Inlägg



Kujala Erkki, edustaja

Rubrik:
Kyrkan i ett mångkulturellt samhälle - Framtidsredogörelse för Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland, framtidsutskottets betänkande 1/2015 om kyrkostyrelsens framställning 7/2014

Plenum:
Torsdagen den 7 maj 2015 kl. 9.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Kiitos tulevaisuusvaliokunnalle hyvästä ja selkeästä analysoidusta mietinnöstä viime syksynä käsitellystä tulevaisuusselonteosta. Erityisen tyytyväinen olen valiokunnan esille nostamaan näkemykseen, että Kristus on kirkon ydin, vaikka se itse selonteossa sen selittäminen onkin vähän haparoivaa. Kuten todettua, ydintä tulkitaan uudestaan ja uudestaan. Näin ei pitäisi olla. On myös hyvä, että valiokunta korostaa selkeästi positiivisen uskonnon vapauden rohkeampaa esille nostamista.

Itse mietintöön minulla ei ole huomauttamista, sen sijaan puheenjohtaja sallinee, että käsittelen muutamalla sanalla myöskin sitä, mitä tähän ei ole kirjoitettu. Kannatan ponsien hyväksymistä. Kiinnitän kuitenkin huomiota ponsien kolmanteen kohtaan eli että kirkkohallitus miettisi tulevaisuudessa tällaisten erillisten tulevaisuusselontekojen tarkoituksen mukaisuutta. Niitä on nyt kaksi tehty ja olisi ehkä aika pysähtyä miettimään jotain konkreettisempaa eli miten nämä palvelevat seurakuntaelämää.

Haluan nyt nostaa kuitenkin esille yhden kirkkomme kipukohdan, vaikka se ei sisälly suoranaisesti tähän mietintöön. Se liittyy kuitenkin kirkkomme elävään todellisuuteen ja mietinnön kohtaan moneus ja ykseys. Se liittyy ratkaisevalla tavalla myös siihen, minkälainen kirkkomme tulevaisuudessa on miten se elää. Tarkoitan tällä perinteisellä kannalla olevien herätysliikkeiden ja kirkon välistä suhdetta. Tässä suhteessa on kitkaa ja siihen liittyy suoranaista syrjintää. Syrjinnän kohteena ovat erityisesti vakaumuksensa perusteella naispappeuteen kielteisesti suhtautuvat papit ja teologian maisterit. Meillä puhutaan kaiken kattavasta jalomielisestä suvaitsevaisuudesta mutta tätä ryhmää ei suvaita. Mietinnössä puhutaan moninaisuudesta, sen ihanteellisuudesta ja ongelmallisuudesta. Selontekoon viitaten mietinnössä sanotaan, että "Kirkossa on aina ollut erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. Jo Paavali kehottaa tietyissä rajoissa hyväksymään erilaiset näkemykset ilman, että ruvetaan kiistelemään mielipiteistä." Raamatun mukainen vakaumus ei tietysti ole pelkkä mielipide mutta joka tapauksessa meillä on ruvettu kiistelemään vakaumuksesta mielipiteenä. Erikoista on se, että moniäänisyydessä hyväksytään hengellisyyden nimissä mitkä vain mielipiteet ja Raamattuun pohjautumattomat kannanotot muttei tämän yhden ryhmän vakaumusta, jonka kannattajien joukko ei suinkaan ole pieni vaan se kattaa suuren osan aktiivisesta seurakuntaväestä ja kirkon vapaaehtoisista. Tämä on tabu kirkossamme, josta ei ole rohjettu sovun säilyttämisen vuoksi viime aikoina paljon puhua mutta otan sen nyt kaiken uhallakin esille. Kun moniäänisyydestä puhutaan. Sillä on merkitystä senkin vuoksi, kun Raamatussa sanotaan, että jos seurakunta ruumiissa joku jäsen kärsii, koko ruumis kärsii. Nyt meillä on tämä tilanne. Osa seurakuntaväestä todella kärsii tästä syrjinnästä. Tämä on jatkunut kohta kymmenen vuotta eli siitä kuuluisasta Heikan komitean mietinnöstä lähtien. Piispat eivät ole vihkineet vanhan virkakäsityksen mukaan ajattelevia miesmaistereita papeiksi eivätkä valmiit papit saa papinvaalissa ehdollepanopaikkaa. Jos haluaisivat vaihtaa seurakuntaa. He voisivat toimia aivan hyvin yksipappisissa seurakunnissa ilman naispappikiistaa. Tämä vinoutuma näkyy jo monissa ainakin Pohjois-Suomen pienissä seurakunnissa, kun kirkkoherran virkoihin ei ole sopivia hakijoita.

Toivon hartaasti, että piispat luopuisivat kirkon ykseyden nimissä tästä ahtaasta ja syrjivästä asenteesta etsimään sopua. Nykyinen virkakysymysratkaisu kirkossamme on ihmisten tekemä ja nyt, kun naispappeuden hyväksymisestä on jo kohta 30 vuotta ja kyräilyä on kestänyt kyllin kauan, luulisi, että virkakysymysratkaisun yhteydessä hyväksytty ponsi eri näkemyksen omaavien oikeudesta tasavertaiseen elämään seurakunnassa, voitaisiin vihdoin toteuttaa. Se ei mielestäni olisi mitenkään naispappien syrjintää, johon usein myös näissä kiistoissa vedotaan. Yksi askel liennytykseen olisi, jos paitsiossa oleville herätysliikkeille pappeineen ja puhujineen annettaisiin reilusti joka seurakunnassa omia vuoroja jumalanpalvelusten pitämisen, joka tuli esille viime vuonna keskusteltaessa henkilöseurakunnista. Tämä käytäntö toimii jo nyt monissa seurakunnissa eri puolilla maata mutta ei kaikkialla. Olisi reilua, jos piispat antaisivat paimenkirjeessään kirkkoherroille tällaisen ohjeen, että he suostuisivat neuvottelemaan, jos yhteistyötä esitetään. Jotain on joka tapauksessa tehtävä pian, jottei kirkko repeä kaikkein uskollisimpien ja aktiivi kirkkoväen lähtöön. Viime syksyn homoavioliitokohina antoi siitä jo selvän varoituksen. Jeesuksen Raamatussa olevan yhteysrukouksen lisäksi nyt olisi viisautta noudattaa vanhaa sananlaskua "Parempi laiha sovinto kuin lihava riita". Hyvältä eikä ykseyttä rakentavalta ei ole tuntunut sekään, kun olemme saaneet lukea ja kuulla, että pitkän pappisuran tehneiltä uskovaisilta papeilta on otettu papin oikeudet pois, eikä sekään, että vanhoille aina julistuksessaan Kristuksen kirkon ydintä julistaville eläkepapeille annetaan piispallisia varoituksia. Ei se ainakaan oikein hyväksymiseltä tunnu, eikä viisaudeltakaan. Kun sanaa oikein julistetaan, se on hyvä asia, oli paikka mikä tahansa. Kiitos.




Tillbaka