Inlägg



Rämä Timo, edustaja

Rubrik:
Ändring av de tjänstemannarättsliga bestämmelserna i kyrkolagen, kyrkoordningen och valordningen för kyrkan (Kyrkostyrelsens framställning 2/2006)

Plenum:
Tisdagen den 7 november 2006 klo 9.00

Text:
Kunnioitettu arkkipiispa, hyvät sisaret ja veljet. Ensinnäkin lausun iloni siitä, että puhemiesneuvosto on tehnyt päätöksensä, että lähetekeskustelu jatkuu vielä toukokuussa. Mutta rohkenen tulla tähän, kovin puutteellisesta asiaan perehtymisestä huolimatta, vähän kyselemään, nimenomaan siitä näkökulmasta, onko tarkoitus tässä esityksessä saman tien viedä tämä piispainkokouksen tuore selonteko ja sen sisältämä ohjeistus ja linjaus lakitekstiin, niin kuin siltä nyt näyttää. Selonteon perusteena olevat lakipykälät ovat nyt nimenomaan nyt tässä meillä esillä.

En halua olla jatkamassa polemiikkia kirkkoamme repivästä virkakysymyksestä, mutta tässä yhteydessä koen velvollisuudekseni aralla mielellä esittää kuitenkin muutaman kommentin ja näkökohdan, osittain hyvinkin henkilökohtaisesti. Kyselen nimenomaan, miten piispainkokouksen selonteon ja tämän lakiesityksen syrjintäpykäliä aiotaan käytännössä toteuttaa ja soveltaa? Ensinnäkin tulkinta, jossa virkakysymykseen kytkeytyvät yhteistyökysymykset nähdään vain yhteiskunnalliseen lainsäädäntöön liittyvinä syrjintä- tai tasa-arvokysymyksinä, on käsittääkseni äärimmäisen yksipuolinen. Minun oikeustajuni mukaan tässä asiassa on kyse ennen muuta Pyhän Raamatun arvovallasta ja toiseksi Raamatun tulkinnasta ja näihin asioihin ei maallinen laki ja lain tulkinta ulotu millään tavalla, eikä niiden säädöksien siirtäminen sellaisenaan kirkkolakiin mielestäni voi olla oikein. Kirkko tarvitsee tässä kohden omia määrittelyjä. Haluan tässä ihan käytännöllisesti todeta sen, että jos vetäydyn hiljaa minkäänlaista numeroa tekemättä yhteistyöstä, en todellakaan oikeustajuni mukaan katso rikkoneeni mitään yhteiskuntamme lakia vastaan. Tämä on minun oikeustajuni mukaista, johdonmukaista toimintaa, joka perustuu vain vilpittömään ymmärrykseen Raamatun tähän asiaan liittyvästä opetuksesta. Siihen ei siis pidä sekoittaa maallista oikeuskäyttöä. Kyselenkin, että onko nyt niin, että tässä kohtaa laki tallaa jalkoihin hengelliseen kirkon tehtävään liittyvän Raamatun tulkinnan. Meidän pitäisi pystyä pitämään nämä asiat erillään.

Toiseksi näen, että käytäntö merkitsee joillekin vakaumuksen ja käytännön yhteistyön ristiriitaa. Eli jos tätä lakia ja selontekoa lähdetään toteuttamaan kirjaimellisesti, se pakottaa monia vakaumuksensa vastaiseen toimintaan. Me tiedämme, että kaikille tämä ei ole ongelma, mutta monille on. Omalta kohdaltani en vielä osaa sanoa, mitä tämän pakkovallan ja sanelun edessä tulen tekemään. On kuitenkin kysyttävä vakavasti, emmekö huomaa, että tällä tiellä olemme toimimassa vähitellen samalla tavalla kuin totalitaarisissa valtarakenteissa. Toisin sanoen asioista saa olla ja voi olla mitä mieltä tahansa, kunhan ei koskaan millään tavalla tuo mielipidettään esille ja suostuu sokeasti toimimaan niin kuin vallanpitäjät määräävät. Tämä tie johtaa väistämättä ja on jo ehkä käytännössä johtanut meidät Ruotsin malliin virkakysymyksessä. Kuten tiedämme siellä tilanne on täysin polarisoitunut, papiksi ei voi päästä ellei hyväksy naispappeutta ja meilläkään ei tämän jälkeen voisi käytännössä toimia, jollei suostuisi tekemään yhteistyötä. Polarisoituminen on aiheuttanut sitten Ruotsissa toisen ääripään: lähetyshiippakunnan omine piispoineen ja pappisvihkimyksineen. Mielestäni tämä ei voi olla mikään ihanneratkaisu. Tässä tilanteessa meitä provosoidaan samaan suuntaan. On syytä huomata, etteivät kaikki perinteistä virkakantaa edustavat suinkaan välttämättä aio erota kirkosta. He vain toimivat kirkossa kirkon ulkoisesta järjestyksestä piittaamatta. Mutta visusti noudattavat luterilaista tunnustusta opetuksessaan ja sakramenttien hoitamisessa.

Pelkään, että tällaisenaan lakiesitys voi johtaa sen kaltaiseen anarkiaan, jonka hallinnoinnissa tuomiokapituleilla tulee totisesti olemaan työtä. Tai pahimmassa tapauksessa tämä tilanne johtaa kirkon pirstaloitumiseen entisestään. Sitä paitsi syrjintäkieltopykälät perustuslaissa, työsopimuslaissa, yhdenvertaisuuslaissa hieman eri tavoin ilmaistuina puhuvat myös uskonnon vapaudesta, sukupuolesta, sukupuolisesta suuntautuneisuudesta, mutta myös, huomatkaa, vakaumuksesta ja mielipiteestä, jotka rinnastetaan näihin edellisiin. Monissa näissä asioissa on luonnollisesti erilaisia käsityksiä, jotka voivat olla myös keskenään ristiriidassa. Minun ymmärrykseni mukaan ainoa tapa noudattaa lakia kaikkien lueteltujen asioiden osalta on nimenomaan sopia asioista, sopia esimerkiksi työvuorojärjestelyistä, se on ainoa tapa, jolla ketään ei syrjitä. Edelleen ihmettelen miksi kirkkomme ei halunnut tai ole tähän mennessä halunnut riittävästi perehtyä Norjan sisarkirkon ratkaisumalliin tai Englannin Anglikaanikirkon tilanteeseen. Näissä kirkoissahan on sekä virkakysymys että siihen osittain liittyen uudet jumalanpalvelusyhteisöt onnistuttu rakentavasti kytkemään kokonaiskirkon toimintarakenteeseen ilman, että virkakysymys siellä enää aktivoituu. Epäilemättä näissä ratkaisuissa on yksityiskohtia, jotka eivät sellaisenaan sovi meille. Olisin kuitenkin toivonut, että ennen selontekoa ja tätä lakiesitystä näihin ratkaisumalleihin olisi tutustuttu huomattavasti perusteellisemmin kuin tietääkseni on tehty. Olisin toivonut tätä perusteellisempaa tutustumista muiden kirkkojen ratkaisuihin nimenomaan, koska kannan syvää huolta kirkkomme ykseydestä. Sehän on ollut myös piispainkokouksen johtavana kriteerinä.

Piispainkokouksen selonteon ja tämän lakiesityksen seurauksena, riippuen kuitenkin siitä, miten niitä aiotaan käytännössä soveltaa, kirkon sisäinen ykseys väistämättä rikkoutuu. Ja pelkään, että ulkoistakin yhteyttä on tämän jälkeen entistä vaikeampi luoda ja ylläpitää. Itse asiassa nyt tämän lakipaketin edessä totean, että syvin pelkoni liittyy kirkon asemaan ja itsenäisyyteen koko yhteiskunnassamme. Vaatiiko kirkon julkisoikeudellinen asema sitä, että kirkon on Raamattuun perustuvasta arvopohjastaan piittaamatta yhä enemmän vain alistuttava ei-kristillisiin arvoihin pohjautuvan maallisen oikeuden ja yhteiskunnan käytäntöihin? Käsittääkseni meidän edessämme on nyt lakipaketti, joka on melko lailla suoraan kunnallislaista poimittua. Onko aika ryhtyä uudelleen miettimään kirkon todellista tehtävää hengellisen regimentin alueella? Silloin meidän ei pidä orjallisesti noudattaa Raamatusta ja kristillisestä arvopohjasta yhä näkyvämmin irtautuvan yhteiskuntamme lain tulkintoja.


Tillbaka