Ensinnä uudistuksen tarpeellisuudesta. Me tarvitsemme kirkossamme seurakuntarakenneuudistuksen. Kuluneen kevään julkisessa keskustelussa on siellä täällä tuotu esille, että kuntauudistuksen viivästyttyä ei seurakuntarakennemuutostakaan tarvitse tehdä. Mielestäni me tarvitsemme tämän uudistuksen kirkosta itsestään lähtevistä syistä. Linjasimme vuosi sitten kirkolliskokouksen kevätistunnossa uudistuksen tavoitteiksi seurakuntien läheisyyden ja yhteisöllisyyden vahvistamisen, vastuullisen talouden- ja omaisuudenhoidon tukemisen sekä jäsenlähtöisyyden ja monipuolisen toiminnan kehittämisen. Tästähän kirkkoneuvos Pihlaja meitä esittelypuheenvuorossa muistutti. Näiden linjausten pohjalta on nyt käsissämme kirkkohallituksen esitys kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen muuttamiseksi. Viime keväästä esitys on parantunut. Siksi toivon, että asiassa päästään eteenpäin.

Toiseksi uudistuksen tulee vahvistaa seurakuntaa jumalanpalvelus- ja kuulumisyhteisönä. Osaltaan väljä puitelainsäädäntö antaa nykyistä lainsäädäntöä enemmän harkintavaltaa paikalliselle tasolle. Rakenteiden on siis luotava edellytykset sille, että käytännön seurakuntatyö paikallistasolla toimii ja kirkossamme säilyvät riittävän pienet lähiyhteisöt. Näitä paikallisyhteisöjä ei uudistuksella pidä heikentää, vaan päinvastoin vahvistaa. Tähän esitys siis pyrkiikin, mutta haluan tätä aivan erityisesti alleviivata.

Kolmanneksi toimielinten puheenjohtajuuksista. Lakiesityksen perusteluissa todetaan sivulla 5 teologisena lähtökohtana, että ”ykseyden tae on yhteinen apostolinen usko. Ykseydestä erityisvastuun kantavat piispat sekä seurakuntatasolla kirkkoherrat ja muut papit." Kirkkolain ja –järjestyksen 1. luvun 1. pykälän, ns. periaatepykälän heijastusvaikutus näkyy akselissa piispa-kirkkoherra. KJ 18:1 § mukaan ”Piispa, kukin hiippakunnassaan, on seurakuntien ja pappien ylin kaitsija.” Seurakuntatasolla tästä kokonaisvastuusta ja –johtamisesta vastaa kirkkoherra, mikä tulee ilmi KJ 6:13 § kirkkoherran tehtävien kuvauksessa. Lakiesityksessä tämä teologinen periaate särkyy ja tämä akseli piispa-kirkkoherra katkeaa. Tästä syystä ehdotusta ei voi pitää teologisesti riittävänä mallina.

Esityksessä on tarkasteltu puheenjohtajuuksia viidestä näkökulmasta, jotka ovat puitelainsäädäntö, tehtävälähtöisyys, teologinen näkökulma, yrityselämä sekä julkishallinto. Tällainen monipuolinen tarkastelu on tarpeen. Ongelmallista on se, että teologinen näkökulma supistetaan ainoastaan yhdeksi näkökulmaksi sen sijaan, että teologiasta käsin tulisi arvioida kaikkia näitä muita kriteerejä ja näkökulmia, kun olemme päättämässä kirkon hallinnosta. Kirkkohallituksen esityksessä ei ole riittävästi kuultu tässä asiassa piispainkokouksen lausunnon kantaa. Mielestäni kirkkoherran asema sekä seurakuntaneuvoston että yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana ja jäsenenä tulee määräytyä nykyisen lainsäädännön mukaisesti, kuten alkuperäisessä kirkkohallituksen esityksessä ja piispainkokouksen lausunnossa esitettiin.


Tillbaka