Puheenvuoro



Aula Maria Kaisa, edustaja

Otsikko:
Lapsivaikutusten arviointia sekä lasten kuulemista koskevien säännösten lisääminen kirkkolain 25 lukuun (Kirkkohallituksen esitys 12/2012)

Täysistunto:
Tiistaina 6 päivänä marraskuuta 2012 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Paikallisen seurakunnan luottamushenkilönä, kirkolliskokousedustajana ja myös leipätyöni puolesta olen erittäin iloinen, että tämä lakiesitys lapsivaikutusten arvioinnista ja lasten kuulemista koskevien säännösten lisäämisestä Kirkkolakiin on nyt annettu kirkolliskokoukselle. Voisi sanoa, että on vihdoin annettu kirkolliskokoukselle. Tätä lakiesitystä on odotettu.

Tässä voisi sanoa kahdestakin syystä, että vihdoin. YK:n Lapsen oikeuksien sopimus, jossa tämän ajattelutavan perusteet luotiin, hyväksyttiin Suomessa eduskunnassa jo vuonna 1991 ja sen perusteella uudet Perustuslain velvoitteet vuonna 1995, jossa oli mukana tuo lasten oikeus osallistua ja vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Muussa lainsäädännössä vastaavia lasten ja nuorten osallistumista vahvistavia muutoksia on tehty useita 2000-luvun aikana. Niille teistä, jotka toimitte kuntatasolla, ovat nuorisovaltuustojen, lastenparlamenttien, koulujen oppilaskuntien perustamiset ja vastaavat varmasti tuttuja. Kuten tämän esityksen perusteluista näkyy, vastaava ajattelu ja lapsen ihmisoikeuksien vahvistuminen ovat näkyneet viime vuosina etenkin muiden Pohjoismaiden luterilaisissa kirkoissa. Tämän uudistuksen taustalla on siis myös vahvat teologiset perusteet, erityisesti kristillisessä ja luterilaisessa ihmis- ja lapsikäsityksessä.

Kuten kirkkoneuvos Huokuna kertoi, kirkolliskokousaloite, johon tämä esitys perustettiin, hyväksyttiin jo kolme vuotta sitten täällä kirkolliskokouksessa eli vuoden 2009 syksyllä. On hienoa, että ne erilaiset esteet ja mutkat matkalla on voitettu ja esitys on nyt täällä meidän pöydällämme. Toki täytyy kiittää siitä, että paljon myönteistä on tapahtunut myös tällä välin, tuon vuoden 2009 jälkeen. Lakiesityksen valmistelun aikana, viimeisen runsaan vuoden aikana on seurakuntiin nimetty jo noin 150 lapsiasiahenkilöä, jotka olivat lokakuun lopulla koolla Jyväskylässä. Paljon innostunutta väkeä, joka mielellään odottaa näitä mahdollisuuksia, joita tämä lakiesitys antaa. Eräissä seurakunnissa, myös omassa seurakunnassani Viitasaarella on jo testattu päätöksen lapsivaikutusten arviointia ja haettu tuntumaa myös siihen, miten aikuinen voi hyötyä ja oppia lasten ja nuorten kokemuksista.

Moni täällä kirkolliskokouksessa ja sen ulkopuolella on varmasti tästä esityksestä iloinen, mutta voi olla toisenlaisiakin tuntemuksia, ajatuksia siitä, että pitääkö tämäkin nyt alkaa vielä organisoimaan ja ottamaan huomioon kaiken muun työn ohella. Sanotaan tosin, että lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia ja sehän voi kuulostaa meille aikuisille aika raskaalta ikeeltä. Velvollisuuksista ei kukaan ole niin iloinen. Mutta haluan korostaa, että lasten mielipiteiden selvittäminen ja tiiviimpi vuorovaikutus lasten ja nuorten kanssa seurakunnassa ovat ennen kaikkea hyödyllisiä ja antoisia seurakunnalle. En näkisi tätä velvollisuutena vaan mahdollisuutena.

Vuorovaikutus lasten kanssa auttaa meitä aikuisia tekemään parempia päätöksiä, oivaltamaan palveluiden ja toiminnan laadusta sellaisia asioita, joita emme aiemmin ole tulleet ajatelleeksi. Lasten osallistuminen ja heidän mielipiteensä arvostaminen myöskin voimaannuttaa lapsia ja nuoria, kasvattaa heistä seurakuntalaisia ja innostaa monesti myös vanhempia. Olen itse keskustellut omassa leipätyössäni paljon lasten ja nuorten kanssa siitä, minkälainen on hyvä koulu, hyvä sairaala, mitä on hyvä lastensuojelu lasten ja nuorten näkökulmasta. Ne keskustelut tuottavat aina yllätyksiä ja oppimista, koska lapset kiinnittävät huomiota erilaisiin asioihin kuin me aikuiset silloin, kun he määrittelevät erilaisten toiminnan ja palvelun laatua. Olen aivan varma, että myöskin seurakuntien ja kirkon toiminnasta aktiivisempi vuorovaikutus ja lasten kokemusten kerääminen tuottaa ihmisläheisempää, laadukkaampaa ja parempaa seurakuntatoimintaa. Tässä esityksessä näen, että on kyse lapsen ihmisarvon tunnistamisesta, aikuisten ja päättäjien hyvästä vuorovaikutuksesta lasten kanssa ja aikuisten halusta oppia lasten näkökulmasta. Minusta kirkkoneuvos Huokuna korosti oikein hyvin, että tässä on kyse seurakunnan toimintakulttuurin ja ajattelutavan uudistumisesta. Seurakuntien lapsi- ja nuorisotyössä on monia näitä tavoitteita jo osin toteutettukin, esimerkiksi on toimittu leikkivän kirkon teemalla. Mutta nyt on kyse seurakunnan kaikkien työalojen toiminnasta, diakoniasta, jumalanpalvelustoimintaa aina kiinteistötoimeen asti. Näen, että lasten osallistumisen ottaminen osaksi seurakunnan toimintakulttuuria voi olla tekemässä koko kirkon toiminnasta helpommin lähestyttävää ja myös rennompaa. Tästä piispa Kalliala puhui osuvasti tuolla Jyväskylän päivillä pari viikkoa sitten. Kiitos niistä puheenvuoroista.

Millaisten toimintakulttuuria toivon tämän uudistuksen edistävän? Voitaisiin puhua myöskin lapsiystävällisestä seurakunnasta. Silloin lapset ja nuoret otettaisiin huomioon seurakuntalaisina, arvostetaan lapsuutta ja lapsen tapaa toimia, tiedotettaisiin toiminnasta lapsille ja nuorille ymmärrettävästi ja heidät saavuttaen, kerrottaisiin myös lasten ja nuorten ihmisoikeuksista, huomioitaisiin kieli, kulttuuri ja muihin vähemmistöihin kuuluvat lapset yhdenvertaisesti, mukaan lukien myös erityistä tukea tarvitsevat lapset ja vammaiset lapset, ehkäistäisiin eriarvoistumista, esimerkiksi maksupolitiikan päätöksissä, jätettäisiin tilaa leikille ja levolle, tuettaisiin perheiden ja sukupolvien yhteisyyttä, edistettäisiin seurakuntien omassa työssä eri työ- ja toimialat ylittävää yhteistyötä ja varmistettaisiin henkilöstön osaamista lasten ja nuorten kohtaamisessa. Silloin oltaisiin myös seurakuntatyönantajana lapsiystävällisiä. Näiden lisäksi on tärkeää muistaa, että lapsen oikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen tarkoittaa myös lapsen suojelua väkivallalta, kaltoin kohtelulta ja hyväksikäytöltä. On tärkeää huomata lapsi silloin, kun esimerkiksi perheneuvonnassa tai diakoniassa autetaan vanhempia. Seurakuntatoimijoidenkin on tärkeää ottaa rohkeasti puheeksi tilanteet, joissa aikuiset käyttävät valtaansa väärin. Tämä lapsen haavoittuvuuden ja suojelun näkökulma voisi tämän esityksen perusteluissa olla vahvemminkin esillä, myös teologisesta näkökulmasta.

Laintarkastustoimikunta on esittänyt tästä lakiesityksestä hyviä huomioita. Muutama evästys niiden suhteen lakivaliokunnalle: Ensinnäkin laintarkastustoimikunta on esittänyt huomiota lapsen edun käsitteestä. Päätösten lapsivaikutusten arviointi ja ennakointihan kytkeytyy YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen, jossa kolmannen artiklan mukaan "Lapsen etu tulee asettaa etusijalle kaikessa julkisessa päätöksenteossa." Tämä päätösten lapsivaikutusten arviointi on tämän lapsen edun näkökulman soveltamista, lapsiryhmää ja lapsiväestöä laajemmin koskeviin ratkaisuihin. Se on oikeastaan väline lapsen edun arvioimiseksi päätöksiä tehtäessä. Lasten osallistuminen ja tiedonhankinta lapsilta on aina osa sitä prosessia, eli aikuisen tehtävä on tehdä päätöksiä ja arvioida mikä on lapsen parasta, mutta sen tueksi hänen tulee hankkia se lapsen oma kokemus ja mielipide. Tätä lapsen edun näkökulman kytkeytymistä tähän lapsivaikutusten arvioinnin tavoitteeksi voisi tässä lakipykälien muotoilussa vielä vahvistaa. Toinen laintarkastustoimikunnan huomio koskee käsitettä "lapsen kuuleminen". YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksessa on lasten osallistumista koskevassa artiklassa 12 oikeastaan kaksi asiaa: ensiksi aikuisten velvoite selvittää lasten mielipiteitä ja ottaa ne huomioon lapsen ikä ja kehitystason mukaisesti ja toiseksi erityistilanteissa sovellettava lapsen kuuleminen, joka koskee hallinnollisia ja oikeudellisia prosesseja. Katson, että seurakuntatoiminnassa on pikemminkin kyse ensiksi mainitusta, eli aikuisten velvoitteesta selvittää kaikenikäisten lasten mielipiteitä ja ottaa ne huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Lapsen kuuleminen mielletään usein aika muodollis-juridiseksi toiminnaksi ja se voi tehdä tästä seurakuntatasolla turhan kankean. Tavoitteena on kuitenkin lasten ja nuorten ja seurakunnan aikuisten ja päättäjien parempi vuorovaikutus ja kohtaaminen sekä aikuisten halu oppia lasten ja nuorten kokemuksista ja näkökulmista. Tapoja selvittää lasten ja nuorten mielipiteitä voidaan käyttää monenlaisia kyselyistä ja keskusteluista alkaen ja päätyä myös esimerkiksi erilaisiin nuorten neuvostojen tai nuorten valtuustojen perustamiseen seurakuntahallinnon yhteyteen.

Lopuksi, minusta on tärkeä mieltää, että kyse on kaikkien alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista, joskus seurakuntatyössä lapsikäsite kaventuu aika lailla alle kouluikäisiä koskevaksi, johtuen seurakunnan omien työalojen määrittelyistä. Mutta nyt tässä oikeastaan laajennamme myös tätä lapsiajattelua siihen, että kaikilla alle 18-vuotiailla on oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi myös seurakuntatyössä.


Paluu