessään myös toteavat, eli yhtymä ei voi olla kevyt palvelurakenne, jos siihen kasataan kaikki se, mitä tässä ehdotetaan. Eikä paikallisseurakunta voi olla itsenäinen, jos siltä viedään kaikki omaisuus, eikä sillä ole omia työntekijöitä. Sitten yhtymärovastin kohtuuttoman raskas tehtävä sekä hänen asemansa ja arvovaltansa. Miten tuon taloudellisen ja hengellisen johtajuuden voi terveenä kantaa pappi, varsinkin jos siihen vuorollaan siirretään joku kirkkoherroista? Korjattaviin kysymyksiin kuuluu myös virkateologiset ja tehtäväjakokysymykset, joihin perustevaliokunnan lausunnossa viitataan. Samoin myönteistä vastausta vaille jää kysymys toteutuuko demokratia ja kuuluuko pienen seurakunnan ääni yhtymävaaleissa valitussa hallinnossa. Lopuksi on kysyttävä, kun tämän uudistuksen yhtenä lähtökohtana on raha ja talous, että mitä säästöjä tällä mahdollisesti saadaan kun entiseen kirkon kolmiportaiseen järjestelmään tulee vielä yksi lisäporras. Myönteisenä asiana näen kyllä sen, että näin voidaan ehkä pelastaa paikallisseurakunnan nimi, jos kuntauudistus toteutuu jossain vaiheessa suurkuntamallin mukaisesti. Myönnän myös sen, että kahdenlaiset seurakunnat aiheuttavat veronkannossa ongelmia, mutta uskoakseni se ei nykytekniikan aikana ole ylivoimaista. Kiitos.


Tillbaka