Inlägg



Fröman Kim, ombudet

Rubrik:
Lagutskottets betänkande 2/2005 med anledning av kyrkostyrelsens framställning 14/2004 som gäller möjligheten för en person utan hemkommun och personbeteckning att bli medlem i kyrkan

Plenum:
Onsdagen den 11 maj 2005 kl. 9.00

Text:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät ystävät, bästa vänner. Kirkkohallituksen esityksessä ehdotetaan kirkkolain 3 luvun 2 §:n 2 momentin tarkistamista siten, että ulkomaalainen maahanmuuttaja, joka on vailla kotikuntaa tai henkilötunnusta voisi liittyä seurakunnan jäseneksi. Voimassa olevan kirkkolain mukaan kirkon jäsenet kuuluvat seurakuntiin, joilla kullakin on määrätty alueensa. Kirkon jäsen on sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hänellä on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka. Kirkkolain 3 luvun 2 §:n 2 momentti edellyttää, että seurakunnan jäsenellä on kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka. Tämä sekä henkilötunnuksen puute estää käytännössä kotikuntaa vailla olevan liittymisen kirkon jäseneksi.

Lakivaliokunta pitää tarkoituksenmukaisena sellaista kirkkolain säännöstä, joka mahdollistaa vailla kotikuntaa olevan ulkomaalaisen maahanmuuttajan liittymisen kirkon jäseneksi. Säännös edistäisi paikallisseurakuntien mahdollisuutta toteuttaa perustehtäväänsä alueellaan oleskelevien maahanmuuttajien keskuudessa ja seurakuntien tarjoamat palvelut ja jäsenyyteen liittyvät oikeudet helpottaisivat maahanmuuttajien kotiutumista maahamme.

Lakivaliokunta on selvittänyt niitä kysymyksiä, jotka liittyvät ulkomaalaisen liittymiseen kirkon jäseneksi. Tällä hetkellä kirkon jäseneksi voidaan ottaa myös ulkomaalainen, mikäli hänellä on äsken mainitun kirkkolain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisesti kotikuntansa Suomessa ja kotikuntalain 4 §:n mukaan maahan muutettaessa henkilön kotikunta määräytyy lain 2 §:n säännösten mukaan, jos hän asuu Suomessa ja hänellä on tarkoitus jäädä tänne vakinaisesti asumaan ja jos hänellä on lisäksi yhden vuoden oleskeluun oikeuttava, voimassa oleva oleskelulupa, milloin sellainen lupa häneltä siis vaaditaan. Pääsäännön mukaan henkilön kotikunta on se kunta, jossa hän asuu. Väestötietolain 10 §:n mukaan ulkomaalainen, jonka oleskelu Suomessa on tarkoitettu kestämään tai on kestänyt vähintään vuoden, on velvollinen ilmoittamaan väestötietojärjestelmään tallennettavaksi lain 4 §:ssä säädetyt tiedot. Henkilö saa silloin samalla myös henkilötunnuksen. Vailla kotikuntaa olevalta ulkomaalaisesta kirkkoon liittyjältä voidaan pyytää maistraatin antama selvitys tai todistus siitä, että hänet on merkitty väestötietojärjestelmään. Sen sijaan ei voida vaatia, että maistraatti antaisi selvityksen ulkomaalaisen henkilöllisyydestä. Lakivaliokunnan mielestä seurakunnan jäsenyyttä voitaneen pitää väestötietolain mukaisena erityisenä syynä, jonka perusteella henkilön tiedot voidaan tallentaa väestötietojärjestelmään. Ongelma saattanee kuitenkin muodostua siitä, että väestötietolain edellyttämän erityisen syyn tulisi olla jo olemassa silloin, kun henkilö merkitään väestötietojärjestelmään. Kaiken kaikkiaan kuitenkin lakivaliokunta on sitä mieltä, että useimmat kysymykset, jotka liittyvät tähän millä lailla valtioviranomaisten pitää olla tässä mukana, vähintään siis nämä väestötietoviranomaiset, maistraatit, niin tämä puoli ei muodosta ylipääsemätöntä estettä tällaiselle järjestelylle. Ongelmakysymykset, jotka tähän liittyvät, lienevät ratkaistavissa.

Sen sijaan kirkkohallituksen esityksessä ei ole otettu kantaa siihen seikkaan, jatkuuko ulkomaalaisen jäsenyys myös silloin, kun hän muuttaa maasta pois. Kirkkolain 3 luvun 2 §:n 2 momenttia on tulkittu siten, että ulkomaalainen, joka maasta pois muuttaa, menettää silloin kotikuntansa Suomessa ja äsken mainittua lainkohtaa on tulkittu siten, että ulkomaalainen, joka maasta pois muuttaessaan menettää kotikuntansa Suomessa, eroaa myös samalla kirkosta. Sen sijaan kyseisen pykälän 3 momentin perusteella vastaavassa tilanteessa Suomen kansalainen voi tulkinnan mukaan pysyä kirkkomme jäsenenä, vaikka hän on muuttanut pysyvästi asumaan Suomen ulkopuolelle. Tällöin hänet merkitään poissaolevaksi jäseneksi. Itse säännöksestä ei selviä mihin tämä suomalaisen ja ulkomaalaisen erilainen kohtelu perustuu. Lakivaliokunta pitää kirkkolain säännöksiä ja varsinaisesti niiden nojalla vakiintunutta tulkintakäytäntöä vanhentuneena. Kirkon jäsenyys tai siitä eroaminen ei saisi olla pelkästään tulkinnan pohjalla. Lisäksi tulee ottaa huomioon uskonnonvapauslain säännökset, mitä kirkkolain 1 luvun 3 §:n mukaan kirkosta eroamisesta on tällä hetkellä voimassa, mitä uskonnonvapauslaissa säädetään. Lakivaliokunnan mielestä kirkkolaissa tulisi selkeästi säätää kirkon jäsenyyden edellytyksistä myös silloin, kun henkilö ei enää asu pysyvästi Suomessa.

Vielä muutama sana tämän ehdotetun säännöksen rakenteesta ja siihen liittyvästä ongelmasta. Kirkkohallituksen ehdottamassa säännöksessä on kaksi elementtiä. Ensinnäkin siinä säädettäisiin kotikuntaa vailla olevan henkilön jäsenyyden edellytyksistä eli siitä, että hänen on tullut asua maassa vähintään kuusi kuukautta ja että hänen tietonsa todistettavasti on tallennettu väestörekisterijärjestelmään. Toiseksi säännöksessä säädettäisiin tällaisen henkilön seurakunnan määräytymisestä eli siitä, minkä seurakunnan jäsen henkilö on. Rakenteellisesti kirkkolain 1 luvun 3 §:ssä säädetään kirkon jäsenyyden edellytyksistä. Pykälän 1 momentissa säädetään kirkon jäsenyyden perusedellytyksestä eli kasteesta, muutoin pykälän 2 momentin mukaan seurakunnan jäseneksi tulemisesta on voimassa, mitä uskonnonvapauslaissa säädetään. Poikkeuksena uskonnonvapauslain säännökseen on 2 momenttiin asetettu ehto alle 12-vuotiaan kirkkoon liittymiselle. Kirkkolain 3 luvun 2 §:ssä puolestaan säädetään siitä, että kirkon jäsenet kuuluvat seurakuntiin, jolla kullakin on määrätty alueensa. Pykälässä määrätään lisäksi siitä, miten kunkin jäsenen seurakunta määräytyy. Lakivaliokunnan mielestä kirkkolain rakenteen kannalta olisi parempi, jos henkilön jäsenyyden edellytyksistä säädettäisiin kirkkolain 1 luvun 3 §:ssä ja 3 luvun 2 §:n 2 momentissa säädettäisiin ainoastaan jäsenen seurakunnan määräytymisestä.

Tässä mainittujen seikkojen johdosta lakivaliokunta katsoo, että ehdotetun säännöksen valmistelu on jäänyt osittain keskeneräiseksi. Lakivaliokunnan mielestä asian valmistelua tulisi vielä kirkkohallituksessa jatkaa, jolloin valmistelussa voitaisiin ottaa huomioon valiokuntatyössä esille nousseet yllä mainitut seikat. Näin ollen lakivaliokunta esittää, että kirkolliskokous päättäisi jättää kirkkohallituksen esityksen raukeamaan.


Tillbaka