Inlägg



Salmi Samuel, piispa

Rubrik:
Ändring av kyrkoherdeval till indirekt val (Ombudsinitiativ 2/2006)

Plenum:
Tisdagen den 9 maj 2006 kl. 9.00

Text:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajatoverit. Nyt käsillä oleva aloite on varsin tärkeä ja moniulotteinen, niin kuin tässä nyt jo käydyssä keskustelussa on käynyt ilmi, ja tahdon tuoda esille sen ajatukseni siitä, että monet ongelmakohdat, joihin täällä on avauspuheenvuoroissa viitattu, ovat varmasti todellisia, mutta yhtä todellisia ovat ne näkökulmat, jotka piispa Pihkalan puheenvuorossa tulivat esille. Syynä siihen, että pyysin tämän puheenvuoron, oli se, että tahdoin olla tuomassa esille näkökulmaa, että tässä uudistusajatuksessa on nyt oltava erityisen huolellinen. Harvan lakiuudistusesityksen alla ollaan sen todellisuuden kanssa tekemisissä, että tämä valtakunta on - jos missään, niin tällaisissa kysymyksissä - hyvin epäyhtenäinen, eikä voida tarkastella kysymyksiä pelkästään etelän horisontista tai pelkästään pohjoisen horisontista käsin. Mahdollinen jatkovalmistelu on vastuullista silloin, kun sekä etelän että pohjoisen äänenpainot otetaan huomioon ja niihin sisältyvät kirjavat näkökohdat.

Täällä on keskustelussa tähän asti aika pitkälle viitattu siihen, että on kysymyksessä vaali, jossa seurakunta saisi mieleisensä paimenen. On kuitenkin olemassa näkökulma, jota on näinä aikoina erityisesti korostettava. Kun me puhumme esim. kirkon aktiivisuudesta, jäsenmäärästä ja seurakuntavaalien aktivoimisesta, nyt käsillä oleva aloite on minusta vastatrendi sille yleistrendille, joka meillä nyt on käynnissä kirkossamme. Aloitimme kirkolliskokouksen työskentelyn Maarian kirkossa, jonka ilmoitustaululla silmiin tarttui teksti "Ole joku", silloin viitataan äänestysaktiivisuuteen ja seurakuntalaisen äänen kuuluvuuteen seurakunnan elämässä. Kirkkoherran vaali ei mielestäni millään tavalla poikkea tästä seurakuntavaalien yleisestä imagosta. Kun kirkkoherran vaalissa kutsutaan seurakuntalaista äänestämään, hänelle sanotaan "ole joku", ja silloin halutaan, että seurakuntalainen löytäisi kasvot seurakunnasta, johon hän samastuu. Ja tahdommepa tai emme, seurakunnan kirkkoherra on yleisemmin ajatellen joka tapauksessa seurakunnan kasvot, ainakin perinteisen ajattelutavan mukaan, ja uskon, että myös käytännössä. Siis "ole joku", tule ja samaistu seurakuntasi elämään, ja silloin toisarvoista loppujen lopuksi on se, kuinka paljon äänestetään, mikä on äänestysprosentti. Keskeistä on tietoisuus siitä, että minulla on seurakunnassa paimen ja me kuulumme tähän yhteisöön.

Pohjoisen Suomen näkökulmasta seuraavaksi äänestysprosentteihin hiukkasen näkökulmaa: Ymmärrän hyvin varsinkin itse täällä etelässä ja täällä Turussakin olleena, että ei ole kovin mairittelevaa tulla valituksi esim. Katariinan seurakunnan kirkkoherraksi 174:llä äänellä aikanaan. Kyllä se on jollakin tavalla aika heikko mandaatti ja ymmärrän täällä olevien ihmisten kivun, samaten Etelä-Suomessa olevien ihmisten kivun tällaisten tilanteiden kohdalla. Mutta toteaisin sen, että Oulun hiippakunnassa, siis puolen Suomen alueella, kirkkoherran vaaleissa äänestysprosentit jatkuvasti ovat keskimääräisesti niin suuria, että on kysymys todella kansanvaalista ja seurakuntalaisen aktiivisesta tahdon ilmauksesta. Kun Helsingin tuomiorovastia valittiin melko äskettäin, samaan aikaan jokseenkin oli Posion seurakunnassa kirkkoherran vaali. Helsingissä tuomiorovastiksi tuli valituksi muutamalla sadalla äänellä, Posion seurakunnassa ensimmäisellä vaalisijalla ollut kandidaatti sai yli 1000 ääntä selkeästi, pienehkössä seurakunnassa. Ja tämä trendi on siis hyvin yleinen pohjoisen Suomen mittakaavassa. Eli näitä ongelmia ei siis mielestäni voida ratkaista vain niin, että nämä asiat ratkaistaisiin jossakin Etelä-Suomen näkökulmassa ottaen huomioon niitä jännitteitä ja vaikeuksia, jotka täällä ovat ja siirtämällä ne Pohjois-Suomeen, siellä olevien ihmisten "erinomaiseksi" menetykseksi. Nimittäin, tähän liittyy vielä eräs asia, jonka tahtoisin teille mainita ja tuoda esille. Käynnissä on mitä syvältä luotaavin uudistusprosessi parhaillaan kirkkomme elämässä eli seurakuntarakenteitten uudistamisprosessi. Oulun hiippakunnan alueella olemme ilmeisesti kehityksen etulinjassa, jos otamme huomioon numeraalisia tekijöitä, olemme saaneet aikaan seurakuntayhtymiä ja seurakuntien yhteen liittymiä enemmän keskimäärin kuin kenties muualla. On syntynyt suuria seurakuntia. Nyt tässä muutosprosessissa, jos koskaan, on varsin tärkeätä pitää mielessä se, että seurakuntalaisella tulee olla tunne siitä, että minä olen joku. Kun nyt yhtyneet seurakunnat äänestävät tulevaisuudessa omista kirkkoherroistaan, on erinomaisen tärkeä paikka seurakuntalaiselle sisäistää tämä muutosprosessi ja nähdä seurakuntien uusi muoto kasvotusten sellaisen tilanteen kanssa, joka tuntuu läheiseltä, kodikkaalta ja tärkeältä. Näillä ajatuksilla tahdon olla siivittämässä tätä keskustelua ja kun valmistelua viedään eteenpäin, niin ymmärrän vaikeuden, mikä on julkisoikeudellisella yhteisöllä tehdä rinnakkaisia ratkaisuja. Se on kuitenkin tutkimisen arvoinen asia. Onko se, mikä etelässä on käytäntö, välttämättä käytäntö muualla tai aina ja kaikkialla.


Tillbaka