Puheenvuoro



Teräslahti Liisa, edustaja

Otsikko:
Kasteopetuksen laajentaminen ja rippikoulun varhentaminen, yleisvaliokunnan mietintö 1/2013 edustaja-aloitteesta 3/2012

Täysistunto:
Tiistaina 14 päivänä toukokuuta 2013 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Aloite kasteopetuksen laajentamisesta ja rippikoulun varhentamisesta käsittelee ajankohtaisia aiheita, jotka liittyvät lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvointiin. Kristillisen kasvatuksen tunnistaminen ja tunnustaminen osaksi tätä kokonaisuutta on se näkökulma, jota kirkon ja meidän päättäjien tuleekin pitää esillä eri yhteyksissä. Aloitteen arvioinnissa yleisvaliokunta käsittelee kristillisen kasvatuksen tilannetta seurakunnissa perusteellisesti ja usealta eri kannalta punniten. Rippikoulun varhentamisesta koituvien järjestelyjen merkitystä on katseltu oikeansuuntaisesti myös lapsen kehityksen kannalta muun muassa toteamalla sen vaikutukset oppisisältöihin ja työtapoihin. Puheenvuorossani keskitynkin tähän rippikoulun varhentamiseen liittyviin seikkoihin. Kiinnitin huomiota sivulla 8 esitettyyn kulujen kohdentamisen vertailuun eri työmuotojen kesken. Osallistujien määrään nähden rahavarojen jakoperusteet näyttävät ontuvan. Voimakas resurssien uusjako ja työalojen yhteistyö antaisi varhaisnuorisotyölle mahdollisuuksia toteuttaa kristillisen kasvatuksen katvealueilla olevien ikäluokkien seurakuntalaisten parissa tehtävää työtä nykyistä laajemmin ja keskittyä kehittämään sitä uusien ja ennestään hyväksi koettujen toimintatapojen avulla. Kirkkohallituksen hyväksymä kehittämisasiakirja Tytöt ja pojat seurakunnassa esittää erittäin hyviä entä jos -kysymyksiä. Niitä minä nyt tämän puheenvuoroni tueksi haluan teidänkin mietittäväksenne jakaa. Kehittämisasiakirja tukeutuu vahvasti siihen myönteiseen kehityskaareen, joka on tämän työalan historian mukanaan kuljettamaa hyvää perintöä. Entä jos puhumme varhaisnuorisotyön sijasta lapsi- ja perhetoiminnasta. Entä jos käytämme seurakunnassa varhaisnuoren sijasta termiä tytöt ja pojat? Entä jos tytöt ja pojat tulisivat kuulluiksi, nähdyiksi ja näin osallisiksi seurakunnassaan? Entä jos yksi seurakunnan luottamushenkilöistä, joku teistäkin, tarkastelisi koko seurakunnan toimintaa ja hallintoa kouluikäisten lasten tarpeet ja oikeudet huomioiden, ja havaintojensa perusteella ohjaisi muut vastuunkantajat keskustelemaan aiheesta? Ja, jos toiminnalle jaettaisiin resursseja suhteessa osallistujamääriin, ottaisimme todesta tutkimustuloksen, että lapsen kouluikäisenä koettu osallisuus seurakunnassa vaikuttaa hänen jäsenyyteensä aikuisena. Nämä ovat siis kaikki asioita, joihin meidän itsemme on mahdollisuus vaikuttaa. Entä jos arvostamme sählyn pelaamisen ja askartelun merkitystä lapsen kokonaisvaltaisen kasvun osana, pidämme lapsen uskoa yhtä oikeana kuin aikuisen uskoa. Nykyiset keskeisimmät toimintamuodot ovat syntyneet ja vakiintuneet pitkällä aikavälillä monien työntekijöiden yhteisen kokemuksen kautta. Niissä yhdistyvät hengellinen, sosiaalinen ja pedagoginen ulottuvuus.

Entä jos ottaisimme oppia oman seurakuntamme kasvatustyön historiasta? Sallinette pienen kunnianosoituksen sodan jälkeen poika- ja tyttötyötä kehittäneelle sukupolvelle. Poikatyön ja nuorisotyön kehittämiseen vahvasti vaikuttaneen isäni työtä pohtiessani ja tuloksia tutkiessani olen ihmetellyt, mistä kumpusivat ideat, toteuttamisen rohkeus, tarmo ja ennen kaikkea usko miltei mahdottomilta tuntuvien tavoitteiden saavuttamiseen. 1920-luvun nelivuotinen kansakoulu on onnistunut tehtävässään kasvattaa tiedonjanoa ja -halua ottaa selvää eteen tulevista asioista. Elämän monet käänteet ovat antaneet taitoa ja rohkeutta edetä sisäisen kutsun osoittamaan suuntaan. Ja mikä tärkeää, asioiden ja ilmiöiden merkityksen oivaltaminen on ollut liikkeelle paneva voima, joka ei ole antanut mahdollisuutta jäädä sivusta seuraajaksi. Vielä omia entä jos -kysymyksiäni. Mitä tuloksia meillä olisi odotettavissa nykyisten toimintamuotojen puitteissa, jos antaisimme lasten elää lapsen elämää ja tarjoaisimme aikuisen kristityn läsnäoloa ja tukea siellä, missä lapset elävät arkielämässään? Esimerkiksi käytävällä on jaossa lehtiä Jiipeenetti. Jos sen esimerkin mukaisesti perustaisimme vaikka legotestamenttiryhmiä, lähtisimme rakentamaan Raamatun kertomuksia legoista lasten kanssa? Ja vielä, jos antaisimme seurakunnan työntekijöille työrauhan keskittyä etsimään ja kohtaamaan lapsia ja nuoria? Työrauhan tehdä, kehittää, kohdata. Ja vielä, entä jos arvostaisimme heidän ammattitaitoaan ja tekemäänsä työtä muun muassa palkkaratkaisuja tehtäessä?


Paluu