Inlägg



Aakko Antero, edustaja

Rubrik:
Utökad dopundervisning och tidigareläggning av konfirmandundervisningen, allmänna utskottets betänkkande 1/2013 om ombudsinitiativ 3/2012

Plenum:
Tistagen den 14 maj 2013 kl. 12.30

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kuulijat. Muutaman uuden ajatuksen ehkä voinen lisätä vielä tähän hyvään keskusteluun. Me elämme muuttuvassa maailmassa, mutta yksi on pysynyt, ja se on meidän kirkkomme perussanoma, ja luottamusmiehenä kannan suurta huolta siitä, että pystymmekö me siirtämään esi-isiemme uskon tuleville sukupolville. Tässä yhteydessä totean, että meidän kastejärjestelmämmehän lähtee siitä, että pappi kastaa lapsen, siellä ovat paikalla kummit, kirkko, seurakunta ja vanhemmat, ja he lupaavat pitää huolen tästä kasvatuksesta. Tässä yhteydessä ei puhuta opettajista eikä päiväkotien ohjaajista eikä muista sellaisista. Millään tavalla aliarvioimatta heidän työtään meidän on kuitenkin muistettava se, että kenellä on päävastuu kirkon sanoman mukaan sen sanoman perillemenosta. Tässä yhteydessä perustelen kantaani 25 vuotta seurakunnassa työskennelleen vaimoni näkemyksellä, joka koskee esimerkiksi päiväkodeissa tapahtuvaa mentorointitoimintaa. Jos me kysyisimme hänen mielipidettään, hän ihmettelee sitä, että miksi kirkko ja kirkon työntekijät vapaaehtoisesti luopuvat kohtaamasta lasta henkilökohtaisesti silloin kun siihen on mahdollisuus. Se ei tarkoita sitä, että mentorointi olisi vähäpätöinen asia. Sillä on oma painoarvonsa. Pikkukirkoilla ja siinä tapahtuvalla työllä on kuitenkin varmasti vielä suurempi merkitys lapsen kehittymisen kannalta. Yksi esimerkki. Vaimoni kertoi kerran tullessaan töistä, että yksi poika itki pikkukirkon jälkeen, kun hän oli päättämistapahtumassa toivottanut kaikki lapset tervetulleiksi seuraavana sunnuntaina paikalliseen kirkkoon, jossa oli lastenkirkko. Poika oli itkenyt, että kun hänen isä ja äiti ei kuulu kirkkoon, niin ne eivät koskaan lähde. Tällöin vaimoni oli sanonut, että kuule, älä Ville sure. Sinä pääset ensi vuonna kouluun, ja koulusta koko luokka tulee aina käymään kirkossa, ja sinäkin pääset silloin, viimeistään. Tässä kasvatustyön tehtävässä luottamusmiestasollakin on varmasti paljon parantamisen varaa. Olin Tuiran seurakunnassa kasvatustyön johtokunnassa muutama kausi taaksepäin, ja eräässä keskustelussa kasvatustyön johtokunnan jäsen kertoi, että eivät hänen lapsensa voi osallistua koulussa tunnustukselliseen opetukseen, koska heille pitää antaa vapaus valita sitten aikanaan 15-vuotiaana tai 18-vuotiaana. He voivat sitten liittyä tai olla liittymättä luterilaiseen kirkkoon. Kyllä olemme aika kaukana silloin tästä kasvatuksen periaatteesta. Tässä yhteydessä haluan kiittää edustaja Pihlavaa niistä sanoista, joissa sinä puhuit värin tunnustamisesta ja rohkeudesta olla mukana aktiivisesti ja rehellisesti tässä kasvatustyössä. Tässä haluan lopuksi vielä lukea yhden pienen rukouksen, joka on Oulun seudun Lasten rukouskirjasta, joka kuvaa tätä tilannetta oikein hyvin minun mielestäni.

Rakas Jumala, huomaatko meitä?
Me olemme nyt täällä kirkossa,
meidän koulusta kaikki lapset.
Tämä kirkko on vanha ja korkea,
sen kattoon on maalattu kuvia.
Siellä riippuu myös kynttiläkruunuja
ja yksi kaunis laiva.

En ehdi nyt kuunnella pappia,
sillä minun täytyy ajatella
sitä suurta ihmisten joukkoa,
joka on istunut tällä paikalla
jo ennen minua monet kerrat.

Kuka mahtoi olla se ensimmäinen,
joka lähti, tälle paikalle istahti
ja yhtyi virteen,
kun kanttori sen urkuparvelta aloitti.
Voi kunpa hän olisi ollut lapsi!
Hän ois erilaisissa vaatteissa,
eikä tuntisi tietokonetta.
Enkä minä
siitä vanhasta Oulusta
löytäis minulle tuttuja paikkoja.
Mutta kirkko on sama:
sen kelloja
saan minäkin vielä kuunnella.

Näillä sanoilla yhdyn lämpimästi niihin ajatuksiin, joita kasvatustyön kehittämisestä on valiokunta päättänyt, eli puollan tehtyä ratkaisua. Kirkkohallitukselle on varmasti tämän lähetekeskustelun aikana tullut riittävästi eväitä hyvään lopputulokseen. Kiitos.


Tillbaka