Inlägg



Aikio Pekka, edustaja

Rubrik:
Ekonomiutskottets betänkande 3/2006 om kyrkostyrelsens framställning 1/2006 som innehåller förslag till Kyrkans centralfonds budget för år 2007 och verksamhets- och ekonomiplan för åren 2007-2009, om budgetinitiativ 1-2/2006 och om Åbo ärkestifts stiftsfullmäktiges framställning 5/2006

Plenum:
Torsdagen den 9 november 2006 kl. 9.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja. Kunnioitetut kirkolliskokousedustajat. Nyt on käsiteltävänä talousvaliokunnan esitys kirkon keskusrahaston talous- ja toimintasuunnitelmaehdotuksesta. Esitys sisältää Oulun hiippakunnan osalta ehdotuksen muun muassa Oulun hiippakuntaan perustettavasta uudesta hiippakuntasihteerin virasta. Ehdotukseen perusteluina tuotiin esille monia yleisiä rekrytointi-oppilaitos- ja viestintätoimintaan sekä nuorten pappien tukemiseen liittyviä asioita, mutta ennen muuta päätehtävänä olisi kuitenkin saamelaistyön koordinointi. Tässä yhteydessä on usein mainittu myös se, että Suomessa tarvittaisiin saamelainen kirkkoneuvosto Norjan ja Ruotsin mallin mukaan. Siitä on tehty esityksiä myös saamelaiskäräjien sisällä. On esitetty, että käräjät perustaisi saamelaisen kirkkoneuvoston tapaisen oman lautakunnan. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että tätä ehdotusta parempi ajatus on se, että saamelainen kirkkoneuvosto toimisi kansankirkon, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä ja se toimisi yhdyssiteenä kirkon ja saamen kansan välillä. Tehty ehdotus johtaisi hiippakunnan talousarviokehyksen ylittämiseen yli 120 000 eurolla. Pääosin tämä ylitys johtuu esitetystä hiippakuntasihteerin virasta.

Oulun hiippakunnan erityisasemasta Suomessa me saimme ihan hyviä esimerkkejä jo tämän istuntokauden alkupuolella kun edustaja Kippo käänsi hiippakuntakartan ympäri ja laittamalla saranat Oulun hiippakunnan eteläreunaan osoitti, että Oulun hiippakunta yltää etelärajaltaan yli Suomenlahden Baltian puolelle. Kysymys on alueellisesti hyvin suuresta hiippakunnasta ja se on tärkeä lähtökohta. Siihen liittyy monta muutakin tärkeää näkökulmaa. Oulun hiippakunnan pohjoinen osa on hyvin kansainvälinen. Lappi on Suomen kansainvälisintä aluetta ja se tarkoittaa myös sitä, että on hyvin paljon yhteistyötä yli rajojen, paikallista yhteistyötä Norjaan ja Ruotsiin. Ennen muuta tämä on saamelaisten puolella tehtävää ja tarvittavaa yhteistyötä. Oulun hiippakunnan alueella asuu kolme neljännestä Suomen saamelaisista ja saamelaisten asemasta on viime vuosina säädetty joitakin lakeja. Saamen kielilaki on hyvin merkittävä, ja se velvoittaa myöskin kirkkoa. Perustuslain mukaan saamelaisilla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Saamen kieltä koskeva säännös pyrkii pysyvästi turvaamaan saamelaisten oikeuden omaan kieleen. Saamen alkuperäiskansan oikeus omaan kieleen on todettu myös kansainvälisten sopimusten määräyksissä, ja niitä on erityisesti YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen 27. artikla. Tämä on Suomessa voimassa laintasoisena säännöksenä. Euroopan neuvoston alueellisia kieliä ja vähemmistökieliä koskeva puiteyleissopimus puolestaan velvoittaa Suomea turvaamaan saamen kielelle alueellisen vähemmistökielen aseman saamelaisten kotiseutualueella. Saamen kielilain 30. pykälän mukaan Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa ja saamelaisten kotiseutualueen seurakunnissa sovelletaan saamen kielilain säännöksiä kuten valtion viranomaisissa, ellei kyseessä ole kirkkolain mukaan kirkon oma asia. Kirkon jäsenten hallintoasioiden käsittelyssä noudatetaan suullisten ja kirjallisten asioiden osalta saamen kielilakia ja kirkollisten palveluiden osalta kirkkolakia. Saamelaisilla on oikeus käyttää omassa asiassaan viranomaisissa omaa kieltään, eikä viranomaiset voi rajoittaa tuota oikeutta vetoamalla siihen, että saamelainen osaa toista kansalliskielistämme. Saamelaisilla on myös oikeus saada häntä koskeva päätös saamenkielisenä käännöksenä. Viranomaisten velvollisuutena on edelleen huolehtia saamelaisten kielellisten oikeuksien toteutumisesta. Kirkkolakiin hyväksytyn muutoksen mukaisesti saamelaisten kotiseutualueen seurakunnissa noudatetaan saamen kielilakia kuntaa vastaavalla tavalla. Nämä seurakunnat onkin säädetty kirkkolain nojalla kaksikielisiksi saamen kielilain, kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaisesti. Kirkkojärjestyksen mukaan Oulun tuomiokapituli antaa tarkemmat määräykset kirkkoherrojen saamenkielen taitoa koskevista kelpoisuusvaatimuksista.

Saamen kielen asema on vähitellen kohentumassa seurakunnissamme. Nyt kuitenkin saamelaisten alkuperäiskansan asemaan liittyy myös muuta kuin vain kielellisiä oikeuksia. Kielelliset oikeudet ovat se lähtökohta, jonka kautta saamelaisia koskevaa lainsäädäntöä on pyritty ja myöskin kyetty järjestämään tai saattamaan liikkeelle positiivista, myönteistä lainsäädäntökehitystä. Kun aikanaan ILO:n kansainvälisen työjärjestyksen alkuperäiskansoja koskevaa sopimusta uudistettiin, Suomi oli siinä työssä myös mukana ja olin itse Suomen hallituksen valtuuskunnassa. Sopimus hyväksyttiin ILO:ssa vuonna 1989. Suomen hallitus, Suomen eduskunta ja presidentti ottivat siihen kantaa vuonna 1990 ja ilmoittivat, että Suomi vakaasti pyrkii ratifioimaan tämän sopimuksen osaksi Suomen lainsäädäntöä. Esteeksi nähtiin kaksi asiaa. Ensimmäinen oli se, että saamelaisten kielelliset ihmisoikeudet eivät ole sillä tasolla Suomen lainsäädännössä kuin sopimus edellyttää. Toisena esteenä oli se, että saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana maahan ja elinkeinoihin eivät vastaa tämän sopimuksen vaatimuksia. Tilanne on korjaantunut ainoastaan kielen osalta. Meillä on voimassa saamen kielen kielilaki vuodesta 1992, ja tätä lakia on uudistettu vuonna 2004. Toinen este, saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana maahan on edelleen olemassa.

On tärkeätä, että tuon esille muutamia seikkoja, jotka liittyvät tähän. Suomessa on myönteisestä viranomaiskehityksestä ja myönteisestä perustuslainsäännöksistä ylätasolla huolimatta hyvin voimakas paikallinen kansanliike, joka ei hyväksy saamelaisia, saamen kieltä eikä saamelaisuutta. Tämä paikallinen kansanliike sijoittuu tietenkin Lappiin ja sillä on ystäviä ja kannattajia muuallakin. Siihen kuuluvat käyttävät itsestään joskus nimeä Lappalaiset, joskus puhutaan Kveenikansasta ja joskus myöskin Pirkkarleista. Näin ulkopuolisen sivustaseuraajan mielestä he ovat selvästi suomalaisia, he puhuvat suomen kieltä tai suomen kielen murteita, niin kuin pohjoisen länsirajalla puhutaan, Meänkieltä käytetään myös Ruotsin puolella ja tämä kieli on selkeästi suomen kielen variantti. Mutta tämä kansanliike vastustaa kaikkia saamelaisille ajateltuja myönteisiä oikeuksia alkuperäiskansana ja kiistely näkyy valtakunnan tasolla kiistelynä saamelaisuudesta sekä niin sanottuna metsäkiistana. Olen tämän kokouksen aikana niin kuin aikaisemminkin joutunut lukuisissa kahvipöytäkeskusteluissa tuomaan asiaa esille ja kertomaan tästä kiistelystä. Tähän ovat valtiovalta ja osin myös kansanedustuslaitoksen edustajat menneet mukaan. Valtiovalta vaikenee ja jarruttaa saamelaisten alkuperäiskansan asemaan liittyvien oikeuksien ja lainsäädännön kehittämistä. Yhteiskunta antaa assimilaatiopolitiikan toimia. Meillä on hyvin sulauttamishakuinen lainsäädäntö, joka itsessään jauhaa ja toimii. Jauhaa alkuperäiskansan asiaa palasiksi ja sulauttaa saamelaisia pääväestöön. Kutsun tätä pakkoassimilaatioksi.

Otan muutaman esimerkin siitä minkälaisia nämä ilmiöt voivat olla. Piispa Olavi Rimpiläinen ennen eläkkeelle jäämistään ajoi hyvin voimakkaasti saamelaisten asioiden edistämistä ja nimenomaan saamen kielen aseman parantamista. Voidaan sanoa, että hän oli se henkilö, joka kirkon piirissä pani liikkeelle kehityksen, jonka seurauksena minä nyt edustan täällä saamelaisia ja saamelaisten edustajan tänne valitsee saamelaiskäräjät. Piispa Olavi kävi Enontekiöllä vuosituhannen vaihteessa ja siteeraan tässä muutamia Enontekiön kirkon tarkastuksen yhteydessä esille tulleita keskustelun pätkiä. "Kirkkoherran virkaa voisi hakea vain suppea joukko pappeja". Eräs paikallinen kirkkovaltuuston jäsen oli miettinyt, pitääkö hänen liittyä kaksikieliseksi muuttamisen jälkeen Muonion seurakuntaan. Toinen sanoo: ”Saamen kielen kanssa on solkattu ihan tyhjään jo pitkän aikaa." Minulle kerrottiin, että eräänkin lapsen kasteessa kumpikaan vanhemmista ei ymmärtänyt sanaakaan saamea. Itsekin kiusaannuin, kun Karessuvannon kappelissa koko jumalanpalvelus on mennyt harakoille. Enontekiöllä on virallisesti arvioitu, että saamelaisia on noin kahdeksan ja puoli prosenttia. Siihen kahdeksaan prosenttiin lasketaan kaikki, jotka vähänkään tuoksahtavat saamelaisille, ne lasketaan heti rekisteriin. Pikkusormen kun se saapi niin se viepi koko käden. "Miten saami on noteerattu", kysyi piispa? Ja hän sai vastauksen: ”No, ei se ole häirinnyt eikä vaikeuttanut tähän asti:” Nämä keskustelun pätkät kuvastavat sitä millä tavalla myös kristikansan edustajat tuolla paikan päällä suhtautuvat saamelaisiin sekä saamelaisiin alkuperäiskansana ja erikielisenä ja -kulttuurisena väkenä.

Ajattelin vielä lopuksi viitata Norjan tilanteeseen. Norja on ihmisoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä halunnut osoittaa, pyrkimystä johtavaan rooliin. Kolme vuotta sitten kun Norjassa oltiin säätämässä lakia saamelaisten maaoikeuksista Finnmarkin alueella, Norjan kirkolliskokous marraskuun 21. päivä vuonna 2003 otti kantaa tähän kysymykseen, luen pienen pätkän tähän liittyvästä uutisoinnista.

Kyrkemøtet for Den norske kirke mener en lov om forvaltning av grunn og naturresurser i Finnmark må ta utganspunkt i at samene har rettigheter som urfolk. I kirkemøtevedtaket 21. november heter det: Uansett hvilke forvaltningsmessige løsninger en søker, må samenes rett til land og resurser utvetydig anerkjennes.

Norjan kirkolliskokous oli siis sitä mieltä, että Finnmarkin alueen luonnonresurssien ja maan hallintaan liittyvän lain tulee ottaa lähtökohdakseen saamelaisten oikeudet alkuperäiskansana. Kirkolliskokouksen kannanotossa sanotaan: "riippumatta siitä, minkälaisia hallinnollisia ratkaisuja etsitään ja löydetään, tulee saamelaisten oikeus maahan ja resursseihin yksikäsitteisesti tunnustaa."

Kirkemøtet oppfordrer Stortinget ti å sikre samenes rettigheter. Dette ses som en forutsetning for å skape gode villkår for samarbeid mellom alle folkegrupper i Finnmark i forvaltningen av naturresursene i fylket. Kirkemøtet beklager at samenes rettigheter etter folkeretten ikke tydligere er nedfelt i det foreliggende lovforslaget.

Eli kirkolliskokous kehottaa Norjan valtiopäiviä, Stortingiä, vahvistamaan saamelaisten oikeudet. Tämä nähdään edellytyksenä pyrittäessä luomaan hyvä toimintayhteistyö Finnmarkin alueen väestöryhmien kesken luonnonvarojen hallintoa koskevissa asioissa.

Otin tämän esimerkkinä siksi, koska arvelen että me Suomessa saamelaisten yleisen tilanteen osalta olemme ilmeisesti tilanteessa, missä me tarvitsemme koko kansankirkon tukea jotta saamelaisten yhteiskunnallisen aseman tasa-arvoisina kansalaisina ja kulttuurisena ryhmänä hyväksyttäisiin ja että saamelaisia koskevan lainsäädännön myönteinen kehitys jatkuisi. Tämä ei ole itsestään selvä asia Suomessa. Norjassa siihen on aikanaan ottanut hyvin vahvasti kantaa Norjan kuningas, Norjan suurkäräjät, Norjan hallitus ja myös Norjan kirkolliskokous. Näen Oulun tuomiokapituliin perustettavassa saamelaistyön koordinaattorin virassa lähtölaukauksen ja aloituksen sille kehitykselle, jonka tuloksena meillä jatkossa on hyvä ja toimiva saamelainen kirkkoneuvosto myös Suomen kirkossa. Ja se toimisi yhteistyöelimenä saamen kansan ja Suomen kirkon välillä. Tulen esittämään asian yksityiskohtaisessa käsittelyssä, että kirkkohallituksen talousarvioesityksestä poiketen Oulun hiippakunnan määrärahat myönnetään vuodelle 2007 hiippakuntavaltuuston esittämällä tavalla. (Puheen lopussa Saamenkieltä).


Tillbaka