Inlägg



Huomo Matti, edustaja

Rubrik:
Kyrkans fyraårsberättelse 2008-2011. Utmanad kyrka. Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland åren 2008-2011 (Kyrkostyrelsens framställning 9/2012)

Plenum:
Torsdagen den 8 november 2012 kl. 13.20

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Olikohan se 1970-luvulla, kun kirkossa tehtiin linjapäätös lapsityön ja nuorisotyön laajentamisesta? Meillä on päiväkerhotoimintaa, lasten iltapäiväkerho, lapsityötä, tyttötyötä, poikatyötä, äiti-lapsi, isä-poika, kokkikerhoa, sählykerhoa, monenlaista toimintaa. Ja rippikoulu kaiken huipuksi kruununa, lippulaivana. 1970-luvulta tähän päivään asti lähes 50 ikäluokkaa on käynyt läpi tämän kirkon kerhoperusteisen kasvatusjärjestelmän, mutta juuri näitä samoja, aikuisiksi kasvaneita ikäluokkia on nyt runsain mitoin eronnut kirkosta. Mistä johtuu, että tulos on tämä? Olemmehan me työntekijät tehneet parhaamme, ainakin yrittäneet, toimineet parhaan kykymme mukaan. Ei se näin pitäisi mennä. Vai onko kirkon ulkopuolisilla voimilla ja tahoilla suurempi vaikutus nuorten elämässä kuin kirkkomme opetuksella on ollut näille ihmisille, jotka ovat eronneet.

Toisaalta kaikki eivät ole kirkosta eronneet, tietty iso prosentti vain. On siis onnistuttukin jossakin, onnistuttu tekemään tätä kasvatustyötä kehdosta nuoreen aikuisuuteen. Mutta kun trendi on tuo, minkä tilastot nyt osoittavat, toimintastrategian päivittäminen on varmasti tarpeen. On paljon erilaisia toimintapiirejä, mutta ne eivät siis tunnu takaavan Jumala-uskossa ja kirkon yhteydessä pysymistä. Onko näiden piirien toiminta jotenkin itseriittoista, kun he kokoontuvat esimerkiksi kerran viikossa keskenään ja siihen se sitten jää? Onko sisältö hengellisesti ohutta? Kerhossa on yleensä pieni hartaus, jolloin hengellistä kasvua ja kiinnittymistä kristilliseen uskoon voi tapahtua.

Ajattelen, että kaikkien toimintapiirien viikoittaisella toiminnalla pitäisi olla jatkumo siten, että viikon arkitoiminnan jälkeen kaikkien piiriläisten tie johtaisi sunnuntaina kirkkoon jumalanpalvelukseen luonnollisena jatkumona tälle viikon arkitoiminnalle. Silloin voisi tapahtua syvenevää hengellistä kasvua ja samalla kiinnittymistä yhä lujemmin evankeliumin sanomaan ja kristittyjen yhteisöön. Omalla työalallani seurakunnan musiikkitoiminnassa kuorot ja soitinyhtyeet toimivat juuri näin tavoitteellisesti, päämääränään Herran päivän juhla, sunnuntain messu, joka on kaikesta huolimatta suurin kansanjuhla joka viikko suomen maassa. Toivonkin, että kunpa ihmiset yhä enemmän liittyisivät seurakuntien kuoroihin ja soitinryhmiin. Musiikki ja Sana yhdessä luo vahvan henkilökohtaisen siteen, kokonaisvaltaisen elämyksen ja kokemuksen Jumala-yhteydestä ja rukousyhteydestä. Tällöin tahtoo palvella kirkkoa ja Jumalan seurakuntaa yhä uudelleen ja uudelleen. Ja tahtoo tuottaa toiminnallaan iloa myös muille messun osanottajille, joko paikallisseurakunnassa, tai radioiden ja televisioiden äärellä oleville.

Kirkon musiikkitoiminnassa on kautta aikojen ollut kymmeniätuhansia vapaaehtoisia, tälläkin hetkellä kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan noin 50 000 henkilöä. Se on iso sitoutuneiden vapaaehtoisten joukko, joka ansaitsee kannustusta ja kiitosta toiminnastaan kirkon, kirkon musiikkielämän ja kirkon messun hyväksi. Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi he työtä tekevät, laulavat ja soittavat. Laskin tuossa pikaisesti pienen tilaston siitä, minkä verran esimerkiksi omassa seurakunnassani 25-jäsenisen kirkkokuoron aikaa kuluu vuosittain harjoituksiin, esiintymisiin ja toimintaan. Kahdeksan tunnin työpäivinä mitattuna/henkilö sain tulokseksi 30,61 työpäivää vuodessa. Viikoittaisista harjoituksista, esiintymisistä ja osallistumisista messuihin, ja muista esiintymisistä kertyy 30,61 työpäivää. Se on paljon. 24 tunnin vuorokausiksi jaettuna se on 10,8 täyttä vuorokautta. Eli kuten meillä täällä, istumme ja asumme täällä kaksi viikkoa vuodessa. Näitä tilastoja voidaan laskea.

Nyt kuulutetaan kovasti vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Vapaaehtoisuus käsitetään asenteellisesti jotenkin löyhästi, liian vapaaehtoisesti. Monet kokevat vapaaehtoisuuden sellaiseksi "tulen jos mulle sopii, jos ei ole muuta tekemistä" tai "tulen jos huvittaa" -asenteeksi ilman todellista sitoutumista ja vastuun ottamista asiasta. Mielestäni asia on niin, että kun lupautuu vapaaehtoiseksi, vapaaehtoisuus loppuu siihen. Siitä alkaa sitoutuminen ja vastuun ottaminen asiasta tosissaan niissä tilanteissa, joihin on vapaaehtoisesti luvannut tulla mukaan. Tätä eivät kaikki aina ymmärrä, tämä pitää tehdä selväksi kun asioista sovitaan. Vapaaehtoisuus loppuu siihen, kun lupaa tulla vapaaehtoisesti mukaan tekemään. Siitä alkaa sitoutuminen, vastuunottaminen ja vastuun kantaminen. Yleensä tämä antaa ihmisille syvän tyydytyksen tunteen, kun he näin tekevät tiedostaen.

Mutta osittaisista kriittisistä äänenpainoista huolimatta kirkkomme toiminta on laajaa ja laadukasta kaikki ikäkaudet kattavaa, uhrautuvaa toimintaa. Laajin kansanliike Suomessa. Koko kansan kirkko, jota on syytä vaalia ja pitää arvossa itsemme, lähimmäistemme ja meidän edestämme annetun Kristuksen uhrin tähden. Kiitos.


Tillbaka