Päätös


Kevätistuntokausi 2015
Perjantaina 8 päivänä toukokuuta 2015 klo 9.15

Asia:Valtionkorvauksen jakaminen seurakunnille ja seurakuntayhtymille sekä maksut kirkon keskusrahastolle vuodesta 2016 alkaen, talousvaliokunnan mietintö 3/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2015

Kirkolliskokous päätti

1. vahvistaa, että valtion kirkon keskusrahastolle maksamasta 114 milj. euron korvauksesta 107 milj. euroa jaetaan seurakunnille euroa/kunnan jäsen -ja­ko­perusteen mukaisesti vuonna 2016;
2. vahvistaa laskennallisen kirkollisveron perusteella määräytyvän perusmaksun suuruudeksi 7,5 % vuodelle 2016;
3. vahvistaa seurakuntien työnantajan eläkemaksuksi 24 % palkkasummasta vuodelle 2016;
4. vahvistaa kirkon keskusrahaston ja kirkollisten yhdistysten työnantajan eläkemaksuksi 28 % palkkasummasta vuodelle 2016; ja
5. vahvistaa kirkollisveron perusteella määräytyvän eläkerahastomaksun suuruudeksi 4 % vuodelle 2016.


Paluu