Inlägg



Häkkinen Seppo, piispa

Rubrik:
Inrättande av arbetsgrupp för stärkande av kyrkans enhet trots mångstämmigheten (Ombudsinitiativ 2/2011)

Plenum:
Tisdagen den 3 maj 2011 kl. 12.30

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Piispana ilahdun niistä puheenvuoroista, joissa tahdotaan edistää kirkon ykseyttä. Siten nyt käsillä oleva edustaja-aloite on osoitus siitä vastuunkannosta ja huolesta, joka aloitteen tekijöillä on kirkon ykseydestä. Tässä puheenvuorossani tarkastelen ensinnä lyhyesti muutamaa keskeistä kirkon ykseyteen liittyvää näkökohtaa ja sen jälkeen arvioin aloitteen esitystä.

Ensinnä kirkon ykseys on olennainen osa kristillistä kirkko-oppia. Kirkon koossa pysyminen ei ole mikään valinnanvarainen lisä, jota voidaan vaalia tai tavoitella kun joiltakin tärkeämmiltä päämääriltä ehditään. Kyse ei siis ole mistään ylimääräisestä tai valinnaisesta asiasta. Kun Uudessa testamentissa puhutaan kristityistä, silloin puhutaan aina myös koossa ja yhteydessä pysyvästä tai yhteyteen kasvavasta elävästä kokonaisuudesta, Kristuksen ruumiista. Samalla on kuitenkin toiseksi huomattava, että jo alusta lähtien kristillinen kirkko oli moninaisempi kuin yleensä on ajateltu. Jokainen varhaisen kristikunnan historiaa tunteva tietää, että puhe vaikkapa jakamattoman kirkon ajasta kuvastaa enemmän taaksepäin heijastettua ihannekuvaa kuin tosiasiallisesti vallinnutta asiaintilaa. Tähänhän arkkipiispa eilen avauspuheessaankin viittasi ja myös edellä puheenvuoron käyttäneet ovat maininneet. Varhaisten vuosisatojen elämä vastaa paljon enemmän nykyistä kristillisyyttä kuin jotain kadotettua paratiisia, johon olisi päästävä takaisin. Nykyiset kirkkojen väliset tai kirkkojen sisäiset erot ovat lopulta tuskin sen suurempia kuin ensimmäisten vuosisatojen seurakunnissa. Silloin kun yhteyttä on ollut, se on aina ollut yhteyttä moneudessa. Piispojen erityinen haaste on ollut siinä, että yhteys on säilynyt ja että tällä moneudella on ollut rajansa. Kolmanneksi onkin siksi todettava, että jossakin kulkevat myös moninaisuuden rajat. Kirkon on oltava ennen kaikkea kirkko. Siksi on olemassa se raja, jolloin sen moninaisuus, tai jos käyttää nykyajan muotitermiä, moniäänisyys, muuttuu kirkkoa rikastavasta sen ykseyttä tuhoavaksi. Luonnollisesti on myös tunnistettava se, missä ykseys samastetaan yhdenmuotoisuuden ja yksiäänisyyden kanssa ja se muuttuu hyväksyttävää moninaisuutta tukahduttavaksi. Käytännön johtopäätösten tekeminen tästä ei ole helppoa. Kun tarkastelen kirkkomme sisäistä ykseyttä tällä hetkellä, on siinä oltava realismin tajua. Ensinnä on ymmärrettävä, että kirkon koossa pysyminen ja sisäinen ykseys on keskeinen osa kirkon oppia, niin kuin äsken totesin. Mutta toiseksi on samalla hyvä havaita se, että kautta kristillisen kirkon historian ykseys on ollut jännitteistä ykseyttä moninaisuudessa. Meidän kirkkomme ei ole yhdestä kivestä muovattu monoliitti vaan, niin kuin Uuden testamentin kuva puhuu, viinipuu ja oksat tai elävä ruumis, jossa on erilaisia jäseniä, ja jossa Kristus on kaiken keskus. Ja kolmanneksi moninaisuudella on luonnollisesti rajansa. Jossakin tulevat ne rajat vastaan, jolloin kirkon ykseys särkyy. Silloin on sitä vahvemmin pyrittävä toimimaan sen puolesta, että kirkko voisi pysyä koossa. Siinä tarvitaan arkkipiispan eilen avauspuheessaan peräänkuuluttamaa rohkeutta ja nöyryyttä, suostumista keskeneräisyyteen ja epävarmuuteen, ja erimielisyyden sietämistä. Meidän onkin tarpeen kuulla, mitä neuvoja apostoli Paavali antoi erimielisyyksistä kärsiville ja keskenään riiteleville seurakunnille. Efesolaisia hän opastaa: "Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys." Ja Rooman seurakunnalle hän kirjoittaa: "Osoittakaa lämmintä veljesrakkautta. Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne."

Sitten aloitteen esityksen arviointia. Piispan virka on ykseyden virka. Tämä tulee esimerkiksi esille siinä, että meidän kirkkojärjestyksemme mukaan piispan ensimmäinen tehtävä on vaalia kirkon ykseyttä. Ja tämä tarkoittaa ykseyden vaalimista kahteen suuntaan: koko maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon ykseyttä ja oman kirkon sisäistä ykseyttä. Minun piispana on rehellisesti katsottava peiliin ja kysyttävä, olenko hoitanut virkani siten kuin olisi pitänyt. Jo tämä edustaja-aloite on merkki siitä, että tämä kysymys on piispana uskallettava tehdä. Erityisesti siis piispan on vaalittava ja edistettävä yhteyttä ja yksimielisyyttä. Yksittäisenä viranhaltijana mutta myös meidän kollegionamme. Kirkon ykseyden vaaliminen ei kuitenkaan ole vain ja yksinomaan piispojen tehtävä. Samalla tavalla jokaisen kirkon jäsenen ja yhteisön on siihen pyrittävä. Tämä on tehtävä, joka kuuluu kaikille kirkon tasoille seurakunnista tänne kirkolliskokoukseen saakka. Jokaisella on oma vastuunsa. Siksi kyselen, että onko edustaja-aloitteen esityksen osoite oikea. Kirkkohallitus on kirkon yleishallintoviranomainen, jonka tehtävänä on huolehtia kirkon yhteisestä taloudesta, hallinnosta ja toiminnasta. Aloitteessa sitä pyydetään perustamaan työryhmä hoitamaan tehtävää, joka kuuluu erityisesti piispoille, ja niin kuin äsken totesin, myös luonnollisesti jokaiselle kirkon jäsenelle, työntekijälle ja luottamushenkilölle. Hyvät edustajat. Edustaja-aloitteessa on tuotu esille huoli kirkon ykseyden vaalimisesta, ja se on erittäin tärkeä asia. Tahdon antaa aloitteen tekijöille tunnustusta siitä, että he kantavat vastuullisesti tästä asiasta huolta. Mutta silti katson, että kirkkohallitus ei ole tämän asian oikea osoite. Mielestäni valiokunnan on syytä tätä näkökohtaa pohtia.


Tillbaka