Inlägg



Kinnunen Kari Pekka, edustaja

Rubrik:
Partnerskapslagens följder för kyrkan; biskopsmötets utredning för kyrkomötet, kontitutionsutskottets betänkande 4/2010 om biskopsmötets framställning 2/2010

Plenum:
Torsdagen den 11 november 2010 kl. 9.15

Text:
Hyvä arkkipiispamme, hyvät kirkolliskokousedustajat. Kuukausi ja yksi päivä sitten oli 10.10.2010. Ja niin kuin tiedätte, tuo maaginen päiväluku merkitsi monien avioliittojen starttipäivää. Pariskunnat tulivat kirkkoon tai maistraattiin, ja heidät vihittiin avioliittoon. Tänään on lähes samanlainen maaginen päivä, 11.11. Se nyt ei varmaan jää kirkkohistoriaan sellaisena suurena päivänä, mutta varmastikin myös Helsingin Sanomat ja muut tulevaisuudessa joskus kertovat, että 11.11. kirkolliskokous teki tällaisen päätöksen. Siinä sitten lukee, että silloin myös monet parisuhteensa rekisteröineet tai sitä suunnitelleet tiesivät, että löytävätkö he ainoan ystävänsä maistraatissa vai onko myös kirkko heille sellainen paikka, jonne he voivat tulla rukoilemaan, ja jossa heidän kanssaan rukoillaan.

Piispa Irja Askola sanoi omassa puheenvuorossaan, että monille papeille, kirkon työntekijöille ja jäsenille tämä päätösesitys, jonka perustevaliokunta on tehnyt, on pettymys. En olisi rehellinen, jos en toteaisi kuuluvani tähän joukkoon. Pettynyt olen, että emme kykene sanomaan jotain enempää, jotain myönteisempää parisuhteensa rekisteröineille, sitä suunnitteleville ja kaikille heidän läheisilleen. Tämä perustevaliokunnan esitys on minun skaalassani sellainen minimi, ja perässä pitkä miinus. Mutta niin kuin äskeisessä puheenvuorossa todettiin, olen sen kuitenkin valmis hyväksymään ja esittämään sitä muidenkin hyväksyttäväksi. Sen tähden, että me voisimme ihan näkyvästi ojentaa parisuhteensa rekisteröineille, sitä suunnitteleville ja heidän omaisilleen kätemme, ja oikeastaan vielä paremmin nämä ristityt kädet, emmekä kääntäisi heille selkäämme.

Kuljemme tämän asian kanssa nyt kuin veitsenterällä. Ymmärrän, että on ollut hyvin vaikeata perustevaliokunnalle luoda tätä päätösesitystä. Jos käytän tuota kuvaa veitsenterä, niin niin kapea on tämä meidän yhteisymmärryksemme mahdollinen alue, että kun sillä kävelee niin se ihan sattuu ja tekee haavoja jalkapohjiin. Ja se sattuu myös varmasti aika moniin meistä, jotka täällä olemme päätöstä tekemässä. Mutta se on ilmeisesti paras, mihin voimme täällä tänään päästä, niin kuin mietintö sanoo painokkaasti useamman kerran, tässä tilanteessa, tässä tilanteessa 11.11., kahdeksan vuoden jälkeen.

Toivon siis äskeisen puhujan tavoin, että myös konservatiivisemman kannan edustajat voisivat ottaa vakavasti meidän enemmän liberaalien työntekijöiden, pappien ja kirkolliskokousedustajien omantunnonratkaisut ja tulla myös vastaan omalta puoleltaan. Toivoisin sentyyppisiä vastaantuloja. Ehkä siellä on moniakin kuulunut, mutta Stig Kankkosen vastaantulon kuulin erittäin merkittävänä, ja toivon, että sama henki voisi yleisemminkin tänne levitä. On ihan selvä, että meillä on paljon kirkon työntekijöitä, jotka eivät koe mahdolliseksi puhutunlaista rukouspalvelua hoitaa. Mutta meitä on myös paljon, hyvin paljon, jotka emme jotenkin vastentahtoisesti tai vaivautuneina olisi tähän tehtävään ryhtymässä. Olisimme valmiit iloitsemaan iloitsevien kanssa. Olisimme valmiit rukoilemaan niin, että se jotenkin välittäisi ihan konkreettisesti Jumalan siunauksen, niin toivon, heille. Toivon siis, että me voisimme tehdä mahdollisimman yksimielisen ratkaisun suurella ääntenenemmistöllä ja olla hyväksymässä perustevaliokunnan esityksen. Olkoon tämä 11.11., niin toivon ja pyydän, Irja Askolan sanoin Pyhän Hengen päivä, jossa löydämme tien eteenpäin, vaikka se on kapeakin.


Tillbaka