Inlägg



Huokuna Pekka, kirkkoneuvos

Rubrik:
Fogandet av en bestämmelse om barnkonsekvensanalys till 23 kapitlet i kyrkoordningen (Kyrkostyrelsens framställning 2/2014)

Plenum:
Måndagen den 5 maj 2014 kl. 13.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Tuossa näette piirustuksen, joka kuvaa kahta taloa. Kun noita taloja katsotaan, niin huomataan että ne ovat sellaisia taloja, joissa lapsen on oikein hyvä asua. Mistä ihmeestä sen voi tietää? Sen voi tietää siitä, että siinä on vihreä piha, jossa ei ole autoja. No, mistä sen taas voi tietää? Siitä, että on kysytty tekijältä. Tällaiseen toimintaan, siis siihen että kysytään niiltä, jotka tietävät ja joita asia oikeasti koskee, tähtää myös nyt käsillä oleva esitys lapsivaikutusten arviointia edellyttävän pykälän lisäämisestä kirkkojärjestykseen. En ryhdy nyt käymään läpi asian varhaisimpia vaiheita, ne lienevät vielä muistissa vuoden takaisesta käsittelystä, mutta totean kuitenkin, että viime kevään kirkolliskokouksessa asia oli siis edellisen kerran esillä, ja tuolloin käsittelyn pohjana oli kirkkohallituksen edellinen esitys samasta aiheesta. Tuolloisessa lakivaliokunnan mietinnössä ja sitä seuranneessa keskustelussa oli useita seikkoja, jotka on otettu sen jälkeen jatkovalmistelun tueksi. Ne on pyritty ottamaan mahdollisimman hyvin huomioon tätä uutta esitystä laadittaessa. Käyn hieman läpi esityksen taustoja ja keskeistä sisältöä.

Esityksen pääasiallisessa sisällössä on kysymys siis siitä, että lapsivaikutusten arviointia eli LAVAa koskeva pykälä lisättäisiin kirkkojärjestykseen, siis ei kirkkolakiin vaan nimenomaan kirkkojärjestykseen. Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon tuon päätöksen vaikutukset lapsiin. Ja kun nyt puhutaan lapsista, tarkoitetaan alle 18-vuotiaita. Tarkoitus on edistää lapsen edun, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin toteutumista kirkollisessa päätöksenteossa, mutta ei vain päätöksenteossa ja hallinnossa vaan myös seurakuntien toiminnassa ja kirkon elämässä yleensäkin. Kaiken kaikkiaan tämä lasten ja nuorten mielipiteiden selvittäminen ja huomioiminen vahvistaa heidän osallisuuttaan kirkossa. Tämä esitys toteutuessaan tukee myös demokratian laajempaa toteutumista. Voidaan tietenkin kysyä, minkä takia tästä on syytä laatia säännös. Säännös tarvitaan varmistamaan esityksen tavoitteiden laajamittainen toteutuminen koko kirkossa, ei vain joissakin seurakunnissa.

Esityksen lähtökohdista voisin mainita kolme keskeisintä. Ensinnäkin YK:n lapsen oikeuksien sopimus, toisekseen Suomen lainsäädäntö ja kolmanneksi kirkon oma itseymmärrys ja meidän monet strategiset asiakirjamme. Säännös tarvitaan, kuten äsken sanoin, jotta vaikutusten arviointi toteutuisi laaja-alaisesti. Ruotsin kirkossa on kokemuksia siitä, että pelkän suosituksen avulla hanke on jäänyt puolitiehen, se ei ole toteutunut ennen kuin sielläkin on lähdetty sitten säädösten tielle. YK:n lapsen oikeuksien sopimus on varmasti meille kaikille ainakin pääpiirteissään tuttu, se on hyväksytty vuonna 1989. Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1991, ja se koskee kaikkia alle 18-vuotiaita. Se velvoittaa Suomessa valtiota, kuntia, lasten vanhempia ja myös muita toimijoita, kuten omaa kirkkoamme. Lapsen oikeuksien sopimuksessa on neljä yleistä periaatetta: Kaikki lapset ovat yhdenvertaisia. Lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikessa päätöksenteossa. Lapsella on oikeus hyvään elämään, henkiin jäämiseen ja yksilölliseen kehittymiseen. Ja lapsen näkemykset tulee selvittää ja ottaa huomioon. Näiden periaatteiden pohjalta tätäkin hanketta siis on lähdetty rakentamaan. Teologisia perusteluja on monenlaisia, neljä keskeisintä ovat kristillinen ihmiskuva, joka lähtee ihmisen arvon ymmärtämisestä ja ihmisten tasavertaisuudesta. Toisaalta kirkko on olemuksellisesti myös osallisuuden yhteisö, jolloin ei ole mielekästä sulkea tietynikäisiä ihmisiä pois tuosta osallisuudesta. Vastaavasti jokainen, joka on Raamattua lukenut, tietää, mikä on Jeesuksen esimerkki, mitä Vapahtaja itse on sanonut suhtautumisesta lapseen. Ja sitten voidaan myös todeta, että tämä esitys edistää meidän omia tavoitteitamme, jotka on monissa eri strategisissa asiakirjoissa tuotu esille viime vuosina.

Mistä tässä sitten oikein on käytännössä kysymys? Kysymys on sellaisesta apuvälineestä, joka auttaa seurakuntien suunnittelijoita ja päättäjiä toteuttamaan sellaista seurakuntaelämää ja hallintoa, jossa kaikkien on hyvä olla mukana. Lapsivaikutusten arviointi -menettelyn kautta on mahdollisuus saada selville, mikä oikeastaan on se lapsen etu. Ja tällöin usein käy niin, että voidaan tuoda esiin sellaista tietoa, joka muuten on jäänyt huomaamatta piiloon, ja vastaavasti voidaan myös ennakoida, mitkä ovat näitten päätösten vaikutukset lapsiin ja nuoriin ja myös heidän perheisiinsä. Se tarkoittaa sitä, että lapsivaikutusten arviointi on työkalu, joka ei auta vain tässä päivässä vaan tähtää samalla tulevaisuuteen. Valmistelussa on silloin myös syytä nostaa esiin vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, ja samalla voidaan arvioida toimintaa niin, että saadaan lapsen etu huomioitua niin hyvin kuin mahdollista. Tämähän tarkoittaa siis sitä, että päättäjät tietävät päättäessään paremmin, mistä päättävät. LAVA jäsentää ja selkeyttää valmistelutyötä, päätöksentekoa, toimeenpanoa. Erityisesti se asettaa vaatimuksia valmistelutyölle, ja uskoisin että se on kaikkien etu, myös päättäjien. Kaiken kaikkiaan kysymys on myös painopisteen siirtämisestä sellaiseen ajatteluun, jossa lähdetään miettimään seurakuntalaislähtöisesti, ei niin, niin kuin meille työntekijöille tai hallinnon näkökulmasta olisi hyvä tehdä, vaan niin että asiat toteutuisivat hyvin seurakuntalaisten näkökulmasta, olivat he sitten pieniä tai suuria. Millaisia hyötyjä tällaisesta ennakkoarvioinnista sitten päätöksenteossa voisi olla? Asiaa on itse asiassa tutkittu. Tapani Kauppisen tutkimus viiden vuoden takaa kertoo, että seuraavia hyviä puolia ainakin löytyisi. Se lisää luottamusta päätöksentekijöihin. Se toimii arvottamisen apuna ja lisää asukas- tai asiakasnäkökulmaa, kirkossa kun ollaan niin voisi puhua seurakuntalaisnäkökulmasta. Se helpottaa valmistautumista. Se tuo lisää tietoa maallikkoedustajille, se lisää yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Eli kaiken kaikkiaan kyseessä on hanke tai toimintatapa, joka ei kosketa vain jotakin osaa hallinnosta vaan tuo kaiken kaikkiaan hallintoon uutta avoimuutta, vuorovaikutusta ja monia muita myönteisiä seikkoja.

Mitäs sitten on ajateltava tuosta lapsen edusta, mikä se sellainen lapsen etu on? Lapsen etu käsitteenä kokoaa yhteen lapsen oikeuksien sopimuksen sisällön. Kaiken kaikkiaan on kyse siis lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta. Lapsen edun arvioimisesta kerrotaan lastensuojelulain 4 §:ssä. Tuossa lastensuojelulain pykälässä todetaan, että lapsen etua voidaan arvioida esimerkiksi sen mukaan, kuinka päätös turvaa lapselle tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet, mahdollisuuden saada ymmärtämystä ja hellyyttä, taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen, turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden, itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen, mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan sekä viimeisenä mutta ei vähäisimpänä kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen. Kun puhutaan lapsen edun ensisijaisuudesta, täytyy tietenkin miettiä mitä tarkoittaa se, että juuri lapsen etu on ensisijaisessa roolissa. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaanhan päätöstä tehtäessä on ensisijaisesti harkittava lapsen etua. Mutta se ei tietenkään ole ainoa asia, jota harkitaan. Keskeistä on, että päätöksiä tehtäessä tätä lapsen etua on harkittu aktiivisesti, sitä on arvioitu ja se on huomioitu. Ja sitten kun tehdään päätös, lapsen etu huomioidaan niin hyvin kuin mahdollista. Päätöksestä mahdollisesti lapsille ja nuorille koituvia haittavaikutuksia voidaan siten myös ennakoida ja lieventää ja koettaa poistaa, kun jo päätöstä tehtäessä ollaan selvillä siitä, millaisia näitä voi olla. Kun puhutaan lapsen edun ensisijaisuudesta niin tietenkin auttamatta ollaan siinä tilanteessa, että jonkun muun edut ovat toissijaisia. Voidaan kysyä, minkä takia juuri lapsen etu pitää ottaa huomioon suhteessa muiden ryhmien etuun. Miksei aikuisten etu, miksei vanhusten etu? Ensinnäkin lapsen edun painottamisen perusteena on lasten haavoittuvuus, lasten riippuvaisuus aikuisista, sekä erityisen suojelun tarve. Lapset eivät voi pitää puoliaan samalla tavalla kuin aikuiset. Ja itse asiassa taitaa olla niin, että monet asiat, jotka on tehty lapsen parhaaksi, palvelevat myös muita ihmisryhmiä. Päätösten tarkasteleminen lapsen kannalta herättää nimittäin ajattelemaan asioita myös muiden näkökulmasta. Sitten on todettava, että ristiriitatilanteessa päätös voi olla myös jonkun toisen ryhmän edun mukainen. Lapsivaikutusten arviointi, lapsen edun ensisijaisuus ei tarkoita sitä, että se olisi ainoa päätöksen harkintaperuste, vaan että se on yksi seikka, joka otetaan huomioon, kun päätöksiä arvioidaan. Parhaimmillaan lapsivaikutusten arviointi edistää monien erilaisten ryhmien etua, ja kuten jo aiemmin sanoin, seurakuntalähtöisempää päätöksentekoa.

Itse asiassa arvioinnin taustalla on keskeistä se, että hankitaan arvioinnin aikana monipuolista ja laaja-alaista tietoa lapsen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Kun sitä tietoa on, niin sitten voidaan miettiä vaikutuksia lapsen hyvinvointiin. On hyvä huomata, että nuo tiedot voivat koostua luottamushenkilöitten ja viranhaltijoiden omasta asiantuntemuksesta, erilaisista tilastoista, selvityksistä, asiantuntijatiedoista ja muusta sellaisesta. Itse asiassa monesti lasten ja nuorten vanhemmat tietävät hyvin lastensa asiat, ja lapsilta itseltään on tietenkin viisainta aina kysyä heidän omia mielipiteitään. Jos ei tiedetä, mitkä asiat ovat tärkeitä eri-ikäisten lasten kehittymisen kannalta, ei voida ehkä vaikutuksiakaan selvittää, joten tiettyjä perustietoja tarvitaan tietenkin harkinnan tueksi. Mutta tuota tietoa voi hankkia monella tavalla ja siinä on monta eri näkökulmaa. Kysymys ei ole yhdestä monoliittisesta virallisesta mielipiteestä vaan siitä todellisuudesta, jonka keskellä seurakunta ja sen työntekijät, päättäjät ja jäsenet elävät. Aikuisilla on lapsia koskevaa tietoa, ja lapsilla ja nuorilla on itsetuottamustietoa. Pyysin erään koulun yhdeksäsluokkalaisia vähän miettimään näitä asioita ja tein pienen lanketin, jonka laitoin jakoon ja pyysin palauttamaan. Tuossa on yhden yhdeksäsluokkalaisen ajatuksia siitä, voiko aikuinen tietää, mitä ysiluokkalainen ajattelee, tuo kolmas kysymys ylhäältä. "Ei, koska ei voi tietää, mitä toinen ajattelee. Kaikki on erilaisia ja ajattelee eri lailla." Viimeinen kysymys on: "Kuka on paras asiantuntija selvitettäessä yläkouluikäisen mielipiteitä ja miksi?" Tämä koululainen on vastannut, että yläkoululaiset itse. Se on ihan fiksu vastaus, niin kuin nuo muutkin ovat tuossa aika osuvia. Mutta samassa luokassa löytyy toinen vastaaja, joka näkee asiat vähän toisin. Voiko aikuinen tietää? "Voi, jos hän on esimerkiksi äiti tai isä, joka tuntee lapsensa hyvin." Ja kukas on paras asiantuntija selvitettäessä yläkoululaisten mielipiteitä? "Joku asiantuntija." Mutta itse asiassa jo se, että vaivautuu vaikka tuollaisen lanketin tekemään ja laittamaan jakoon ja kysymään, mitäs te yhdeksäsluokkalaiset näistä asioista ajattelette, antaa päätöksentekoon aivan toisenlaisen pohjan kuin vain olisi ajateltu, että kyllä se varmaan tällä tavalla menee, niin kuin se minun nuoruudessani tämä asia meni. Mielipiteiden selvittäminen on tärkeä osa lapsivaikutusten arviointia. Se tapahtuu aina osana tätä arviointia, ja sen kautta saadaan tärkeää tietoa nimenomaan ensisijaisesti lapsilta ja nuorilta itseltään. Ja samalla ikään kuin sivutuotteena kun kysytään, niin annetaan myös viesti siitä, että heitä arvostetaan ja heidän mielipiteillään on merkitystä. Näkemyksiä voidaan selvittää erilaisilla menetelmillä, ja on hyvä tietää jo tässä vaiheessa, että lapsivaikutusten arvioinnin käytännön toteuttamiseen on olemassa jo ohjeita seurakuntien käyttöön. Joten tämä ei ole pelkkää teoriaa, vaan tämä on sellaista todellisuutta, joka on monessa seurakunnassa jo käytössä. Selvitetään, mikä on lapsille ja nuorille tärkeää siinä asiassa, johon päätös liittyy. Tämä mielipiteiden selvittäminen laajentaa käytännössä demokratian toteutumista, koska lapset ja alle 16-vuotiaat eivät voi vaikuttaa kirkossa suoraan äänestämällä ja olla siten edustettuna suoraan päätöksenteossa.

Tällaista pykälää esitetään siis lisättäväksi kirkkojärjestyksen 23 lukuun: "Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon sen vaikutukset lapsiin. Vaikutusten arviointi on tehtävä siinä viranomaisessa, joka käsittelee asiaa ensimmäisenä. Lapsella tarkoitetaan alle 18-vuotiaita." Minulla on täällä vielä runsaasti ihania dioja, joita voisin näyttää pitkälle yöhön, mutta taidan nyt tyytyä siihen, että näytän vielä yhden. Siinä on työpöytä, jossa on telkkari. Se on kuulemma sellainen esikouluikäisen mielestä kiva työpöytä. Lapsivaikutusten arviointi toteutuessaan tuo seurakuntiin sellaista näkökulmaa, joka sieltä tällä hetkellä on aika pitkälti jäänyt puuttumaan, ja nostaa esiin ja kuultavaksi niitä ääniä, jotka ovat jääneet kuulematta. Toivon, että valiokunta voi tältä pohjalta viedä asiaa eteenpäin. Kiitos.


Tillbaka