Inlägg



Hiilamo Heikki, edustaja

Rubrik:
Revidering av kyrkans organisation och inskränkning av kyrkans centralförvaltning, framtidsutskottets betänkande 1/2014 om ombudsinitiativ 5/2014

Plenum:
Onsdagen den 5 november 2014 kl. 18.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Olen todella iloinen siitä, että Sami Ojalan aloite on menossa eteenpäin ja ollaan perustamassa komitea joka pohtisi kirkon hallinnon uudistamista. Jälkeenpäin voi olla, että tämä on tältä kirkolliskaudelta kaikkein tärkein asia, joka jää historiankirjaan. Se mitä lopulta tapahtuu, riippuu aika paljon siitä, miten onnistutaan komitean nimittämisessä ja niiden henkilöiden valitsemissa, jotka tulevat komiteaan. Puheenvuoroni keskittyy juuri tähän kysymykseen, eli miten löytää sopivat henkilöt komiteaan. Kiinnitän huomiota kolmeen eri asiaan: henkilöiden asiantuntemukseen, komitean jäsenten lukumäärään ja kansainvälisiin kokemuksiin. Oman puheenvuoroni tausta on se, että viime vuosina olen ollut mukana sosiaali- ja terveysalan valmistelussa muun muassa Sata-komiteassa ja nyt paljon puhutussa sote-valmistelussa. Ensimmäinen hanke ajoi pahasti karille ja toinenkin hanke on aika isoissa vaikeuksissa, ja olen itse pohtinut sitä, että mistä tämä mahtaa johtua? Näistä havainnoista ja toivottavasti myös viisaudesta, esitän nämä kommenttini.

Ensimmäisenä asiantuntevuudesta: asiantuntiuudessa pulma on se, että ne henkilöt joilla on oma intressi jossakin asiassa, ovat yleensä myös parhaita asiantuntijoita. Koska asiantuntemus hankitaan sen oman intressin kautta. Silloin kun valmisteluun valitaan henkilöitä, joilla on joku oma intressi tai joku organisaation intressi, niin yleensä he edustavat omaa intressiään valmistelussa. Jos halutaan jotain todella isoja ja radikaaleja uudistuksia, se tarkoittaa sitä, että tehdään säästöjä ja uudistetaan asioita. Uudistaminen ja säästöt kuulostaa hienolta, mutta se mikä on toiselle säästö, on toiselle menetys. Se mikä on toisen kustannus, on toisen tulo. Ja tästä syystä, usein henkilöt jolla on oma henkilökohtainen intressi tai jotka edustavat jotakin tiettyä tahoa valmistelussa, heidän on vaikea yhtyä hyvin radikaaleihin ja uusiin ajatuksiin. Sen vuoksi on vaikea löytää henkilöitä jolla ei olisi omaa intressiä ja olisivat kuitenkin asiantuntijoita.

Tämä pätee erityisesti kirkon organisaatioon, joka on erittäin monimutkainen ja hankala. Itsekin vierastan sitä, että tämmöiseen komiteatyöskentelyyn otettaisiin jostakin aivan toisesta taustasta henkilöitä. Lähinnä sen takia, että heiltä kestäisi vuosia perehtyä kirkon organisaatioon, jotta he voisivat tehdä jotain järkeviä uudistusehdotuksia. Tai sitten heille pitäisi maksaa aika iso korvaus siitä, että he tekevät perehtymisen. Näin ollen lähtisin hakemaan sopivia jäseniä sekä nuorten että vanhojen ihmisten keskuudessa. On ollut kiinnostava huomata että monet sellaiset henkilöt, jotka ovat olleet vaativissa tehtävissä, eläkkeelle jäätyään esittävät hyvin radikaaleja ajatuksia siitä millä tavalla uudistuksia olisi pitänyt tehdä. Silloin omana aikanaan kun he ovat olleet vielä virkatehtävissä, ehkä heillä on ollut sitten näitä erilaisia sidonnaisuuksia ja muita syitä, minkä vuoksi he eivät ole voineet näitä uudistuksia ajaa läpi. Mutta sitten kun he ovat päässeet tämän laatikon ulkopuolelle, siirtyneet eläkkeelle, heillä on kuitenkin vielä tämä asiantuntemus ja myös tietty riippumattomuus ottaa kantaa asioihin. Tietysti nuoret henkilöt ovat sellaisia, joilla ei välttämättä ole vielä omia vahvoja henkilökohtaisia intressejä. Silloin heistäkin voisi löytyä sopivia komitean jäseniä.

Sitten jäsenten lukumäärästä: jotta voidaan varmistua, että saadaan monipuolista asiantuntemusta, niin ajattelisin että tässä ehdotetussa lukumäärässä 8-14 kallistuttaisiin pikemminkin kahdeksan, kuin neljäntoista puoleen. Koska yleensä on niin, että jos on suhteellisen pieni porukka, on helpompi sopia uusista radikaaleistakin uudistuksista ja sitouttaa. Ylipäätään työskentely on helpompaa silloin kun jäseniä on vähän. Tähän vaikuttaa myös se, että komiteoissa usein on niin, tämä pätee myös mainittuun Sata-komiteaan ja sote-valmisteluun, että on iso joukko virkamiehiä mukana. Jos meillä on esimerkiksi neljätoista jäsentä komiteassa, ei ole mitenkään mahdotonta että kuitenkin kokonaisuudessa valmistelevan komitean jäsenmäärä, siis niiden henkilöiden määrä jotka käyvät kokouksissa, on yli kaksikymmentä. Ja se on todella paljon. Jos lähdetään siitä, että oltaisiin enemmänkin kahdeksassa, niin voitaisiin pitää se suhteellisen tiiviinä ja varmistaa, että sieltä tulee sitten uusi ja innovatiivinen esitys.

Viimeisenä ja kolmantena kansainvälisitä kokemuksista, joihin näissä edellisissäkin puheenvuoroissa on viitattu. Oma kokemukseni mainituista valmisteluista on se, että yllättävän vähän voidaan hyödyntää kansainvälisiä kokemuksia. Niistä on aika vähän tietoa ja aika vähän tutkimusta. Vaikka olisikin tietoa ja tutkimusta, niin sitten ei kuitenkaan ole riittävästi aikaa perehtyä kansainvälisiin esimerkkeihin. Mielestäni on eriomaista, että kirkkohallitus on varannut talousarviossa työskentelylle 200 000 euroa rahaa. Ajattelen, että tätä rahaa voisi käyttää siihen, että tällä komitealla olisi mahdollisuus tehdä tutustumiskäyntejä, tai mahdollisesti teettä joitain pieniä tutkimuksia tai selvityksiä, näistä kansainvälisistä kokemuksista, jotta onnistuttaisiin käyttämään hyväksi ne esimerkit jota on saatu muista maista. Kiitos.


Tillbaka