Puheenvuoro



Huokuna Pekka, kirkkoneuvos

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä toukokuuta 2012 klo 15.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Tekisi mieli vastata, että teemme parhaamme ja katsotaan mihin se riittää. En aivan uskalla marraskuuksi sitä luvata. Kysymys on tietysti pitkälti myös siitä, että mitä aiotaan esittää. Jos päädytään siihen, että ollaan tekemässä säädösmuutosta, niin kuin aloitteessa edellytetään, silloin tietenkin se tulee tähän saliin. Marraskuu on mielestäni realistinen aikamäärä, mutta en silti sitä välttämättä lupaa tässä. Toisaalta, jos lähdetään luomaan toiminnallisia malleja ja muunlaisia keinoja edistää tätä asiaa, silloin asia voi edetä kirkkohallituksen täysistuntoon, joka voi tehdä nopeamminkin päätöksiä. Oma ajatukseni on, että molempia toimenpiteitä tarvitaan ja pyrimme tekemään tässä niin hyvää ja nopeaa työtä kuin mahdollista.


Paluu