Inlägg



Ala-Kapee-Hakulinen Pirjo, edustaja

Rubrik:
Huvudprinciper för utvecklingen av församlingsstrukturerna (Kyrkostyrelsens framställning 11/2012)

Plenum:
Onsdagen den 7 november 2012 kl. 9.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät ystävät. Hallinto ei ole itsetarkoitus. Hallinnolla luodaan pohja varsinaiselle toiminnalle. Joskus se unohtuu keskustelussa. Hallinto tuottaa tukipalveluja. Pääasia on se varsinainen toiminta. Nyt esillä oleva niin sanottu uusi seurakuntayhtymämalli on kannatettava. Tässä meidän esittelyaineistossamme se kuvataan joustavaksi, eikä myöskään koolle aseteta kriteerejä. Jos organisaatiolla on yhteiset tukipalvelut, se jo täyttää yhtymämallin perussäännön, eli tuotetaan hallinnolliset tukipalvelut yhdessä. Pidän tärkeänä, että tässä niin sanotussa uudessa seurakuntayhtymämallissa voidaan paikallisissa olosuhteissa ottaa huomioon paikallisia tarpeita. Pidän tärkeänä, että mallista ei tule mikään yksi malli, vaan esimerkiksi sitä voidaan toteuttaa Jyväskylässä eri tavalla kuin Vantaalla tai Helsingissä tai Salossa. On tärkeää, ettemme päätä siitä sellaista mallia, joka sitoo paikallista toimintaa ja ehkäisee paikallisten tarpeitten tyydyttämistä.

Arkkipiispa Jukka Paarma on korostanut, että kirkon erityistehtävä on puhua Jumalasta, rakkaudesta ja armosta. Hän on painottanut tavoitteina olevan, että jäsenyys koetaan tärkeäksi, että kirkko olisi uskottava, ja että sillä olisi oma linja. Jokaisen jäsenen tulisi kokea ylpeyttä kirkkoon kuulumisesta: "Tämä on meidän kirkko." Miten kirkkomme kehittyy, ja pystyykö se vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden haasteisiin, on vakava kysymys. Millainen imago meidän yhteisellä kirkollamme on? Vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva tulopohja on aina epävarma näinä aikoina. Sen varaan ei voi entiseen malliin tänään tulevaisuutta rakentaa.

Tekee mieli kysyä, puhuuko kirkkomme riittävästi Jumalasta, rakkaudesta ja armosta. Väitän, että hengellinen julistus kärsii kaikilla kirkon organisaatiotasoilla ylenpalttisesta hallinnoinnista, joka syö voimavaroja kohtuuttomasti. Kirkkomme tarvitsee hallinnon puhdistuksen. Nyt lähetekeskustelussa oleva asia on siitä vain yksi osa. Kirkon toimintaan pätee organisaationa aivan samat lainalaisuudet kuin muihinkin ihmisten luomiin organisaatioihin. Olen tämän lyhyen kirkolliskokousurani aikana kuullut useita teologisia selityksiä, miksi näin ei ole, ja ettei seurakunta ole kunta. Tämä on tietysti totta, mutta organisaation päällekkäiset toiminnot, hierarkkisuus, moniportainen johtamisjärjestelmä, keskityksen ja delegoinnin toteutukset, ne ovat ihmisten luomia, ja niitä ihmiset voivat myös arvioida ja muuttaa. Minun huoleni on se, että kirkkomme tukehtuu hallinnointiin ja että sananjulistukselle ja hengelliselle työlle jää entistä vähemmän aikaa. Se näkyy myös kirkon julkisessa kuvassa. Niin sanottu uusi seurakuntayhtymä on kannatettava esitys. Yhteiset tukipalvelut ja henkilöstö säästävät voimavaroja kirkon varsinaiseen hengelliseen työhön. Nykyisissä seurakuntayhtymissä henkilöstön tarpeenmukainen sijoittelu ei ole mahdollista, mikä on ollut suuri puute. Nyt tämä asia korjaantuisi.

Tässä lähetekeskustelussa on tullut esiin monia erittäin hyviä näkökohtia. Esimerkiksi eri paikkakunnilta on tuotu omia tarpeita esiin. Minusta nämä kaikki paikalliset tarpeet pitäisi ottaa huomioon. Monia varmaan jo yhtymä-sana hirvittää, ja sitä kohtaan tunnetaan tiettyjä epäluuloja. Mutta onko nyt niin, että meidän pitäisi todella keksiä uusi nimi? Täällä on näitä nimiehdotuksia jo tullut. Vantaalla on seurakuntayhtymä, jota kutsutaan myös nimellä Vantaat seurakunnat - Församlingarna i Vanda. Miksei nimi voisi olla näin yksinkertainen: Vantaan seurakunnat? Me käytämme sitä esimerkiksi erilaisissa materiaaleissa. Minulla on mukana sattumalta täytelyijykynä, jossa tämä nimi on luettavissa sekä suomeksi että ruotsiksi. Voisimme siirtyä tällaisiin yksinkertaisiin ja ymmärrettäviin nimikkeisiin. Yksinkertaisuus on aina hyvä periaate, ja sillä myös voimme vähentää sitä hallinnon makua, mikä kirkonkin hallinnossa on.

Pidän tärkeänä, että erilaiset ratkaisut voivat olla maan eri osissa mahdollisia. Paikalliset olosuhteet on otettava huomioon, tarvitaan siis puitelaki kuntalain tavoin. Minulle tietysti on sanottu täällä, että kuntaa ja seurakuntaa ei saa verrata toisiinsa, mutta kaikki historiaa tuntevat tietävät, että kuntalaki ja seurakuntalainsäädäntö ovat kulkeneet käsi kädessä historian saatossa. Ehkä tällainen vertailu nyt sallitaan maallikolta. Yksikään Suomen kunnista ei ole samanlainen hallinnollisesti, vaikka niiden toimintaa säätelee sama kuntalaki. Kuntalaki on puitelaki. Meidänkin pitäisi pystyä säätämään sellainen puitelaki, joka sallii erilaisuuden ja erilaiset tarpeet. Otan tässä vain muutaman esimerkin. Tampereella on pormestarimalli, mutta missään suuressa kaupungissa ei ole samanlaista mallia. Kaikkien kuntien johtamisjärjestelmät ja lautakuntajärjestelmät poikkeavat huomattavasti toisistaan, koska ne noudattavat paikallisia tarpeita. Kirkollishallinnossa on liian yksityiskohtaisen norminannon ja yhdenmukaisuuden perinne, joka pahimmillaan kahlitsee toimintaa yksityiskohtaisine ohjeineen ja myös latistaa paikallista luovuutta.

On helppo kannattaa täällä puheenvuoroissa esitettyjä kannanottoja, joista ensimmäisenä otan esiin vaalit. Kannatan suoria vaaleja kaikilla tasoilla. Lisäisin mukaan myös kirkolliskokouksen edustajien vaalit. Se on jäsenten kunnioittamista. Onko kirkon lisäksi olemassa jäsenten organisaatioita, joissa jäsenet itse eivät saa suoraan valita edustajiaan? Välilliset vaalit ovat omiaan entisestään loitontamaan jäsenistöä. Äänestysprosentti on todella matala. Vaikka antaisimme lapsille äänioikeuden, välilliset vaalit viestisivät epädemokraattisuudesta, sille emme voi mitään. Toiseksi sekä seurakuntaneuvostoissa että kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostoissa tulee toteuttaa maallikkopuheenjohtajuus. Valmistelu-, esittely- ja toimeenpanovalta voi olla samalla henkilöllä, mutta ei päätösvalta. Kirkkolaki ja kuntalaki ovat kehittyneet rinnakkain historian saatossa. Kuntalaissa muutos tehtiin jo 1970-luvulla, kun kunnanjohtajilta ja kaupunginjohtajilta otettiin hallitusten puheenjohtajuus pois. Ensin se tuntui heistä kovin kipeältä, mutta voin vakuuttaa entisenä kaupunginjohtajana, että valmistelu-, esittely- ja toimeenpanovalta on suurta vallankäyttöä. Kun vielä pitää ottaa huomioon, että me elämme länsimaisessa kulttuurissa ja meidän demokratiamme perustuu Montesquieun vallan kolmijakoon, ei ole mikään vaarallista myös omassa hallinnossamme noudattaa tällaisia periaatteita. Kuten täällä jo Pertti Simola totesi, valmisteluvalta on todella suuri valta, ja siihen liittyy myös esittelijän valta. Kolmanneksi toivon, että mietitään nimikkeistöjä niin, että siinäkin alueellinen tarve otettaisiin huomioon. On esitetty, että tätä uutta seurakuntayhtymää johtaisi lääninrovasti. Minusta lääninrovasti on sellainen nimike, josta pitäisi nyt 2000-luvulla luopua, ja ottaa nimikkeeksi vaikkapa aluerovasti. Mielestäni teologi on paikallaan uuden yhtymän johtajana, mutta hän ei siis olisi enää päätöksentekijä, vaan hän johtaisi valmistelua, esittelyä ja toimeenpanoa. Tekee mieli sanoa ääneen nyt myös se, että tämä armon ja rakkauden kirkkomme on aika tuomiovaltainen: meillä on tuomiorovasti ja tuomiokapituli. Kyllä nekin nimet jotakin viestivät.

Lopuksi esitän vetoomuksen. Meidän olisi ryhdyttävä välittömästi norminpurkutalkoisiin. Kirkkohallitus voisi ottaa sen asian vaikka heti käsittelyyn. Miksi? Siksi, että ollaan tultu tien päähän. Norminanto haittaa jo järkevää toimintaa kentällä, siellä seurakunnan tasolla. Se sitoo liikaa henkilöresursseja, myös kaikilla tasoilla. Taas vertaan kuntiin, vaikka se on varmaan ihan hirvittävä synti. Kunnissa ryhdyttiin purkamaan valtion norminantoa jo 1980-luvun puolella, ensin vapaakuntakokeilujen kautta. Siitä on 20 vuotta. Tästä on hyvä puhua, kun olen tämän kaiken itse kokenut ja ollut norminpurkutalkoissa kunnissa. Mitkä kaikki kirkkohallituksesta, hiippakunnista, piispojen kokouksista, kirkolliskokouksesta ja tuomiokapitulista annetut ohjeet, normit, käskyt ja säännöt palvelevat seurakunnan tasolla Jumalan, rakkauden ja armon julistusta? Mitkä ovat tarpeettomia tai aikansa eläneitä? Minusta nyt on aika kriittiseen tarkasteluun. Mitä asioita seurakunnissa osataan tehdä ihan itse paikallisista tarpeista lähtien? Kirkkohallitus voisi valita halukkaita seurakuntia ja seurakuntayhtymiä vapaaseurakunniksi ja vapaaseurakuntayhtymiksi heti vaikka ensi viikolla tätä asiaa kokeilemaan. Nykyinen norminantojärjestelmä sitoo paljon henkistä, kallisarvoista kapasiteettia suoraan sanoen vääriin töihin. Tämä ei ole kenenkään vika vaan se on tapa. En syyllistä ketään, mutta muutos on mahdollista. En kannata sitä, että odotetaan kuntien yhdistymisiä ja esimerkiksi metropolihallinnon ratkaisuja. Siihen odottamiseen kuluu vuosikausia, ja uudet eduskuntavaalit ovat edessä vajaan kolmen vuoden kuluttua. Politiikassa saattaa tapahtua myös muutoksia. Pitkään politiikassa mukana olleena tiedän sen. Kirkon tehtävä on luoda omalle organisaatiolleen sellainen perusrakenne, joka joustaa ja mukautuu eri tilanteisiin. Tämä edellyttää kirkolta myös norminpurkutalkoita, delegointia ja toimintatapojen muutosta.


Tillbaka