Inlägg



Määttänen Annika, edustaja

Rubrik:
Utökning och breddande av undervisningen om parrelationer och familj i konfirmandarbetet (Ombudsinitiativ 5/2008)

Plenum:
Onsdagen den 7 maj 2008 kl. 14.35

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Aloitteeni koskee siis parisuhteisiin ja perhe-elämään liittyvän opastuksen lisäämistä ja monipuolistamista rippikoulutyössä. Olen haastatellut muutamia rippikoulutyötä tekeviä pastoreita ja nuorisotyöntekijöitä sekä rippikoulun käyneitä nuoria ja kysynyt heiltä, mitä parisuhteesta ja perhe-elämästä puhutaan rippikoulussa. Ei oikeastaan mitään, on molempien ryhmien vastaus. Viikon mittaisella leirillä tätä aihetta kuulemma käsitellään maksimissaan kaksi tuntia. Mahdollisesti tässäkin asiassa on paikkakunta- ja työntekijäkohtaisia eroja. Jos nyt julistan väärää tietoa, niin korjatkaa ihmeessä te, jotka rippikoulutyötä paremmin tunnette. Viime vuonna Therapeia- säätiö julkaisi suomeksi Judith Wallersteinin ja hänen tutkimusryhmänsä kirjoittaman kirjan "Avioeron perintö - eron lapset aikuisina". Tämä kirja käsittelee amerikkalaista, maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista pitkäaikaistutkimusta, jossa seurattiin 25 vuoden ajan kuudenkymmenen kalifornialaisen eroperheen jäseniä 1970-luvulta lähtien. Lasten matkaa aikuisuuteen seurattiin siis ennätykselliset 25 vuotta, ja näiden lasten kohtalo havainnollistaa elävämmin kuin mikään tilasto, miten lapsi kokee avioeron. Tämä Wallersteinin kirja rikkoo monta avioeroon liittyvää myyttiä ja siksi toivoisin teidän kaikkien tutustuvan tähän tutkimukseen. Lapset eivät selviä vanhempiensa avioerosta niin helposti kuin me haluamme uskotella, vaan lapsi kantaa koko elämän ajan vanhempiensa eron perintöä, ja tällä perinnöllä on laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset kuin me tällä hetkellä kykenemme hahmottamaan. Kun me kyselemme, miksi nuoret aikuiset eivät sitoudu kirkon jäsenyyteen, tämä kirja osaltaan auttaa ymmärtämään nuorten aikuisten asenteita. Toiseksi tähän kirjaan kannattaa tutustua senkin vuoksi, että meidän kirkkomme strategiset suuntaviivat linjaavat, että me toimimme heikossa asemassa olevien puolestapuhujina yhteiskunnallisessa keskustelussa. Työni kautta selkeästi näen sen, että avioeroperheiden lasten vaikeudet ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Näillä lapsilla ei ole kovaäänisiä puolestapuhujia yhteiskunnallisessa keskustelussa. Me aikuiset haluamme olla tyytyväisiä omiin valintoihimme ja me luulemme, että aikuisen paras on myös lapsen paras, mutta valitettavasti näin ei ole. Yhteiskunnassamme avioliitot solmitaan rakkaudesta ja ne myös puretaan, jos rakkaus hiipuu tai elämään tulee uusi rakkaus. Kylmä totuus on, että me olemme saaneet aikaan yhteiskunnan, jossa on enemmän vapautta ja mahdollisuuksia aikuisilla, mutta lapset maksavat vanhempiensa vapaudesta kovan hinnan. Tähän vapauden vaatimukseen ja kaipuuseen myös arkkipiispa viittasi avajaispuheessaan. Uudenlaiset perheet ovat hauraita ja alttiita hajoamaan. Tämän päivän lapset saavat vähemmän hoivaa, turvaa ja kasvatusta kuin lapset muutama vuosikymmen sitten. Tämä tutkimus osoittaa sen aivan selvästi. Lasten kannalta avioero on kumulatiivinen kokemus. Näin ero ei vaikuta aikuiseen, mutta lapsen kohdalla eron vaikutus voimistuu ajan myötä ja kiihtyy huippuunsa aikuisuudessa. Jokaisessa lapsen ja nuoren kehitysvaiheessa vanhempien ero koetaan uudella tavalla. Avioeroperheissä lapsuus loppuu nopeasti ja ehjien perheiden nuoriin verrattuna tytöt aloittavat sukupuolielämän aikaisemmin ja pojat kokeilevat päihteitä useammin. Aikuisina eron jäljet näkyvät vaikeutena sitoutua, luottaa ja mennä naimisiin. Eroperheiden lapset kokevat, ettei heillä ole valmiuksia rakastaa tai edes selviytyä jokapäiväisistä yhteiselämään kuuluvista konflikteista. Toki tässäkin tutkimuksessa oli nuoria aikuisia, jotka kestivät vanhempiensa eron ja oppivat itsenäisyyttä, neuvokkuutta ja joustavuutta. Heistä kasvoi hyviä vanhempia ja he kykenivät sitoutumaan parisuhteeseen, vaikka heidän vanhempansa eivät kyenneet. Avioeroperheiden lapsia ja nuoria tulisi suojella yhteiskuntamme eri tahojen toimesta, jotta avioerojen haitat eivät siirtyisi seuraaviin sukupolviin. Paras ajankohta auttaa nuoria on heti murrosiän jälkeen, kun asenteet itseä kohtaan ja vastakkaiseen sukupuoleen alkavat hahmottua lopulliseen asuunsa. Olen rajannut aloitteeni pelkästään siihen, miten kirkko voisi rippikoulutyön kautta auttaa ja tukea avioeroperheessä kasvavaa nuorta. Siksi en käsittele ehdotuksia avioliittojen vahvistamiseksi tai erojen ehkäisemiseksi. Fokuksessani ovat nuoret, jotka tulevat rippikouluun avioeroperheessä saamansa, melko pessimistisen elämänasenteen kanssa. Miten me sanoitamme näille nuorille Raamatun lupaaman tulevaisuuden ja toivon avioliiton ja perhe-elämän suhteen. Kuten tiedämme, kirkko tavoittaa rippikoulun myötä 90 prosenttia ikäluokasta. Meillä on upea tilaisuus tarjota nuorille kristillisiä eväitä ehyeen elämään ja kestävään parisuhteeseen.


Tillbaka