Pöytäkirjaa



Komulainen Hannu, edustaja

Rubrik:
Ändring av grunderna för bestämmande av utjämningsgränsen vid komplettering av skatteintäkter (Kyrkostyrelsens framställning 6/2005)

Plenum:
Måndagen den 9 maj 2005 kl. 13.00

Text:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajatoverit. Tämä tulee spontaanisti äskeiseen puheenvuoroon reagointina sellaisessa tilanteessa, jossa on käyty läpi myöskin seurakuntien yhdistyminen, erittäin kipeä prosessi ja kaikkine mahdollisine kiemuroineen. Kaikki se mikä tunnetasolla seurakunnissa on, ja edustaja Kujala erittäin merkittävässä puheenvuorossa toi esille, tuli tuossa sanottua ja se on totta. Siis se tunnetaso ja se omaan identiteettiin liittyvä pohdinta mikä seurakunnissa on ja mikä tärkeys omalla identiteetillä ja oman seurakunnan olemassa ololla on, niin kaikki se on totta.

Sitten toinen kysymys on se, että me elämme seurakuntina ja kirkkona toisenlaisessa maailmassa kuin silloin elettiin, kun seurakunnat siihen hallintorakenteeseen tulivat, kuin missä nyt ovat. Eli kun perustettiin seurakuntia 1900-luvun alussa, niitä perustettiin semmoisessa yhteiskunnallisessa hallintotilanteessa, jossa itsenäiseltä seurakunnalta vaadittiin paljon niukemmin tämmöisiä juridisoikeudellisia tehtäviä ja laatua kuin tämän hetken yhteiskunnassa vaaditaan. Näin ollen tällä hetkellä seurakunnalta edellytetään myöskin monenlaista hallinnollista kompetenssia sillä tavalla, että huolehditaan henkilöstöstä, huolehditaan rakenteista, huolehditaan tällaisen juridisen henkilön oikeuksista ja toiminnasta hyvin monien lakien säätämällä tavalla. Tämä asettaa hallinnolliselle rakenteelle pätevyysvaatimuksia ja se asettaa myöskin henkilöstölle vaatimuksia, eli pienessä seurakunnassa täytyy hoitaa hallinnollisesti samalla pätevyydellä kaikki asiat kuin suuressa seurakuntayhtymässä, siis asiat täytyy hoitaa hyvin. Tämä vaatii panostusta pieneltä seurakunnalta hallintoon varsin paljon. Tämä on yksi tekijä, joka ajaa ajattelemaan sitä, että seurakuntien täytyisi olla hallinnollisesti jotenkin isompia yksiköitä, ja myös taloudellisesti, kuin tällä hetkellä ovat.

Toinen näkökulma on tämä oikeudenmukaisuusnäkökulma ja niin kuin tuosta edustaja Kujalan puheesta kävi selville, kyllä hän tajuaa sen oikeudenmukaisuusnäkökulman mikä on myöskin olemassa, eli meidän muuttovoittoalueemme ovat kasvaneet ja siellä seurakunnallisen elämän vaatimukset ovat tulleet ihan moninkertaisiksi. Näin ollen semmoinen tietynlainen kaksinapaisuus täytyy tässä kirkon elämän painopisteitä asettaessa olla. Harvaanasutut seudut, muuttotappioseudut on toinen tärkeä painopiste, siellä olevat ihmiset ja toinen on sitten muuttovoittoalueet. Jos samanlainen henkinen sidonnaisuus seurakuntaan Helsingin seudulla esimerkiksi olisi kuin pienissä seurakunnissa on, mitään ongelmaa ei olisi ratkaista talouskysymyksiä sillä tavalla, että korotettaisiin veroprosentti samalle tasolle Helsingin seudulla kuin muualla on ja silloin myöskin kirkon talousjärjestelmässä olisi jakaa voimavaroja ihan toisella tavalla kuin nyt on, mutta nyt se ei vaan onnistu. Silloin on pakko puhua taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta myös siinä mielessä, että tulee ajatella sitä, että se seurakunnallinen palvelu myöskin täällä kasvavilla alueilla on mahdollisimman korkeata ja hyvää, aivan samalla tavalla kun se tällä hetkellä on nimen omaan pienissä seurakunnissa ympäri maata.

Näin ollen joka tapauksessa meiltä vaaditaan nimenomaan rationaalista ajattelua, unohtamatta tätä identiteettikysymystä, kun viedään tätä kirkkolaivaa eteenpäin. Eli kirkkohallitus tässä mielessä painii aika visaisen kysymyksen kanssa tuodessa esityksiä tänne ja tietysti on mielenkiintoista, että missä vaiheessa tämmöinen edustaja Kujalan tuoma hätähuuto täältä sitten tulee täysillä vielä esiin. Se on todellinen identiteettihätähuuto, joka on olemassa. Mutta tässä täytyisi hallinnollisesti viisaalla tavalla löytää semmoisia seurakuntien keskinäisiä yhteistyökuvioita, jolloin asia paljon pehmeämmin pystytään hoitamaan, kuin ylhäältäpäin sanomalla. Se tie on vaikea.


Tillbaka