Inlägg



Marjokorpi Lasse, edustaja

Rubrik:
Lagutskottets betänkande 4/2007 om kyrkostyrelsens framställning 2/2006 som gäller ändring av de tjänstemannarättsliga bestämmelserna i kyrkolagen, kyrkoordningen och valordningen för kyrkan

Plenum:
Onsdagen den 7 november 2007 kl. 9.00

Text:
Kunnianarvoisa puheenjohtaja, hyvät veljet ja sisaret. Tämä lakiehdotus sisältää suuren muutoksen kirkon asemaan valtioon nähden. Sen vuoksi olisi kyettävä ennakoimaan, mitä sen hyväksyminen voisi merkitä kirkkomme elämässä. Toissapäivänä saimme valtioneuvoston edustajalta kiitokset siitä, että tässä lakiesityksessä kirkkomme säädökset saatetaan uuden perustuslain mukaisiksi. Samalla saimme kuulla, että mitä enemmän kirkko saattaa säännöksiään lain tasolle, sitä pienemmäksi käy sen omaleimaisuus ja vapaus. Näin tästä pyrkimyksestä ajan tasalle ja identtisyyteen valtion kanssa maksetaan kallis hinta. Siinä menetetään loputkin kirkon vetovoimaisuudesta, mitä täällä nyt voivotellaan.

Valtion taholta kirkko luokitellaan nyt kulttuuri-, liikunta- ja nuorisojärjestöjen kastiin, siis sivuraiteelle elämän päävirtauksista. Se pitäköön konsertteja ja riemuvuosia, järjestäköön kirkkovaelluksia muinaisille kirkkopoluille ja kootkoon kaduilta sammuneita nuoria rock-festivaalien jälkeen, kunhan ei opeta ihmisiä Jumalan sanalla ja puutu todellisiin ja vaikuttaviin kysymyksiin, siihen mitä ihmiset uskovat ja miten he elävät.

Loisin pienen silmäyksen historiaan. Mikä on valtio? Nykyisen, modernin, maallistuneen valtion idean kehittäjänä pidetään 1600-luvulla elänyttä hollantilaista Hugo de Grootia eli Grotiusta. Häneltä on peräisin ajatus, että valtio perustuu pelkästään yksilöiden järkeen ja keskinäiseen sopimukseen. Joskus historiassa esiintyy henkilöitä, jotka kykenevät näkemään vuosisatojen taakse sen, mitä tulossa on. Englantilaista Thomas Hobbesia voi pitää sellaisena. Hän hahmotteli 1600-luvulla valtiofilosofian, joka oli vapaa tunteilusta ja käsitti valtion lähinnä luonnontieteelliseksi ilmiöksi.

Thomas Hobbes kehitteli sopimukseen perustuvaa valtioajatusta siihen suuntaan, että kaikki valta kuuluu valtiolle. Se on luonteeltaan itsenäinen ja maallinen. Vallitseva järjestys on aina oikeudenmukainen, koska se on järjestystä. Vapaus on sitä, mitä lait eivät kiellä. Uskontoa valtio suvaitsee vain siksi, että se tekee kansalaisista lainkuuliaisia.

Hobbesin teorian mukaan valtio pyrkii myös hallitsemaan omiatuntoja ja tekoja. Omatunto on yksityismielipide, laki on taas julkinen omatunto, jota kansalaisen on yksin toteltava. Uskonto, jota valtio ei ole tunnustanut, on taikauskoa. Kansa on siirtänyt korkeimman vallan valtiolle, mutta tästä lähin sillä ei ole enää mitään oikeuksia. Näin valtiosta tulee Leviatan, kaikkivaltias jättiläishirviö, joka säälimättä nielee kaiken, mikä asettuu sitä vastustamaan.

Tämä Thomas Hobbesin valtiofilosofinen profetia näyttää nyt toteutuvan Suomen kirkossa. Tällä hetkellä meidän kirkkomme on yhdentämässä toimintaansa, järjestystään ja lainsäädäntöään valtioon tavalla, jossa siitä uhkaa tulla täysin valtion kaltainen instituutio. Kristillinen etiikka ollaan korvaamassa valtion etiikalla, jota väitetään luterilaiseksi, ja maassa vallitseva normaalifilosofia uhkaa nielaista myös teologian. Kirkko yrittää pelastaa olemassaolonsa muuntumalla samaksi valtion kanssa. Tämän lakiesityksen hyväksyminen alkuperäisessä muodossaan, ja varsinkin 19 §:n hyväksyminen, merkitsee pitkää loikkausta siihen suuntaan, että kirkkokin perustuu pelkästään yksilöiden järkeen ja heidän keskinäiseen sopimukseensa.

Voi kuitenkin käydä niin että Leviatan-hirviö nielaisee sen, eikä sillä tästä lähin ole enää mitään oikeuksia, ei oikeutta tunnustaa muuta uskoa kuin valtio, ei opettaa muuta etiikkaa kuin valtio, ei oikeutta valita palvelijoitaan niiden perusteiden mukaan, minkä mukaan kirkko on historiansa aikana toiminut, eikä tehdä lähetystyötä maahan tulevien muunuskoisten seassa. Jos 19 § hyväksytään, siitä lähtien meillä ei ole enää mitään oikeuksia, paitsi ehkä käräjäoikeuksia. Egon Friedell luettelee Uuden ajan kulttuurihistoriassaan tämän Hobbesin valtiofilosofian perusteet. Ne ovat: ensimmäiseksi nihilistinen etiikka, jonka mukaan ei ole olemassa hyvää tai pahaa. Ainoa hyvän ja pahan erottamisen mittapuu on valtio. Toiseksi materialistinen ontologia, jonka mukaan kaikki oleminen on aineellista tai liikettä. Kolmanneksi kokemuksiin ja aistimuksiin perustuva psykologia, ja neljänneksi mekanistinen ja matemaattinen tieto-oppi, jonka mukaan sanat ovat mielikuvien merkkejä, pelimerkkejä, joiden sisältö on vaihdettavissa.

Jos nyt tätä filosofiaa seurataan, silloin loppuu kaikkinainen puhe tuonpuoleisesta, kirkon tehtävä on palvella ihmistä sellaisena kuin hän esiintyy maan päällä, eikä ole sopivaa puuttua hänen elämäntapoihinsa tai uskomuksiinsa. Kirkon toimintaa määrää vastedes rakkaudeksi nimetty hempeä psykologia. Sen on tehtävä kaikkea, mikä nykyajan ihmistä miellyttää, ja kartettava kaikkea, mikä loukkaa heitä. Tieto-opille eli epistemologialle on ominaista, että minkäänlaisia varmuuksia ei saa esiintyä. Sanat, niin myös Raamatun sana, ovat pelkkiä pelimerkkejä, joita käytetään niiden merkityksestä irralleen reväistynä, pelkästään puheiden koristeena. Papin virkana ei enää ole, että hän studeeraa, saarnaa ja rukoilee, hän vain kuuntelee ja ymmärtää.

Kirkkomme kodifioi lakejaan ja modifioi sanomaansa. Se yrittää estää ihmisten kirkosta eroamista muuttumalla enemmistön mielipiteen mukaiseksi ja samastumalla valtion virkamiesetiikkaan. Tilannetta voisi verrata siihen, jos muuan vaalitappion kärsinyt ja jäsenkatoa poteva puolue keksisi pelastuksekseen sellaisen menetelmän, että se avaisi äänestyksen puolueen linjasta ja puheenjohtajasta kaikille kansalaisille. Siihen varmasti osallistuttaisiin suurella joukolla ja mielihyvin.

Mutta mikä olisi tuloksena? Loppujen lopuksi puolueesta häviäisi kaikki tavoitteellisuus ja johdonmukaisuus. Se vieroittaisi entiset kannattajansa eikä saisi ketään uusia tilalle. Tämä on nyt se, mikä on tapahtumassa meidän kirkossamme. Nuoriso kaikkoaa kirkosta, kun se ei halua samastua instituutioihin, jotka eivät pyri vaikuttamaan mihinkään. Erityisen selvästi tämä tulee ilmi pyrkimyksessä siirtyä irtisanomismenettelyyn kurinpidon ja rangaistusten sijasta. Kun kirkko nojaa Jumalan sanaan ja siihen perustuvaan teologiaan, se ottaa vakavasti harhaopit ja palvelijoittensa elämässä ilmenevät rikkomukset. Kun kirkko nojaa valtioon, opin puhtaudesta ei välitetä, mutta ajatuspoliisit valvovat tasa-arvon puhtautta seurakunnissa. Enemmistön mielipiteeseen nojaava kirkko ei tarjoa suojaa sanan palvelijoille maailman vihalta.

Tälle lakiesitykselle on ominaista sellainen teologinen ja hengellinen näköalattomuus, ettei se pikku parannuksilla korjaannu. Sen vuoksi lopullisessa äänestyksessä koko lakiesityspaketti olisi hylättävä ja sen tilalle luotava ortodoksisen kirkon tapainen järjestelmä, jossa ei yritetä tekeytyä osaksi valtiota, vaan kirkkolaista tehdään suppea, kristillisen kirkon opista ja etiikasta nousevat kysymykset siirretään kirkkojärjestykseen, missä kirkolla on suurempi vapaus käsitellä niitä. 19 § voidaan hyväksyä vasta sitten, kun meillä on olemassa kirkon opista nouseva selvä mielipiteenilmaus, että parisuhde on hyväksyttävä peruste poiketa syrjintälaista.

Tässä kysymyksessä, joka nyt on heitetty eteemme 19 §:n muodossa, on lopultakin kysymys perin yksinkertaisesta asiasta. Koko kysymys kulminoituu siihen, onko Jumalan sanalla arvovalta. Jos tunnustamme sen, tunnustamme myös, että kristillisellä kirkolla on aina ollut kanta tähän asiaan.

Ensi sunnuntaina meidän pitäisi saarnata tekstistä, jossa fariseusten oppilaat ja Herodeksen kannattajat tulevat kysymään Jeesukselta, onko oikein maksaa keisarille veroja. Jeesus antoi heille loistavan vastauksen alkaen jo puhuttelusta: - Te ulkokullatut, kenen kuva ja päällekirjoitus siinä on? - Keisarin. - Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on.

Näin Jeesus viittasi tuohon Raamatun ensimmäisen luvun kohtaan: Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Nämä Jumalan sanan kohdat riittävät tämän kysymyksen ratkaisemiseen. Jumala on luonut meidät omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi. Tämän Jumalan luoman yhteyden vääristäminen on syntiä, ja näin on kristillinen kirkko aina opettanut ja opettaa. Kirkon kanta on aina ollut olemassa, sitä ei tarvitse keksiä eikä sekoittaa seminaareissa. Jumalalle meidän tulee olla kaikessa kuuliaisia, ja keisarille eli valtiolle kaikessa, mikä ei sodi Jumalan sanaa vastaan. Sanooko Herramme meille tänään näin: Te ulkokullatut, täällä te annatte kaiken keisarille, ja sunnuntaina aiotte antaa kirkossa kaiken Jumalalle? Näin se ei käy.


Tillbaka