Inlägg



Jolkkonen Jari, piispa

Rubrik:
Kyrkan i ett mångkulturellt samhälle - Framtidsredogörelse för Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland, framtidsutskottets betänkande 1/2015 om kyrkostyrelsens framställning 7/2014

Plenum:
Torsdagen den 7 maj 2015 kl. 9.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Tulevaisuusselontekoa valmistelleen työryhmän puheenjohtajana ja sen puolesta kiitän tulevaisuusvaliokuntaa tästä lausunnosta. Siitä aivan muutama lyhyt kommentti.

Ensinnäkin valiokunta on aivan oikeassa siinä, että tämä aiemman selonteon käytön selvittäminen jäi vähälle huomiolle. Jos sellainen nähdään hyväksi, niin varmaan sen selvittäminen kuuluisi sopivasti Kirkon tutkimuskeskukselle.

Toiseksi työryhmällämme oli aivan sama käsitys kuin valiokunnalla: selonteko on tarkoitettu virittämään keskustelua seurakunnissa, hiippakunnissa, keskushallinnossa ja tukemaan toimintaympäristön hahmottamista päätöksentekoa varten. Eli sitä ei ole tarkoitettu sitovaksi määräykseksi. Toisaalta me emme halunneet myöskään siitä latteaa kuvausta ja sen takia katsoimme, että loppuun sopi myös joitakin teesejä nimenomaan keskustelun virittämiseksi.
Tulevaisuusvaliokunta on myös ymmärtänyt oikein selonteon puheen kirkon elämän ytimestä. Sillä tarkoitetaan Kristusta eli kaikkea mitä Hän on, mitä Hän on sanonut ja tehnyt ja mitä Hän yhä keskellämme sanoo ja vaikuttaa. Tämä ei ole vain hurskas lause, vaan se on ihan oikea ja konkreettinen periaate, jolla on merkitystä, kun puhutaan vaikkapa diakonaatista, seurakunnasta, kasteesta, ehtoollisesta, kirkon virasta, avioliitosta, tulevaisuudesta, kirkon sisäisestä ykseydestä, toivosta, ihmisarvosta ja siitä, mihin toisen rakastaminen ja kunnioittaminen voi oikeasti johtaa.

Neljänneksi valiokunta toteaa myös aivan oikein, että samalla kun tarvitaan vahva keskus, joka kirkastaa, joka yhdistää ja johon pitää keskittyä niin ei voida kokonaan välttää ulkorajoja. Tämä tarkoittaa sitä, että kirkko joutuu yhä käymään paitsi keskustelua niin myöskin rajan vetoa erilaisten aatevirtausten, ideologien ja elämänmuotojen välillä. Kaikki väitteet maailmasta ja elämästä ja Jumalasta eivät voi olla yhtä aikaa tosia tai hyvin perusteltuja. Itseasiassa kysymys harhaoppisuudesta elää myöskin ateistien keskellä. Jos sinä kysyt ateistilta, että miksi se teidän juttunne meni Neuvostoliitossa väkivaltaiseksi, niin vastaus liittyy tavalla tai toisella siihen, että he eivät edusta meitä. Elikkä että he eivät ole oikeaoppisia ateisteja. Jos se teitä yhtään lohduttaa niin tietäkää, että myöskin saatananpalvojat kiistelevät siitä, että mikä on oikeaoppista satanismia. Minä olen ekumeniikan dosentti ja olen siksi pohtinut, että pitäisikö tarjota konsulttipalveluja heidän ekumeenisiin ongelmiinsa. Se tosin taitaisi vaatia sivutoimiluvan tuomiokapitulilta.

Viidenneksi valiokunta haluaa säilyttää kansankirkkokäsitteen ja hyvä niin. On samalla tärkeä määritellä tarkemmin, mitä sillä tarkoitetaan. Kansankirkkoajattelu on taipunut sekä ahtaaseen nationalismiin, mikä johtaa gettoutumiseen. Se on myöskin taipunut relativismiin tai tämmöiseen tunnustukselliseen vetelismiin, mikä johtaa mukautumiseen. Molemmat ovat ongelmallisia. Siksi on hyvä, että valiokunta problematisoi ongelmallisia kansankirkkotulkintoja ja pyrkii kertomaan, että mitä sillä oikeasti on hyvä tarkoittaa.

Lopuksi valiokunta ottaa erittäin terävästi kantaa tähän neutraliteetti-illuusioon. On tärkeä puolustaa sekä positiivista että negatiivista uskonnonvapautta. Ne oikeudet kuuluvat jokaiselle, uskonnottomille, toisin uskoville, myös meille luterilaisille. Mutta käytännössä vaatimukset valtion arvovapaudesta tai julkisen tilan neutraliteetista ovat usein savuverho, joiden takana paljastuu pakkouskonnottomuus eli asenne, jossa suhtaudutaan kielteisesti uskonnollisiin ilmauksiin ja jossa ne halutaan raivata pois julkisesta tilasta. Siksi on tärkeä paljastaa tämmöiseen pakkouskonnottomuuteen liittyviä asenteita ja vaatimuksia ja puolustaa omaa ja toisten positiivista uskonnonvapautta. Kiitän tulevaisuusvaliokuntaa hyvästä mietinnöstä.


Tillbaka