Puheenvuoro



Lahti Liisa, edustaja

Otsikko:
Lapsen oikeudet ja lapsivaikutusten arviointi kirkossamme (Edustaja-aloite 5/2009)

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä toukokuuta 2009 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit ja muut kuulijat. Puheena oleva aloite muistuttaa meitä lasten elämän ja kasvun suojelusta ja turvan tarpeesta. Otan esiin kaksi asiaa, perhetyön tärkeyden ja mediakriittisyyden. Näitä kirkko jatkakoon ja lisätköön ruohonjuuritason työssään. Kirkon kasvatus-, nuoriso- ja perhetyössä on kauan ollut hyviä linjauksia ja toimia, joita aloitteen perusteluissa on lueteltu ja jotka kumpuavat itse Herramme käytöksestä ja ohjeista lapsia koskien. Lasten ja nuorten turva ja suojelu tulee olla läsnä kaikessa ihmisen toiminnassa ja yhteiskunnan aloilla. Meidän tulee itse kunkin eri tilanteissa kannustaa vanhempia, opettajia ja päättäjiä, kunnan ja seurakunnan työntekijöitä muistamaan lapset ja heidän näkökulmansa. Tämän tulisi olla itsestään selvyys, mutta sen tärkeydestä on tutkimustietoakin. Muun muassa aivo- ja geenitutkimus sekä tarkka vuorovaikutustutkimus ovat osoittaneet, että varhaislapsuuden kokemukset ovat ratkaisevia mielen synnylle ja elämän mittaiselle mielenterveydelle. Lasten ja heidän vanhempiensa varhaisen vuorovaikutuksen tukemisesta on saatu merkittäviä tuloksia, ja neuvolan terveydenhoitaja on jo kauan koulutettu siihen.

Perusturvan ja varhaisen vuorovaikutuksen puutteen suurimpana syynä on vanhempien alkoholin käyttö. Tämä, niin pelkään, tulee olemaan yhä isompi ongelma, sillä osa nuorista, myös tytöistä, juo, ja juo yhä enemmän. Myös mielenterveysongelmista kärsivien vanhempien lapset ovat riskiryhmässä. Näitäkin perheitä seurakuntien lapsi-, nuoriso- ja perhetyöntekijät tapaavat. Työntekijöiden huollosta ja koulutuksesta on pidettävä huolta. Lasten hyvä suhde vanhempiinsa ja vanhempien päihteettömyys ehkäisee päihdeongelmia. Myös lasten ja nuorten kanssa työskentelevien esimerkiksi nuorisotyöntekijöiden esimerkki on tärkeä ja tämä koskee myös tupakointia. Nuoret itsekin toivovat puuttumista ja rajojen laittoa.

Edellisen lisäksi pidän tärkeänä mediakasvatusta, joka kuuluu lasten perusoikeuksiin. Ideana on kasvattaa heidät kriittisiksi median vastaanottajiksi. Lapsen ja nuoren tervettä kehitystä häiritsevät pornoistunut, yliseksuaalinen mediaviestintä ja mainonta. Ne muokkaavat asenteita ja mielikuvia. Nuoret kuvittelevat, että ollakseen trendikkäitä heidän tulee toimia kuten nettisivuilta ovat oppineet. Ja chat-palstat ovat helppo keino hyväksikäyttäjälle luikerrella kuin huomaamatta hyväksyntää kaipaavien nuorten elämään. Jos turvallinen syli on puuttunut, on riski traumoihin suurempi.

Kuuntelin Tampereen lääkäripäivillä Väestöliiton lääkärin Pirkko Brusilan koskettavaa luentoa aiheesta "Liian aikaisin aikuisten maailmaan - seksuaaliset traumat ja nuoren kehitys". Aiheesta on viime kuussa ilmestynyt Väestöliiton kirja "Eikö se kuulu kenellekään?". En ymmärrä, kenen intressissä on panna nettiin, mutta myös nuorten lehtiin rivoutta, väkivaltaa ja sadismia esittäviä kuvia, joille tytöt ovat vielä haavoittuvampia kuin pojat. Tutkimusten mukaan neljäsosa kahdeksasluokkalaisista tytöistä on kokenut seksuaalista häirintää ehdottelusta pakotettuun seksiin ja pojistakin noin viidesosa. 90 % 8-16-vuotiaista lapsista on nähnyt netissä pornoa ja kolmasosa 14-18-vuotiaista pojista käyttää sitä usein, tämähän esineellistää naisia heidän ajatuksissaan. Puolet lapsista on yksin netissä ja ihan yleisenä ohjeena onkin, että netti otettaisiin "olkkariin", että vanhemmat voisivat seurata sen käyttöä.

Tämä kaltoinkohtelun virtuaalisuus ei muuta lapsen traumaattisia kokemuksia vähäpätöisemmiksi. Lapsen hyväksikäyttö, kuten muukin aikuisen taholta tuleva pettäminen, murtaa lapsen mielenterveyden perustaa. Kokemukset aiheuttavat häpeää ja itsesyytöksiä, takaumia, painajaisia ja uupumista, pelkotiloja, koulupinnausta ja jopa psykoottista oireilua. Lapsen kärsimystä syventää se, että aikuiset eivät ole tietoisia hänen traumastaan tai jopa väheksyvät sitä. Hän voi täysin vaieta uhrikokemuksestaan. Eli lapsen ja nuoren kanssa työskentelevien on kuljettava silmät ja korvat auki, havainnoitava ja kuunneltava intuitiotaan ja tartuttava rohkeasti asiaan. Nuorelta voi kysyä suoraan ja kertoa heränneestä huolesta. Kunnioittava suhtautuminen ja läsnä oleva kuunteleminen rakentavat luottamusta. Syyllisyyden tunteen poistamiseen tarvitaan toistuvaa syyttömyyden korostamista. Trauman työstämisessä voidaan tarvita terapeuttista apua tai omien taitojen puitteissa aidosti välittävää kuuntelua ja nuoren tilanteen pohdiskelua. Terapeutti ei tarvitse olla, sillä kunnioittava ja nuorta arvostava kommunikaatio on terapeuttista ja nuoren itsetuntoa ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa. Hyvä itsetunto estää seksuaalista kaltoin kohtelua, ja lapselle olisi jo kotona opetettava kertomaan näistä vaaratilanteista ja sanomaan ei. Konkreettisen tiedon antaminen vanhemmille ja muille kasvatusvastuussa oleville ei ole pelottelua vaan huolehtimista. Lapsella on oikeus saada suojelua median vahingollisilta vaikutuksilta. Sananvapauteen vetoamisillakin tulee olla rajansa ja vastuunsa. Meillä kaikilla aikuisilla tulisi olla ihan oikeasti käytännössä kunnioittava suhtautuminen lapsiin ja nuoriin, omiimme ja toisten. Jo hyväksyvä katse merkitsee heille paljon ja kantaa kauas.



Paluu