Puheenvuoro



Peltonen Kai, edustaja

Otsikko:
Kirkkohallituksen ja hiippakuntien toimintakertomukset vuodelta 2007 sekä Kirkon keskusrahaston tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen (Toimintakertomus 1/2008)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2008 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Kirkkohallituksen ja hiippakuntien toimintakertomus viime vuodelta on tuhti lukupaketti ja sisältää runsaasti informaatiota ja sen monien mielenkiintoisten yksityiskohtien läpikäyminen ei tietenkään ole tässä mahdollista. Se on sanottava, että työtä on näissä instansseissa viime vuonna tehty paljon ja tehty hyvin. Haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota muutamiin yleisiin näkökohtiin. Tämä violettikantinen kirja on selkeästi kertomus, se on kertomus siitä, mitä kaikkea on tehty. Tämä puolestaan asettaa lukijan aika lailla toivottoman tilanteen eteen, kun hän yrittää etsiä erityisesti runsaasta sanallisesta osiosta sitä, mikä on oleellista, mikä on uusinta, mikä on innovatiivisinta. Niin ikään sanallisen osion kokonaisuuden tai sen pääsektoreiden arviointi on lukijalle jokseenkin hankalaa tämän kertomuksen nykymuodossa. Niinpä esitän, että jatkossa tätä dokumenttia voitaisiin kehittää erityisesti siten, että perustoiminta ja kehittämishankkeet erotetaan nykyistä paljon selvemmin toisistaan. Perustoiminta on siis sitä toimintaa, jota joka tapauksessa tehdään palkan vastineeksi, kerrotaan siitä jossakin dokumentissa tai ei, kehittämishankkeet ovat erityisiä hankkeita. Toki tämä edellyttää toimijoilta kirkkohallituksessa ja hiippakunnissa ns. perustoimintokuvauksen luomista eli sellaisen dokumentin, jossa kerrotaan, mitä meidän perustyömme oikeasti on. Tämä rakenteellinen kehittäminen tässä dokumentissa sisältäisi nähdäkseni seuraavat edut: perustoiminta voidaan arvioida erikseen, kehittämishankkeiden rooli ja merkitys tulevat selkeämmin tunnistettaviksi, tavoiteasettelu voidaan luoda nykyistä konkreettisemmaksi ja resurssien kohdennus tulee nykyistä selkeämmäksi.

Toiseksi olisi mielenkiintoista ja avartavaa, mikäli myös kirkkohallituksen ja hiippakuntien toiminnan seuraamiseksi olisi luotavissa numeraalisia arviointikriteerejä, tunnuslukuja, kuten termi kuuluu. Kirkkohallitus on antanut toimintakertomusten laadinnan yhteydessä tämänsuuntaisia ohjeita jo useampina vuosina, mutta ne eivät näytä johtaneen tuloksiin. Eikä se helppoa ole, tiedän sen kokemuksesta. Asiaa yritettiin tuomiokapitulien kesken eli siis luotaisiin tunnuslukuja, joilla voitaisiin arvioida hiippakuntien toimintaa, mutta hiippakuntadekaanien kokouksessa asiasta käyty keskustelu on varmaan kyseisen kokouksen historian pisin ja tulokset olivat aika laihoja. Tästä huolimatta asiaa ei minusta kannattaisi haudata erityisesti, mikäli toimintamme arviointia keskushallinnon ja hiippakuntien tasolla halutaan kehittää.

Kolmanneksi kiinnitän huomiota kirkkohallituksen toiminnallisen osaston ja hiippakunnallisen toiminnan osittaiseen koordinoimattomuuteen erityisesti loppukäyttäjän, eli seurakunnan näkökulmasta. Ongelma on jo tiedostettu ja keskusteluja asiasta on käyty, mutta kyseinen asia on nimenomaan järkevän resurssoinnin kannalta siinä määrin tärkeä, että sen toteutumista on syytä seurata myös kirkolliskokoustasolla.

Neljänneksi vielä tästä violettikantisesta dokumentista yhdyn mielelläni piispa Heikan esittämään kysymykseen keskushallinnon nykyisen organisaatiorakenteen tarkoituksenmukaisuudesta. Sitten on tämä vihreäkantinen dokumentti, joka on kirkkohallituksen henkilöstötilinpäätös, hyvä paperi, joka tarjoaa informaatiota, nostaa rohkeasti esiin ongelmia ja kysymyksiä sekä kiinnittää huomiota kehittämistarpeisiin. Haluan sieltä nostaa huomion kohteeksi erityisesti kaksi seikkaa: sivulla 4 vihreäkantisessa dokumentissa on ylhäällä taulukko, joka kuvaa kirkkohallituksen henkilöstön määrää. Siitä käy ilmi, että kirkkohallituksen henkilöstön määrä on kuluvalla vuosituhannella ollut jatkuvassa kasvussa, erityisesti mitä tulee vakinaisiin viranhaltijoihin ja työntekijöihin. Kysyn, onko keskushallinnon jatkuva henkilöstön lisäresursointi nyt oikea tie. Ovatko projektit oikein toteutettu silloin kun ne tahtovat johtaa siihen, että projekti asettuu vakinaiseksi osaksi toimintaa ja sitten tuo mukanaan henkilöstön vakinaistamista? Resurssit tarvitaan siellä, missä perustyö tehdään eli seurakunnissa ja paikallistasolla hiippakunnissa. Strategia 2015, tämä meidän kirkon strategia korostaa suuntaviivoissaan, että rakenteiden on palveltava toimintaa. Ettei vain käytännössä kuitenkin organisaatiomme kokonaistasolla ole käymässä toisin päin? Toinen asia, mihin kiinnitän huomiota on sivulla 22, jossa todetaan perin yllättävästi, että tämän dokumentin laatineen työryhmän mukaan kirkkohallituksen kaikkien osastojen tulisi laatia osastokohtaiset koulutussuunnitelmat kirkon henkilöstökoulutussopimuksen mukaisesti. Suunnitelmassa olisi määriteltävä henkilöstökoulutuksen tavoitteet ja kulloisetkin painopistealueet talousarviovuotta useammaksi vuodeksi huomioiden koko henkilöstö. Juuri tämänkaltainen pitkän tähtäimen suunnitelmallinen koulutussuunnittelu on se, jota me hiippakunnissa koetamme kovalla työllä ja vaivalla opettaa seurakunnillemme, ja että ne toteuttaisivat sitä juuri siten, kuin tässä sanotaan. Jotta tämä toiminta ja sen kehittäminen seurakuntatasolla olisi uskottavaa, sen täytyy kattaa kaikki meidän organisaatiomme tasot. Koulutus on johtamisen ja strategisen toiminnan keskeisimpiä välineitä, ja meillä ei sitä ole varaa kirkkohallituksessa taikka muuallakaan jättää käyttämättä, siis organisaatiomme millään tasolla. Se on seuraamuksineen myös yksi keskeinen rekrytointivalttimme.


Paluu