Puheenvuoro



Malinen Oiva, edustaja

Otsikko:
Maksu kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaamisesta (Hiippakuntavaltuustoesitys 1/2012) - Lähetekeskustelu jatkuu

Täysistunto:
Torstaina 10 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Käydyssä keskustelussa kirkkoon kuulumattoman henkilön hautaan siunaamisen maksullisuudesta on esitetty perusteita puolesta ja vastaan. Vielä eräs näkökulma asiaan. Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa todetaan, että todellinen kirkko koostuu ihmisistä, joilla on uskon ja Pyhän Hengen yhteys sydämissä. Vain heistä muodostuu Kristuksen ruumis. Jumalattomat ovat kirkon kuolleita jäseniä, he eivät kuulu Kristuksen valtakuntaan. Kristuksen valtakunta merkitsee sydämen vanhurskautta ja Pyhän Hengen lahjaa ihmisille. Tunnustuskirjat antavat ymmärtää, että ulkonaisessa kirkossa on suuri enemmistö jumalattomia, kastettuja mutta kuitenkin hengellisesti kuolleita jäseniä. Tästä näkökulmasta katsoen kaikissa mahdollisissa tilanteissa tapahtuva julistus lahjana tarjolla olevasta pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa on ensisijaisen tärkeä asia. Myös kirkkoon kuulumattoman ihmisen muiston äärellä kokoontuminen olisi mitä parhain mahdollisuus viedä sanomaa pelastuksesta Kristuksen käskyn mukaisesti eteenpäin. Tilanne on ongelmallinen käsiteltävän aloitteen kannalta katsoen. Evankeliumi itsessään kun ei ole maksullinen. Siitä on jo Golgatalla maksettu kallis hinta. Siksi se on lahjaa ja armoa, tarjolla uskolla vastaanotettavaksi. Kun hautaan siunaaminenkin on osa jumalanpalveluselämää, siitä ei tätä taustaa vasten olisi perusteltua periä korvauksia. Kokonaan toinen asia on sitten se, onko kirkosta eronnutta henkilöä ylipäänsä sopivaa siunata kristillisin menoin haudan lepoon. Jos hän ei ole eläessään halunnut olla kirkon yhteydessä, ei häntä edes kuoltuaankaan, omaisten tahdostakaan, ole korrektia saattaa kirkon kanssa tekemisiin, vaikka hän ei itse siitä toki enää mitään tiedä. Kaikkein selkeintä olisikin, jos kirkosta eroamisen yhteydessä voisi saada aina asianomaisen varmennetun vakuutuksen siitä, että häntä ei tule aikanaan siunata hautaan kristillisin menoin. Luterilainen kansankirkko on suuri mahdollisuus mutta samalla helposti myös kavala ansa silloin, jos aletaan ajatella, että kaikki kastetut ovat osa Kristuksen ruumista. Mitä merkitystä on kirkkoon kuulumisella, jos kaikki sen tarjoamat palvelutkin saa joka tapauksessa? Se ortodoksinen käytäntö, johon täällä eilen kenttäpiispa Niskanen viittasi ja josta tänäänkin on jo mainittu, on selkeä. Eikö meidänkin olisi rehellisempää luoda selvät periaatteet siitä, että kirkosta eroaminen merkitsee myös kirkon tarjoamista palveluista irtaantumista. Kun puhutaan kirkosta eronneen hautaan siunaamisesta, tarvittaisiin pikemminkin laajaa keskustelua siitä, millainen on luterilainen seurakuntakäsitys ja mitä siitä seuraa, kuin sitä, mitä mikin toimitus itsessään maksaa. Seurakuntakäsityksen hahmottaminen olisi tärkeää siitäkin syystä, että kirkosta vieraantumisen edelleen jatkuessa myös kaste on menettänyt ja tulee menettämään ihmisten mielissä sen arvon ja aseman, joka sillä sakramenttina on. Tästä huolestuttavasta kehityksestä esimerkkinä on se, että lapsen vanhemmat pyytävät kasteen sijasta pappia nimenantojuhlaan siunaamaan lasta. Jos tällaiseen teologiseen keskusteluun ei syystä tai toisesta ole valmiutta, silloin on kaiketi valittava se pienempi paha, ja laadittava selkeä ja oikeudenmukainen korvausjärjestelmä. Missään muussakaan yhteisössä ainakaan ulkopuoliset eivät saa palveluja ilmaiseksi. Joku ne kirkossakin joka tapauksessa maksaa. Kustannusten kohdistaminen oikeaan osoitteeseen olisi vähintä, mitä voitaisiin tehdä. Tällaisenaan tilanne ei enää voi jatkua.


Paluu