Inlägg



Pura Liisa, edustaja

Rubrik:
Partnerskapslagens följder för kyrkan; biskopsmötets utredning för kyrkomötet, kontitutionsutskottets betänkande 4/2010 om biskopsmötets framställning 2/2010

Plenum:
Torsdagen den 11 november 2010 kl. 9.15

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät siskot ja veljet. Tässä piispojen välissä kyllä tunnen olevani siellä syvällä ruumassa, mistä Riekkinen mainitsi. Meitä on täällä myös paljon maallikkoja, ja tämä on maallikon puheenvuoro. Ketä edustamme kirkolliskokouksen edustajina? Tämän kysymyksen edessä tahdon edustaa niitä valtuutettuja hiippakunnassani, jotka minut tänne valitsivat. Kun asetuin ehdokkaaksi, ainoa kysymys monilta äänestäjiltä oli, kannatanko parisuhteen siunaamista kirkossamme. Ääni oli selvä: tottele enemmän Jumalaa, Sanaa, kuin ihmisten ääntä. Nyt on kysymys tästä. Yhteiskuntamme vaatimuksilla ja odotuksilla, olemme niiden edessä tänään. Esityksessähän ei ole kysymys siunauksesta vaan rukouksesta, mutta itse en ymmärrä, mikä ero on rukouksella ja siunauksella, jos se Jumalan nimessä suoritetaan. Asia on meille hyvin kipeä, mikä vaikuttaa myös tunteisiimme. Monet ovat jo kantansa valinneet, puolesta tai vastaan. Kuitenkin tiedämme, että vielä 2010-luvullakin Jumalan Sanan totuus ei murru meidän selittelyihimme ja epäilyksiimme. Ei pieninkään piirto katoa sen totuudesta. Jos sallitte, pieni kevennys siihen, miten Jumalan Sana sotii puolestaan. Kerrotaan seurakunnassa järjestetystä tilaisuudesta, missä luennoitsija kertoi, että tutkijat ovat saaneet selville, ettei tapahtunutkaan mitään ihmettä, kun Israelin kansa Mooseksen johdolla ylitti Punaisen meren, koska vettä oli vain kymmenen senttiä. Johon eräs kuulijoista reagoi käsiään yhteen lyöden, että siinäpä vasta suuri ihme tapahtui, faaraon sotajoukot siis hukkuivat kymmensenttiseen veteen. Siis Sana sotii itse puolestaan.

Asiasta, josta nyt keskustelemme ja päätämme, on kirkossamme hyvin kauaskantoiset seuraukset. Avaamme ovia jollekin sellaiselle, mistä voimme nyt vain aavistaa, mitä siitä seuraa. Jos tietäisimme, että tämä perustevaliokunnan esitys, siihen myöntyminen saisi rauhan ja rakkauden seurakuntiimme, ihmettelisin. Kirkkoon kuuluu vielä yli 4 miljoonaa jäsentä, joista vain noin yli 1000 rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä seurakuntalaisia. Ja moniko heistä edes haluaa kirkollista rukousta? Onko kärpäsestä tullut härkä ja tikusta hirsi, sitä ihmettelen. Asian suuri julkisuus kirkosta eroamiseen vaikuttaa sen, että koemme täällä, että päätös pitäisi saada ja nopeasti. Kuitenkin uskoisin, että niillä, jotka viime viikkojen aikana jättivät isiensä kirkon, side seurakuntaan oli ohut, koska yhden illan homokeskustelu televisiossa sai aikaan näinkin suuren eroamisprosentin. Pelkoni on, että myöntymisemme rukoushetkeen saa aikaan sen, että seurakuntamme aktivistit, sitoutuneet, lahjansa Jumalan käyttöön antaneet, jättävät kirkkonsa, mitä he eivät halua tehdä, mutta kun he eivät tunne enää kirkkoaan omakseen, tai vetäytyvät vastuustaan seurakunnassa. Viime vuosien aikana on kirkon tilanne paljon muuttunut. Ennen seurakuntalaiset katsoivat, mitä kirkossa opetetaan. Sanaa lain tehtävästä, ihmisen syntisyydestä ja evankeliumin ilosanomasta ja vapaudesta. Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Jeesuksen ristintyön tähden myös hänen kauttaan saamme voiman tehdä parannuksen. Tänään tuntuu, että me katsomme kirkosta ulos, mitä ihmiset kirkolta odottavat, yksityisiltä, muutamilta seurakuntalaisilta. Kuuntelemme heidän vaatimuksiaan, kuljemme ohi Pyhän Sanan ihmismielipiteiden talutusnuorassa. Perustevaliokunnan lausunnossa sanottiin, että kokonaisvastuu asiasta kuuluu piispoille, että heidän tulee huolehtia ohjetta antaessaan siitä, että ohje on riittävän yleisluontoinen eikä sen tarkoittamasta rukouksesta muodostu kirkollista toimitusta. Tiedämme vain sen, että piispamme kyseisestä asiasta ovat kovin erimielisiä. Pelkään siksi, että ne soraäänet vaikuttavat myös siihen, ettei rukouksesta tule riittävän yleisluonteista.

Lopuksi. Jumala rakastaa jokaista luotuaan, se on myös meidän kirkkomme tehtävä. Itse myöskin ajattelen näin. Voimme siis rukoilla henkilökohtaisesti jokaisen ihmisen puolesta, myös niiden, jotka ovat seksuaalisesti eri lailla suuntautuneita. Mutta heidän parisuhdettaan emme voi siunata emmekä rukoilla, koska siihen meillä ei ole oikeutta Raamatun mukaan. Kiitos.


Tillbaka