Inlägg



Sahi Timo, edustaja

Rubrik:
Ändring av lagstiftningen om kyrkans lokala strukturer, lagutskottets betänkande 1/2015 om Kyrkostyrelsens framställning 3/2014 - Första behandlingen

Plenum:
Onsdagen den 6 maj 2015 kl. 9.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja.

Tänään on kuultu lukuisia, monipuolisia, hyviä puheenvuoroja. Kiitos piispa Vikströmille äskeisestä analyyttisestä, hyvästä puheenvuorosta. Haluan liittyä niihin, jotka liputtavat tämän esityksen hyväksymisen puolesta. Vuosi sitten kirkolliskokous kävi 43 puheenvuoroa käsittäneen lähetekeskustelun asiasta. Siinä lähetekeskustelussa erityisesti kaksi seikkaa oli sellaisia, joiden kohdalla esitettiin kritiikkiä. Toinen oli niin sanottu pakkojäsenyys, toisin sanoen pakko kuulua seurakuntayhtymään. Toinen oli seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajuus. Pakkojäsenyys puhuttaa edelleenkin. Kyseisessä lähetekeskustelun puheenvuorossa tuotiin esille useita merkittäviä rakenneuudistusta puoltavia seikkoja, joista osa on ollut esillä tänään, osaan ei vielä ole kovin selkeästi otettu kantaa. Painotettiin, että tarvitsemme tämän uudistuksen kirkosta lähtevistä syistä, ei ulkopuolisista syistä. Ja tarvitsemme uudistuksen ripeästi. Malli perustuu solidaarisuuteen, siihen, että kaikki seurakunnat osallistuvat yhteisiin talkoisiin. Tästä edustaja Mäkinen ja jotkut muutkin ovat nytkin käyttäneet painavan puheenvuoron. Todettiin, että mallin kiistattomiin vahvuuksiin kuuluu se, että se turvaa osaamisen seurakunnissa ja myös luottaa siihen. Se antaa turvaa pienille seurakunnille, joilla on haavoittuva henkilöstörakenne. Seurakuntien liittyessä yhtymäksi syntyy melkoinen potentiaali toiminnalliseen kehitykseen ja monipuolistumiseen. Hyvin hoidettu hallinto ja talous antavat edellytykset evankeliumin julistamiselle. Joissakin puheenvuoroissa tuotiin selvästi esiin kielteisiä seurauksia sille, jos rakenneuudistus ei toteudu. Mikäli uudistus kaatuu, suunta on edelleen kohti suuria yksikköjä, sitä ei pidetty hyvänä. Jos esitys raukeaa, se vääjäämättä antaa viestin, että kirkolliskokous ja kirkko eivät kykene viemään välttämättömiä uudistuksia eteenpäin. Myös toteutuksen aikataulua pohdittiin.

Kun nyt hallintovaliokunta ja piispainkokous ovat antaneet asiasta lausuntonsa, ei voi sivuuttaa sitä tosiseikkaa, että molemmat lausunnot ovat myönteisiä uudistukselle. Siis ne elimet, jotka ovat todella joutuneet paneutumaan esitykseen, puoltavat sitä. Hallintovaliokunta painottaa, että kirkossa on syytä ylläpitää yhteisvastuullisuusperiaatetta seurakuntatyön turvaamiseksi koko maan alueella. Vuoden 2018 loppuun kestävää siirtymäaikaa se pitää riittävänä. Myös piispainkokous katsoi, että kirkkohallituksen esittämällä mallilla voidaan turvata kirkon työ paikallisella tasolla maan kaikissa osissa. Ehdotettuun malliin tuo joustavuutta ja vapautta se, että kysymyksessä on puitelaki, jonka sisällä on mahdollista muodostaa paikallisesti hyvin erilaisia seurakuntayhtymiä. Nämä edellä kuullut ovat hyvin merkittäviä kannanottoja, joihin haluan itsekin yhtyä. Vaikka lakivaliokunnan mietintöön jätettiin kolme eriävää mielipidettä, vain neljä edustajaa esitti esityksen raukeamista niin sanotun pakkojäsenyyden takia. Olen vankasti sitä mieltä, että esitetty rakenneuudistus tarvitaan ja että se tarvitaan ripeästi. Perusteluja en lähde enää yksityiskohtaisesti kertaamaan, mutta jotakin kuitenkin haluan sanoa. Piispa Jolkkonen antoi meille valaisevan esimerkin hyvin toimivasta Ylä-Savon seurakuntayhtymästä. Kiitos siitä. Helsingissä seurakuntayhtymä on ollut voimassa jo 1970-luvulta lähtien. Alussa useilla tahoilla oli epäilyksiä sen suhteen. Keskushallinnosta käytettiin joillakin tahoilla pilkkanimeä Vatikaani. Kritiikki alkoi vaimeta 1980-luvulla ja tällä hetkellä tilanne on se, ettei kritiikkiä kuule. Väitän, ettei löydy ketään, joka haluaisi palata kaiken hallintonsa hoitaviin seurakuntiin. Moni voi sanoa, ettei Helsinki edusta koko maata, eikä sitä voi käyttää esimerkkinä. Ei ainakaan syrjäseuduilla. Olen tästä asiasta kuitenkin jonkin verran eri mieltä. Maalaispoikana, ja maalaispojan mieltä minulla on edelleenkin, katson, että esimerkkiä voi ottaa kaikesta hyväksi koetusta, jopa Helsingistäkin.

Mielestäni kysymys on nyt sellaisesta periaatteellisesta ratkaisusta, joka on käyttökelpoinen riippumatta seurakuntien koosta tai maantieteellisistä etäisyyksistä, jos niin halutaan. Se on käyttökelpoinen sekä Lapissa että Ahvenanmaalla. Kysymys on siitä, että päätetään hoitaa yhteisesti ne talouteen ja hallintoon liittyvät toimet, jotka on kussakin tilanteessa järkevää hoitaa yhteisesti. Nämä asiat määrätään perussäännössä, joka luo perustan yhtymän toiminnalle. Perussääntöön sisältyvistä asioista ja niiden hoitamisesta seurakunnat päättävät yhteisesti. Malli on raskas, jos siitä tehdään raskas. Mutta se on kevyt, jos siitä tehdään kevyt. Uudistuksessa muutosvastarinta on luonnollista, lähes normaalia. Pelko siitä, mihin mennään, on ymmärrettävää. Nyt olisi myös kuitenkin oltava rohkeutta katsoa tulevaisuuteen ja tehdä seurakuntaelämäämme hyödyttävä ratkaisu. Tehdä sen lakivaliokunnan mietinnön mukaisesti ja Ylä-Savon seurakuntayhtymän antaman rohkaisevan esimerkin tapaan.

Ei meillä ole täydellistä mallia, eikä me sellaista saadakaan. Paras on hyvän pahin vihollinen, näin sanotaan. Ja se pitää tässäkin asiassa paikkansa. Ja aina löytyy syy siihen, että ajankohta on väärä, että uudistus on kiinni jostain muusta, uudistettavasta asiasta. Tällainen syy voi tuntua joskus perustellulta, mutta jos sitä usein käytetään, mitään uudistuksia ei saada aikaan. Nyt sitä syytä ei ole syytä käyttää.


Tillbaka