Inlägg



Latvus Kari, pastori

Rubrik:
Nytt sätt att välja lekmannaombud till kyrkomötet (Ombudsinitiativ 3/2013)

Plenum:
Måndagen den 13 maj 2013 kl. 13.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Esillä oleva aloite on yksinkertainen ja selkeä. Äänivaltaisille seurakunnan jäsenille annetaan mahdollisuus osallistua oman kirkkonsa päätöksentekoon suoraan ilman holhoajaa ja ilman välikättä. Hiukan yli vuosisata sitten Suomessa tehtiin radikaali päätös. Kansalaiset saivat äänestää yleisillä vaaleilla lakia säätävän elimen, eduskunnan jäsenistön. Moni arveli, että siitä ei tule mitään. Jopa naiset saivat äänestää, samoin köyhät ja varattomat, ja ties minkä poliittisen linjan edustajat. Oli harkittu riski ottaa valta säädyiltä ja antaa se kansalle. Päätös kuitenkin tehtiin ja se toimi. Säätyvallasta siirryttiin kansalaisten valtaan. Valtiollisissa vaaleissa välillisiä vaaleja käytettiin presidentinvaalissa vuoteen 1987 asti. Myös silloin epäiltiin, että vaalista tulee pinnallinen, ja se saattaisi suosia julkisuuden henkilöitä. Vaalitavan muutos on kuitenkin merkittävästi edistänyt kokemusta osallisuudesta ja vaikuttamisesta. Tätä ei mitata ainoastaan äänestysprosentilla vaan osallistumisaktiivisuudella. Tällä hetkellä kirkolliskokouksen maallikkojen vaali toimitetaan välillisesti ja käyttäen monimutkaisia seurakunnallisia kertoimia. Vaalisalaisuus on paikka paikoin kyseenalainen. Järjestelmä on epäselvä ja vieraannuttaa seurakuntalaiset kirkon keskeisestä lainsäädäntöelimestä. Tarjoamalla mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua suoraan kirkolliskokouksen vaaliin puretaan yksi kirkon holhousjärjestelmä ja osoitetaan luottamusta seurakuntalaisiin. Ratkaisu ei ole ihmelääke, mutta yksi tarpeellinen askel kansankirkon matkassa kohti suurempaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Seurakuntalaisten osallisuuden kasvattaminen on niin suuri asia, että sitä pitää jopa pappisedustajan kannattaa.

Onko ratkaisussa ongelmia ja pelkoja? Ehkä. Ainakin esitys voi tuoda esiin pelon, että seurakuntalaiset äänestävät huonosti tai ainakin huonommin kuin me itse, me sisäpiiriläiset. Pelätään, että konfirmoidut äänestysikäiset eivät osaa tehdä hyviä äänestyspäätöksiä. Tai pelon siitä, että kirkolliskokouksen valtaavat julkimot ja turhakkeet. Tämänkaltaisilla seikoilla vastustettiin vuonna 1996 kirkolliskokouksessa edustaja Pertti Rajalan tekemää ehdotusta suorasta kirkolliskokouksen maallikkoedustajien vaalista. Esitys tuli lähetekeskusteluun viikon alussa, ja yleisvaliokunnan ehdotuksesta se tapettiin vielä samalla viikolla. Onko samoja pelkoja vieläkin olemassa? Ehkä. Mutta miksi käpertyä pelkoon, jos vaihtoehtona on mahdollisuus onnistumisesta? Miksi jättää tekemättä asia, joka avaa yhden uuden mahdollisuuden kirkolle tulla näkyväksi. Uusi vaalijärjestelmä kannustaisi hyvään vaali-infoon. Se korostaisi selkeästi koottuja valitsijamiesyhdistyksiä. Vaali innostaisi järjestämään varmaankin myös hiippakunnallisia vaalipaneeleita, jotka voitaisiin jakaa internetissä, ja myös yksittäisten ehdokkaiden kohdalla se nostaisi esille vaalikoneiden merkityksen. Kaikki mainitut seikat toisivat luontevalla tavalla esiin kirkon ajankohtaisia keskustelukysymyksiä. Mikä on pahin skenaario, mitä voi tapahtua? Sekö, että seurakuntalaiset innostuvat, kiinnostuvat kirkolliskokouksesta, asettuvat ehdolle vaaleissa ja keräävät paljon äänestäjiä? Tätä siunausta ei kannata pelätä vaan rukoilla.


Tillbaka