Inlägg



Riikonen Teuvo V., edustaja

Rubrik:
Ändring av minimiantelat faddrar (KO 2:17,1) (Stiftsfullmäktiges framställning 3/2009)

Plenum:
Tisdagen den 5 maj 2009 kl. 10.35

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Normaalissa yritystoiminnassa lähtökohta on aina se, että uskotaan omaan tuotteeseen. Autokauppias ja mattokauppias myy hyviä autoja ja kauniita mattoja, samoin kukkakauppias kauniita kukkia. Myyjä tiskillä, joka ensimmäiseksi ilmoittaa, että tämä on muuten hyvä tuote, mutta tästä pitää osa ottaa pois, ei ole uskottava. Aikanaan, kun opiskelin teologisen tiedekunnan kirkkohistorian laitoksella, tapasin vahtimestarin, joka myi esillä olevia väitöskirjoja. Ne olivat suomen-, ruotsin-, saksan- ja englanninkielisiä, niitä oli noin viisikymmentä. Epäilen, en ole varma, mutta epäilen, että hän itse ei ollut lukenut niitä kaikkia. Silti hän sanoi: "nämä ovat hyviä kirjoja." Miksi, koska hän uskoi siihen tuotteeseen, missä hän oli töissä. Kun ihmisiä koulutetaan eri tehtäviin, heidät opetetaan eri alojen ammattilaisiksi, jotka uskovat itseensä ja asiaansa.

Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä kirkossa oleva antautumisen meininki. Kirkko itsee kuorii sipulia koko ajan opillisesti ja toiminnallisesti kuori toisensa jälkeen. Kenttäpiispa ulos piispainkokouksesta, kirkkoherran vaali pois kansalta, arkkipiispan vaali pois turkulaisilta ja nyt kummien määrä vähennetään yhteen.

En turhenna ja vähättele tätä aloitetta, mutta kysyn niin kuin yritysmaailmassa kysytään, onko nyt vaihtoehtoja. Viime vuosina kirkkomme on joutunut monenlaiseen tulitukseen, tässä tulituksessa kirkko on jäänyt poteroon, jossa se välillä kurkkii yhteiskuntaan päin ja sen jälkeen työntää pään takaisin poteroon. Kirkko ja kirkon tutkimuslaitos tekee meille tutkimuksia siitä, miten paljon erotaan kirkosta ja kuinka monet kokoomuksen ja perussuomalaisten jäsenet rukoilevat maanantaisin ja mitä mieltä he ovat meistä torstaisin, kun ahdistaa. Nämä tutkimukset ohjaavat meitä pysymään poteroissa, vaikka niiden tulisi haastaa meidät kohtaamaan tämä todellisuus, tunnustamaan tosiasiat, tekemään niistä johtopäätökset ja keskittymään oleelliseen.

Yhteiskunnassamme näkyvä yksi piirre on se, että se on isättömän sukupolven sisäänpäin kääntynyt ja kouristeleva sukupolvi, jossa ihmiset ovat sitä mieltä, että krkko saa olla olemassa, kunhan se ei sano mitään. Jos kirkko sitten sanoo jotakin, tämä sukupolvi uhkaa erota kirkosta, silloin kirkko nostaa vähän päätään ja vilkuttaa, että voimme vähentää yhden kummin. Uusateistit, vapaa-ajattelijat ja muut vastaavat ovat huomanneet tämän kirkon hampaattomuuden, he ovat aloittaneet taistelun tätä vastaan väittämällä, että Jumalaa ei ole, nauti elämästä ja eroa kirkosta. Kirkko itse ei osaa eikä viitsi käydä älylliseen vastaiskuun ja toiminnalliseen vastahyökkäykseen.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä kirkolliskokousväki, olemme osa maailmanlaajaa Kristuksen kirkkoa. Olemme voittajia ja voittajan puolella, meillä on sanoma, meillä on taistelu, jossa meitä ei oteta pois taistelujen keskeltä, vaan meille annetaan lepo taistelujen keskellä. Jos olemme jonkun maallisen yhdistyksen jäseniä, niin meillä on jäsenetuja. Kirkon jäsenetuihin kuuluu mahdollisuus olla kummi, siksi pysy kirkossa, voit päästä kummiksi.

Kirkon pitää nyt ottaa tai päästä pois tästä luovuttavasta siilipuolustuksesta ihan aktiiviseen toimintaan, jossa tavoitteena on kasvu, laajentaminen ja syventäminen nykyisten vähennetään, poistetaan ja otetaan pois -linjasta.

Lopuksi täällä usein kerrotaan omasta työstä esimerkkejä. Kerron yhden lyhyen esimerkin. Kun palvelin viime vuonna kirkon töissä Afganistanissa kohtuullisen haastavissa olosuhteissa, kohtasin siellä useita kirkosta eronneita, prosentuaalisesti heitä oli enemmän kuin täällä Suomessa. Yksi tällainen mies oli eronnut kirkosta kaksikymmentä vuotta sitten eikä ollut käynyt sen jälkeen hengellisissä tilaisuuksissa. Kutsuin hänet kirkkoiltaan, johon hän yllättäen tulikin. Tilaisuuden jälkeen kysyin häneltä, miltä sinusta nyt tuntuu? Hän vastasi suomalaisen miehen sanoilla: "Tämähän oli mukavaa, ihan kuin olisi antanut pirulle pikkusormen". Seuraavalla viikolla tämä sama mies näki minut, tervehti minua iloisesti, "pappi perkele". Vastasin hänelle yhtä iloisesti firmani puolesta: "virka oikein, mutta työnantaja väärä".

Arvoisat kollegat. Meillä on toinen työnantaja.


Tillbaka