Puheenvuoro



Tuominen Hans, edustaja

Otsikko:
Parisuhteisiin ja perhe-elämään liittyvän opastuksen lisääminen ja monipuolistaminen rippikoulutyössä (Edustaja-aloite 5/2008)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä toukokuuta 2008 klo 14.35

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kollegat. Pidin rippikoulua autistinuorille. Miten nuori, joka ei puhu tai edes kommunikoi, voi käydä rippikoulua? Mitä hän oppii, mitä hän kokee, minkälaisen jäljen rippikoulu jättää, kun oman elämän jäljet ovat täynnä säröjä tai haavoja? Rippikoulun aikana rukoilimme paljon, vietimme jumalanpalvelusta, näyttelimme, lauloimme, kuuntelimme Raamatun kertomuksia, teimme samoja asioita kuin joka ikisessä rippikoulussa. Rippikoulun lopussa eräs nuori, joka ei ollut puhunut paljoa rippikoulun aikana, maalasi ja lahjoitti minulle taulun, jossa oli kolme ristiä, kolme tummaa eri värisävyä. Keskimmäisen ristin keskeltä takaa loisti kirkas sävy, joka antoi tuolle maalaukselle merkityksen ja syvyyden. Katselin maalausta ja itkin. Se oli elämäni paras rippikoulun loppukertaus tai koe. Tällainen rippikoulu ei olisi ollut mahdollista ilman vuosien ja vuosikymmenien rippikoulun kehittämistä ja uudistamista.

Kun mietimme rippikoulun kehittämistä, on hyvä hiukan kertoa taustaksi, miten tätä uudistustyötä on viimeisten vuosien aikana toteutettu. Itselläni on ollut mahdollisuus olla mukana kehittämässä rippikoulua paikallisseurakunnassa, seurakuntayhtymässä, järjestössä, kokonaiskirkon työryhmissä sekä erilaisten oppimateriaalien ja tutkimushankkeiden parissa. Vuonna 2001 hyväksyttiin kirkkomme virallinen voimassa oleva rippikoulusuunnitelma Elämä, Usko, Rukous. Nämä kolme sanaa kuvaavat hyvin nykypäivän rippikoulua. Rippikoulu on edelleen kasteopetuksen koulu. Se on samalla hyvin vahvasti elämänkoulu ja erityisesti rukouksen koulu - vai pitäisikö sanoa matka, puolen vuoden mittainen matka seurakuntayhteydessä. Suunnitelman mukaan rippikoulun yleistavoitteena on, että nuori vahvistuu siinä uskossa kolmiyhteiseen Jumalaan, johon hänet on pyhässä kasteessa otettu, kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen ja elää rukouksessa ja seurakuntayhteydessä. Tämä rippikoulusuunnitelma on otettu vastaan seurakunnissa hyvin. Se jalkautettiin seurakuntiin laajamittaisen koulutuksen kautta, joka toteutettiin hiippakunnissa. Koulutuksen rinnalla ja sen jälkeen kirkossamme on pidetty tärkeänä, että tiettyjä erityiskysymyksiä tahdotaan jatkotyöstää. Näitä ovat muun muassa perheiden ja vanhempien tukeminen rippikoulun aikana, erilaisten oppijoiden kysymykset sekä isostoiminta. Syntyi paljon hyvää materiaalia, tutkimustietoa, kirjoja ja oppaita rippikoulun kehittämiseen. Tämä kehittäminen jatkuu erilaisissa seminaareissa, hiippakunnallisissa ja valtakunnallisissa koulutuksissa, työryhmissä sekä uusissa oppimateriaaleissa. Rippikoulun todellinen kehittäminen ja tehokkain uudistaminen tapahtuu kuitenkin paikallisseurakunnissa. Seurakuntien papit, nuorisotyönohjaajat, diakonit, kanttorit, isoset ja muut vapaaehtoiset tekevät työtään suurella sydämellä ja vahvalla ammattitaidolla. He tarvitsevat työlleen tukea, arvostusta ja riittävät resurssit. Rippikoulun toteuttaminen ja kehittäminen on koko seurakunnan tehtävä, ei siis vain nuoriso- ja rippikoulutyön tehtävä. Käsillä oleva edustaja-aloite kantaa ansiokkaasti huolta nuorten elämäntilanteesta, erityisesti niiden nuorten, jotka ovat kasvaneet avioeroperheissä. Miten nuoret kohdataan, miten heidän elämäntilanteensa otetaan huomioon? Uskaltaisin väittää, että nykypäivän rippikoulussa annetaan varsin hyvin tilaa käsitellä elämän tärkeitä suuria kysymyksiä. Nuorten omat kysymykset ja pohdinnat otetaan vakavasti. Näitä ovat muun muassa kysymykset uskosta, Jumalasta, kuolemasta, oman elämän valinnoista, arvoista, elämän oikeasta ja väärästä. Tilaa ja aikaa on myös käsitellä perhe-elämään liittyviä asioita, parisuhdetta, avioliittoa. Nuorta kuunnellaan, häntä tuetaan, hänen elämänsä joskus hyvin rikkinäisiä palasia kootaan ja sovitellaan yhdessä sopivan kokoisiin koloihin. Vastauksia etsitään Raamatusta, yhdessä rukoillaan, lauletaan ja hiljennytään, opetellaan elämään yhdessä. Rippikoulua nuori ei käy yksin. Viime vuosina on tahdottu erityisesti korostaa yhteistyötä kodin ja seurakunnan välillä. On etsitty välineitä ja tapoja, miten vanhemmat voisivat olla mukana työstämässä nuoren elämään kirkon uskoon ja yhteiseen rukoukseen liittyviä teemoja. Hyviä ideoita on kehitetty paljon, paljon on tuotettu hyvää materiaalia. Näistä uusin on kirkkohallituksen tuottama Kotiväki-romppu, eväitä rippikoulutyöhön, joka on tehty erityisesti ajatellen perheitä ja vanhempia ja nuorten suhdetta vanhempiinsa. Hyvät kirkolliskokousedustajat. Vuonna 2007 rippikoulun kävi kirkossamme lähes 60 000 nuorta, 88,5 prosenttia 15-vuotiaista. Ruotsissa vastaava luku on 35. Rippikoulun suosio ei ole itsestäänselvyys. Ajattelen, että yhteinen tehtävämme, siis myös meidän, on pitää huolta siitä, että rippikoulua kehitetään ja uudistetaan jatkossakin sekä paikallisseurakunnissa että kokonaiskirkossa määrätietoisesti, sitoutuneesti, suurella sydämellä, innolla ja hengellä.


Paluu