Inlägg



Kujala Erkki, edustaja

Rubrik:
Kyrkans centralfonds budget för 2012 och verksamhets- och ekonomiplan för 2012 - 2014, ekonomiutskottets betänkande 4/2011 om kyrkostyrelsens framställning 11/2011

Plenum:
Torsdagen den 10 november 2011 kl. 9.00

Text:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Näin on sitten eilisen juhlapäivän hienojen puheiden jälkeen palattu arkeen puhumaan rahasta ja elämän todellisuudesta käytännössä. Tuo talousvaliokunnan mietintö ja puheenjohtaja Simolan esitys, sen pohjalta, ovat sellaisia, että ne on hyväksyttävissä enkä aio tehdä mitään muutosehdotuksia siihen. Mutta jos puheenjohtaja sallii, koska tuossa esityslistalla on, että keskustellaan talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta, niin sanoisin vielä muutaman sanan tästä sisällöstä ja siinä yhteydessä palaan myös vähän eiliseen päivään. Tulen kyllä ihan tähän konkreettiseen talousasiaankin sitten tuossa vähän tuonnempana. Eilen elettiin enemmän niissä toiveissa, miten asioiden kirkossa pitäisi olla ja nyt katsotaan, miten ne tässä ja lähitulevaisuudessa ovat. Sen verran vielä eiliseen, että me valiokunnan jäsenet, jotka olimme tuon mietinnön tehneet, hykertelimme tietysti tyytyväisinä, kun te kävitte toinen toisenne perästä kiittelemässä ja kehumassa tuota esitystä ja parantamassa kirkkoa. Minulle ainakin tuli kiitollinen mieli siitä, että niin monet kantavat huolta kirkon tulevaisuudesta, sen ykseydestä ja ennen muuta siitä, että kirkon arvoperusta on Raamatussa ja tunnustuskirjoissa ja siitä, että evankeliumi edelleen puhtaana saarnataan ja että sillä tavoin kirkko voi tuoda ihmisille tulevaisuuden ja toivon. Minusta tuon tulevaisuusselonteon kaikkein olennaisin anti on toivon näkökulma. Siksi toivon hartaasti, että te piispat ja muut kirkon johto otatte vakavasti ja aivan sydänverellä todesta ja toimenpitein ne esitykset ja kehotukset, mitä täällä eilisessä keskustelussa esitettiin syrjinnän lopettamisesta. Kirkon perinteisen opin kannalla olevia kohtaan. Se on olennainen asia myös tähän toiminta- ja talousarvioon liittyen, että kaikki jäsenet voisivat iloiten ja hyvällä mielellä maksaa kirkollisveronsa ja vielä tulevat korotetutkin maksut. Ainakin minulta on mennyt mielekkyys tähän kirkolliskokouksen jäsenyyteenkin siksi, että väärissä asioissa pidetään kiinni ehdottomasta tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta, ja silloin kun pitäisi suvaita, ollaan jyrkkiä kuin seinä. Kipeimmin koskee tuota perinteisellä kannalla olevien pappien ja teologian maisterien syrjintää. Haluan vielä lukea tuon Jeremian kirjan 29 luvun 11. jakeen, joka on kantanut tässä tulevaisuuspohdinnankin vaiheessa: "Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Täällä on puhuttu paljon toimintaympäristön muutoksesta ja se liittyy olennaisena osana myös tähän talousarvioon voimakkaan verkkopanostuksen vuoksi. Toimintaympäristömuutokseen liittyy myös suuren osan kansasta elämäntavan muutos, mikä tuo tullessaan myös suuria haasteita kirkolle. Otin jo lähetekeskustelussa puheeksi kirkon lapsityön taantumisen ja olemme tuossa talousvaliokunnan mietintöön antamassa yleisvaliokunta 2:n lausunnossa puuttuneet tähän asiaan ja käsitelleet sitä, mutta otan nyt esille yhden asian, mistä ei ole paljon puhuttu, ei täällä eikä muuallakaan. Se on perherakenteen muutos. Viime viikon Kotimaassa oli hätkähdyttävä tieto pääkirjoituksessa eli, että meillä syntyy nykyisin avioliiton ulkopuolella olevia lapsia 41,1 % kaikista syntyvistä lapsista. Eivätkä he ole mitään lehtolapsia niin kuin aikaisemmin aviottomia lapsia nimitettiin, vaan he ovat varmasti monessa tapauksessa aivan perhesuunnittelun kautta avopareille syntyviä lapsia. Tämä avoliittoasia on yksi, joka kirkossa pitäisi kyllä ottaa huomioon. Me kiistelimme kipeästi täällä viime syksynä tästä homoparien rukousasiasta, mutta heille ei synny lapsia, mutta avopareille syntyy. Kun näin suuri osa lapsista syntyy kristillisen avioliiton ulkopuolella, niin se tulee vaikuttamaan myös kirkon tulevaisuuteen aivan ratkaisevasti, sillä pahoin pelkään, että suuri osa näistä lapsista tulevaisuudessa, ei näistä lapsista ehkä, mutta samoissa olosuhteissa syntyvistä lapsista jää kastamatta ja liittämättä seurakuntien jäsenyyteen. Se ei liity tähän talousarviokäsittelyyn, mutta tulevaisuuden pohdintaan. Kun tässä nyt käsiteltävänä olevassa kolmivuotissuunnitelmassa asioita tulevaisuudessa esitellään, niin toivoisin, että tätä asiaa vakavasti pohdittaisiin. Toinen mikä liittyy tähän talousarvio- ja toimintasuunnitelma-asiaan, on tämä kuntarakenteen muutos. Nyt suunnitellaan tai ollaan epätietoisia niin kuin eilen kyselytunnilla kävi esille siitä, että mikä kuntarakenne tulee olemaan, mutta se mikä on hallituksen suunnitelma, että muodostettaisiin näitä suurkuntia ja millä tavoin seurakunnat sitten menevät siihen mukaan, se on vielä avoin. Sitten, kun tämä tulee esille, niin painottaisin voimakkaasti sitä, että seurakunnan tulee olla läsnä ihmisten elämässä, olipa kuntarakenne mikä tahansa ja myös pienissä yksiköissä. Koska tässä kuntauudistuskeskustelussa on unohtunut kokonaan sellainen asia, että ihmisillä on myös tunne eli se kotiseuturakkaus. Nyt ylhäältä päin määritellään, että minkälaisia suurkuntia perustetaan ja silloin menee kotipaikkaoikeus ja tuntemus siitä, että minä kuulun johonkin. Nyt jo tämä maassa muutto on tehnyt ihmisistä entistä rikkinäisempiä ja juurettomampia ja nyt sitten vielä jos viedään niillä paikkakunnalla asuvilta kotipaikkanimioikeus, niin se entisestään lisää tämmöistä epävarmuutta ja turvattomuutta.

Sitten vielä tähän käsillä olevaan talousarvioehdotukseen. Tulee tämä eläkerahastoasia vielä myöhemmin, mutta toisin semmoisen äänen kentältä. Kun meidän rovastikuntavaltuustossa viime viikolla kerroin tästä, että tällainen suunnitelma on, ja nyt nostetaan tätä eläkevakuutusmaksun osuutta prosentilla ja sitten suunnitellaan lisäosuutta, niin kyllä siellä oli ihan yksimielinen se kanta, että kyllä tämä prosentti riittää, eikä tätä lisärahasto-osuutta pitäisi hyväksyä. Toimintasuunnitelmassa kyllä painotetaan voimakkaasti sitä, että kirkolla on eläkevastuu, mutta jotenkin tulee se mieli, johon Jeesus aikanaan puuttui ja sanoi, että "te lainopettajat ja fariseukset asetatte kansan kannettavaksi taakkoja, johon ette itse halua sormellannekaan koskea". En haluaisi olla tällainen fariseus ja lainopettaja, joka lisää taakkoja nyt samalla kun avustuksia vähennetään, niin tätä pitäisi vakavasti harkita ja ainakin vaikka jonkinlainen prosenttiosuusloivennus, mutta 1,2 % se on kyllä kovasti paljon. Ainakin kantani ilmaisen, saattaa olla, niin kuin tuossa esitetään, että se tulisi hyväksyä, mutta varmasti kipein sydämin ja ehkä en kannata sitä.


Tillbaka