Puheenvuoro



Kaskinen Anna-Mari, edustaja

Otsikko:
Lapsivaikutusten arviointia sekä lasten kuulemista koskevien säännösten lisääminen kirkkolain 25 lukuun (Kirkkohallituksen esitys 12/2012)

Täysistunto:
Tiistaina 6 päivänä marraskuuta 2012 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Pidän käsillä olevaa esitystä erittäin tärkeänä. Esitys toteuttaa Kirkon lapsi- ja nuorisotyön strategian tavoitteita, joiden mukaan lapset ovat läsnä kirkossa aiempaa näkyvämmin. Kirkon on oltava läsnäolon kirkko, jossa lapsille ja nuorille tulee olla mahdollisuus kohdata pyhä ja rakastava Jumala. Valmistelussa on tarkasteltu, kuten kuulimme, kolmea vaihtoehtoa: Nykytilan säilyttäminen, jolloin kirkolliseen lainsäädäntöön ei otettaisi lasta ja nuorta ja nuorten osallisuuden vahvistamista koskevia säännöksiä. Toiseksi nykytilan parantaminen siten, että lasten ja nuorten osallisuuden vahvistamisesta ja lapsivaikutusten arvioinnista annetaan seurakunnille ja seurakuntayhtymille suositusluonteinen ohjeistus. Kolmanneksi Kirkkolain muuttaminen siten, että lapsivaikutusten arviointi tehdään kun päätöksellä on välittömiä tai välillisiä vaikutuksia lapsiin ja seurakunnille ja seurakuntayhtymille esitetään velvoite kuulla lapsia heitä koskevissa asioissa. Nykytilanne ei mielestäni ole riittävä. Pelkkä suositusluonteinen ohjeistus ei ole tarpeeksi, sillä lapsi jää helposti lapsipuolen asemaan ja kirkossakin voi käydä niin, että lapsi on poissa silmistä ja poissa mielestä. Mielestäni tämä esitys jatkaa sitä johdonmukaista ja tarpeellista kehitystä, joka kirkossa on ollut nähtävissä viime vuosina. Kirkko on osallisuuden yhteisö. Ne, joiden ääni ei ole aikaisemmin tullut kuulluksi, otetaan todesta. Niille, joilla ei ole mahdollisuutta itse ajaa omaa etuaan, annetaan lainsäädännön turvin tähän tilaisuus. Pidän myös tärkeänä, että kirkossa huomioidaan YK:n yleissopimus Lapsen oikeuksista vuodelta 1989 ja Suomen Perustuslain säännös lasten tasa-arvoisesta ja yhdenvertaisesta kohtelusta. Mielenkiintoinen kysymys on se, millaisilla asioilla on välillisiä tai välittömiä vaikutuksia lapsiin. Pikemminkin voidaan kysyä, millaisilla asioilla sitä ei ole, sillä uskon, että suuri osa kirkon päätöksistä vaikuttaa lapsiin joko välillisesti tai välittömästi. Täällä on ollut esillä jo kirkkorakennukset. On tärkeää, että rakennuksia suunniteltaessa otetaan huomioon se, että tilojen tulee palvella lapsia myös silloin, kun kyseessä ei ole varsinaisesti ja suoraan lapsille suunnattu tilaisuus tai tapahtuma. Millaiset ovat huonekalut, miten korkealla on kirkkotaide, millaista kieltä puhutaan, mihin aikaan tilaisuuksia järjestetään, maksavatko ne perheille jotain, juodaanko kirkkokahvit vai mehua. On myös tärkeää, että aikuiset eivät keskenään päätä siitä, mikä lapselle on hyväksi. Siksi esityksen toinen pääkohta, lasten kuuleminen, tulee suorittaa huolella ja riittävästi siihen aikaa varaten. Esityksessä todetaan, että lasta koskevissa kysymyksissä asiantuntijoina tulee kuulla seurakunnan toiminnan piirissä olevia lapsia, esimerkiksi kerhoissa, partiossa ja isostoiminnassa. Lasten kuulemisessa kannattaa mielestäni käyttää niitä ihmisiä, jotka ovat lapsille tuttuja aikuisia, kerhon ohjaajia, seurakunnan työntekijöitä, henkilöitä joiden kanssa lapsilla on jo luottamuksellinen suhde ja joiden kanssa he voivat vapaasti keskustella. Samoin palautetta kannattaa pyytää perheiltä, sillä silloin kun lapset tavoitetaan, silloin kun lapset haluavat tulla seurakuntien toimintaan mukaan, tavoitetaan myös perheet. On myös huolehdittava siitä, kuten edustaja Aula totesi, että eri-ikäisiä lapsia kuullaan. Ikähaitari 0-18 on varsin laaja, kun kysymys on lapsista ja nuorista. Ajattelen erityisesti varhaisnuoria, tyttöjä ja poikia, jotka eivät yhtä luontevasti osallistu kirkon toimintaan kuin pienemmät lapset tai rippikouluikäiset. Kannatan siis esitystä lämpimästi. Samalla toivon, että seurakuntien ja kirkon toiminnassa voitaisiin mennä vielä pitemmälle. Sen lisäksi, että lapset otetaan huomioon ja heitä kuunnellaan heitä koskevissa asioissa, lapset otettaisiin aktiivisiksi kumppaneiksi suunniteltaessa heille suunnattua toimintaa, esimerkiksi jumalanpalveluselämää, sakraalitilaa, kirkkotaidetta. Tämä edellyttää meiltä aikuisilta ennakkoluulottomuutta ja luottamusta lapseen, mutta se voi olla myös hyvin palkitsevaa. Lopuksi vielä nopeasti kaksi esimerkkiä: 20 vuotta sitten Vantaalla suunniteltiin lapsille suunnattua uutta jumalanpalvelusta, josta tuli Mukulamessu. Aluksi kuultiin lapsityön asiantuntijoita, seurakuntien työntekijöitä ja järjestöjen edustajia ja lopuksi kysyttiin lapsilta, mitä he haluaisivat, että jumalanpalveluksessa tapahtuisi. Lähes kaikki lapset sanoivat, että emme halua vain istua kirkon penkissä, meidän täytyy päästä liikkeelle. Niin kehitettiin rukousvaellus, jolloin lapset pääsivät kirkossa sellaisiin paikkoihin, mihin he eivät yleensä normaalisti jumalanpalveluksen yhteydessä pääse. Samalla he oppivat rukoilemaan eri tavoin erilaisten alttareiden ja majojen äärellä. Nyt 20 vuotta myöhemmin olemme valmistelemassa Lohjalle Lastenkylää ja jälleen kysyimme lapsilta, mitä te siellä toivoisitte tapahtuvan. Sinne on tulossa erilaisia eläinhahmoja ja lapset ehdottivat liito-oravaa. Aikuiset ehdottivat, että tehdään oravalle pesä, mutta lapset sanoivat ei. Oravat lentävät ja myös lasten tulee saada lentää. Nyt olemme tekemässä lapsille köysirataa, jotta he pääsevät lentämään yhdessä liito-oravien kanssa. Näillä sanoilla toivon todella, että lapset saavat yhä suuremman tilan kirkossa sen erilaisissa toiminnoissa ja tapahtumissa, sillä lapset osaavat lentää mielikuvituksissaan ja jopa käytännössä.


Paluu