Inlägg



Eero Paavo, edustaja

Rubrik:
Ekonomiutskottets betänkande 3/2008 om kyrkostyrelsens framställning 4/2008 som innehåller förslag till Kyrkans centralfonds budget för år 2009 och verksamhets- och ekonomiplan för åren 2009 - 2011 samt om budgetinitiativ 1, 2 och 3/2008

Plenum:
Torsdagen den 6 november 2008 kl. 9.15

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kokoustoverit. Avajaismessun alussa meitä tervehdittiin sanoilla: Rakkaat työtoverit. Nämä muutamat sanat kieltämättä tuntuivat sydänalassa siinä hetkessä hyviltä ja jopa rohkaisevilta, liikuttavalla tavalla lupauksia antavilta. Olihan alkava työrupeama silloin vielä suuresti hämärän peitossa. Nyt haluankin, että nuo sanat yhä kulkisivat kuulijan sydämellä, kun seuraavaksi avaan talousarvion lähetekeskustelussa lupaamani toivomusponnen kirkolliskokousedustajille varattavasta kulukorvauksesta ja vaikuttimista sen syntymisessä. Kirkolliskokoustyön tulosten varsin suora kosketuspinta seurakuntaelämään on tällä kokousviikolla tullut erityisen selkeällä ja konkreettisella tavalla esille. Heti alkuun totean, että hämmennyksestä huolimatta en ole ollut kyseenalaistamassa sitä, etteivätkö muun muassa keskushallinnossa HeTa-projektiin ladatut tavoitteet ole olleet edustamassa hyvää ja vastuullista suunnitelmataloutta, jossa perustana on ollut välttämättömyys uskaltaa katsoa tulevaisuuteen ja tehdä sen mukaisia ennusteita ja ehdotuksia toimintojen uudelleen järjestämiseksi. Talousarvion lähetekeskustelussa kävi kuitenkin pian ilmi, että meidän monen kirkolliskokousedustajan tunnoissa kannan muodostaminen kyseessä olevaan asiaan parin päivän valmistautumisella tulisi olemaan tuskallista ja vähintään riski epäluottamuslauseen hankkimiseksi valitsijoiltaan. Kuten jälkeen päin on käynyt nyt selville, tietoa tässä yhteydessä esimerkkinä käyttämästäni HeTa-projektista on ollut jalkautettuna eri puolille Suomea ja sitä on ollut muun muassa netistä saatavana. Puhtaasti kirkolliskokousedustajan näkökulmasta yhteisen pöydän ääreen ei tietoa esimerkiksi hiippakuntasolla ole kuitenkaan asiasta ehtinyt.

Hiippakuntamme ovat niin maantieteellisesti rajoiltaan kuin eittämättä muutenkin omaleimaisia. Toisissa hiippakunnissa luontaiset yhteydenpitotavat muun muassa kirkolliskokoustyötä ajatellen ovat historiasta nousevina luontevia, toisissa niiden eteen on puskettava, tehtävä enemmän työtä. Kirkolliskokouksen valiokuntatyö saattaa meitä maan eri puolilta olevia edustajia näiden kokousviikkojen välilläkin yhteen, mutta toisaalta se suosii etääntymistä hiippakunnallisesta yhteistyöstä. Valiokuntatyökin on lopulta erikoistumista. Luvalla korkealle noteerattavaan kirkolliskokoustyöhön lähetetyt edustajat on valittu hiippakunnasta ja meidän osoitepaikka löytyy niiden sisältä. Olemme ymmärrykseni mukaan kokonaiskirkon ylimmässä päätöselimessä ensi sijassa hiippakuntaa edustavia vallankäyttäjiä, kuten viimeistään täysistuntojen talousarviokeskustelussa on tehtävä joskus voitu edunvalvonnanomaisena paremmin ymmärtää.

Me kirkolliskokousedustajat saamme toisinaan muun muassa kirkkohallituksesta käsin jopa houkuttelevanomaisia tarjouksia osallistumismahdollisuudesta erilaisiin seminaareihin ja neuvottelupäiville. Tällöin lähettäjänä, kustannuspaikkana, ainakin meidän maallikoiden osalta voi käsittääkseni olla lähinnä vain edustamamme hiippakunta. Täällä virkaa edustavien osalta käsite kustannuspaikasta saattaa tosin edellä mainituissa tapauksissa olla jossain määrin armollisempi eli laveammin tulkittavissa. Tuomiokapitulien toimesta rakennetut vuotuiset hiippakunnalliset luottamushenkilöiden neuvottelupäivät, usein myös hyvin ajankohtaisiin asioihin teemaltaan pureutuvat, edustavat kuitenkin parhaimmillaan hiippakuntiemme kokonaiskirkossa toimivien edustajien ja meidät tänne lähettäneiden seurakuntien välistä vuorovaikutuskenttää.

Maantieteellisesti tarkasteltuna varsin eritasoisiksi muodostuvat erilaisten kokoontumisten kustannusvaikutukset, lähinnä matkakustannukset, eivät tietenkään saisi olla eriarvoistamassa tai sitten aiheuttamassa suoranaisia esteitä osallistumisille ja kokoontumisille, kun tavoitteena on kirkolliskokoustyölle tukea hakeva aktiivisuus. Me olemme hyvin tietoisia siitä, että hiippakuntien talousraameihin ei ole jätetty suurestikaan tilaa harkinnanvaraisuudelle. Viime kauden lopulla otettiin käyttöön hiippakuntien välinen uusi rahanjakomalli, joka puitiin tuomiokapitulin ja sen virkojen osalta tarkkaan. Tuolloin en vielä omannut riittävästi rohkeutta ryhtyä kirkolliskokousedustajana herkästi oman edun tavoittelijaksi leimautuvaksi edunvalvojaksi, vaikka minua siihen tässä asiassa omassa hiippakunnassa jopa kannustettiin.

Vaikka olenkin kuljettanut puhettani tunnistettavasti tähän jo tunnistamaanne suuntaan puhuakseni nyt lopuksi vain rahasta, palaan siihen ilmaukseen työtoveruudesta, johon alussa viittasin. Jollain tavalla paremmin yhdenvertaisiksi rakennettavista olosuhteista toteuttaa tätä työtoveruutta ja samalla lisätä mahdollisuuksia ymmärtää ja sallia paremmin erilaisia lähestymistapoja käsiteltäväksi tulevissa asioissa. Kaiken edellä esittämäni johdattamana tulen yksityiskohtaisen käsittelyn lopussa, puheenjohtajan esittämällä tavalla, tekemään talousarvioesitykseen 2009 ja toiminta- ja taloussuunnitelmaan vuosille 2009-2011 liittyen seuraavan muotoisen toivomusponsiesityksen: kirkkohallituksen tulee vuonna 2010 ja siitä eteenpäin hiippakuntiin jaettavia määrärahoja ohjatessaan huolehtia siitä, että hiippakuntien talousarvioesityksiin on selkeästi osoitettu määräraha kirkolliskokousedustajien kulukorvauksiin. Varattavan kulukorvauksen mittaluokka voisi olla olosuhteet huomioiden vuositasolla 300-500 euroa kirkolliskokousedustajaa kohti. Tästä määrärahasta voitaisiin korvata kirkolliskokousedustajille osallistumismaksuja ja matkakustannuksia, joita osallistuminen hiippakunnallisille tai valtakunnallisille neuvottelu- ja erityyppisille teemapäiville osallistumisesta heille aiheutuu.


Tillbaka