Puheenvuoro



Weuro Jaakko, edustaja

Otsikko:
Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö - Lähetekeskustelu jatkuu

Täysistunto:
keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2016 klo 9.00

Teksti:
Puheenjohtaja, hyvät edustajat. On innostavaa käsitellä tätä tulevaisuuskomitean esitystä. Se on meille lupaus ja mahdollisuus johonkin uuteen riippuen siitä, miten hyvin me tätä mahdollisuutta hyväksi käytämme. Toki on myös niin, että kuten kaikki ehdotukset, tämäkin ehdotus sisältää myös sellaisia seikkoja, jotka vaativat kriittistä tarkastelua. Muutama huomio tulevaisuusvaliokunnan ja muidenkin asiaa käsittelevien valiokuntien käsittelyn pohjaksi. Yksi merkittävimmistä ehdotuksista, joita tässä mietinnössä kuvataan, on ajatus toimintakulttuurin muuttamisesta. Kysymys on tärkeä, mutta samaan aikaan nähdäkseni vaikea tälle foorumille. Jos haluamme purkaa sääntelyä, emme varmaankaan voi säätää kirkkolakiin pykälää, jonka mukaan seurakuntien toimintakulttuurin on muututtava. Kuten ehdotuksessakin todetaan, muutoksen on lähdettävä seurakunnista itsestään ja tapahduttava seurakunnissa ja kaikilla muillakin kirkon tasoilla. Edustaja Antturi totesi eilen nähdäkseni erittäin hyvin, että tällaista isoa muutosta voi siivittää joko pakko tai jaettu, yhteinen innostava visio. Pakko kirkolla voi olla edessä pikemmin kuin uskommekaan, ja osin se pakko on jo täällä. Toisaalta komitea on arvioinut, että taloudellisista syistä pakottavaa tarvetta dramaattisille muutoksille lyhyellä aikavälillä ei ole. Tämä tietysti nostaa esille huolen, että löytyykö halua todellisiin, syvälle meneviin toimintakulttuurin muutoksiin, jos sitä koettua pakkoa ei lyhyellä aikavälillä ole. Käykö niin, että väistelemme muutosta, toivomme, että asiat järjestyvät, käytämme niitä resursseja, joita menneet sukupolvet ovat meille keränneet ja väistämme sitä kautta ehkä vaikeitakin ratkaisuja ja jätämme vastuun niistä kovista päätöksistä tuleville toimijoille? Tämä on kysymys, jota minusta meidän on vakavasti pohdittava.

Vision osalta mielestäni nousee esille keskeiseksi kysymys siitä, millainen ja kuinka tehokas kirkon johtamisjärjestelmä on. Kun lakivaliokunta alkoi eilen käsitellä lääninrovastin valintatavan muutosta, olin yllättynyt, että hyvin monissa puheenvuoroissa nousi esille kysymys siitä, että mitä tämä tarkoittaa kirkon johtamisjärjestelmän kannalta, miten kirkon johtamisjärjestelmää olisi uudistettava. Mielestäni tämä komitean ehdotus tällaisenaan ei vielä sisällä kokonaisvaltaista näkemystä siitä, miten strategista otetta, asioiden johtamista, tehokasta tavoitteiden asettelua, jatkuvaa toiminnan arviota kirkossa vahvistetaan. Esitys puhuu johtamisen vahvistamisesta, mutta koen, että se esitetään synonyyminä paremmalle esimiestyölle, vahvemmalle esimiestyölle. Joka on toki tärkeää ja keskeistä, ja sitä on kehitettävä, ja tuen näitä esityksiä, joita tässä mietinnössä on todettu, täysin siltä osin. Mutta samanaikaisesti on pohdittava, miten me kirkossa vahvistamme myös asioiden johtamista. Minulle syntyy vaikutelma, että asioiden johtaminen, sen synonyymiksi koetaan hallinto ja byrokratia, jota on poistettava. Ne hallinnolliset puitteet, joita me olemme itse asettaneet, ne ovat työkalu, ne muodostavat mahdollisuuden, jonka puitteissa me luottamushenkilöt ja palkattu johtajisto muokkaavat kirkkoa ja ohjaavat kirkkolaivaa parhaaksi näkemäänsä suuntaan. Kysymys on siitä, miten tehokkaasti näitä välineitä käytetään, ei siitä, kuinka paljon ja minkälaisia välineitä itsessään on. Tämän vuoksi toivoisinkin, että nyt valiokuntakäsittelyssä kaikki asiaa käsittelevät valiokunnat ottaisivat vielä tarkemmin tarkasteluun kysymykset siitä, miten tehokkaampaa johtamista voidaan paremmin viedä eteenpäin kaikilla kirkon tasoilla.

Näkisin, että yksi keskeinen erityispiirre kirkon toiminnassa on, ja kun tulevaisuuskomiteakin on todennut, että julkisoikeudellisesta roolista on syytä pitää kiinni, se kun me toimimme julkisoikeudellisena yhteisönä, jolla on verotusoikeus, se asettaa meille vaatimuksia toiminnan kansanvaltaisuudesta, tilivelvollisuudesta, läpinäkyvyydestä. Näitä kysymyksiä nähdäkseni ei ole riittävällä tavalla vielä tässä tulevaisuuskomitean mietinnössä pohdittu. On mielenkiintoista tarkastella samanaikaisesti muualla yhteiskunnassa tapahtuvia hallinnollisia muutoksia. Esimerkiksi sote-maakuntauudistus, jossa yhtenä keskeisenä lähtökohtana oli nimenomaan se, että kunnissa koettiin päätösvallan ja taloudellisten resurssien hallitsematon siirtyminen kuntayhtymiin, joissa virkajohtajat tekevät merkittäviä taloudellisia päätöksiä, ja kunnille ei jäänyt muuta roolia kuin kuitata kuntayhtymiltä tulevat laskut. Moni meistä saattaa tunnistaa tämän saman ilmiön myös kirkossa, mutta tulevaisuuskomitean tarkastelussa ei juurikaan näy mitään esityksiä tämän suhteen. Kuntalaki, joka monilta osin on esikuva kirkolliselle lainsäädännölle, mitä hallinnon järjestämiseen ja osallisuuteen tulee, uudistui viime vuonna. Mielestäni olisi valiokuntatyöskentelyssä hyödyllistä, jos sote-uudistuksen tavoitteiden ohella tarkasteltaisiin, mitä uudistuksia kuntien hallinnossa on tehty ja ollaan tekemässä lähivuosina. Totean tästä vain lyhyesti, että voimaan tulleessa uudessa kuntalaissa keskeisiä uudistuksia on muun muassa ollut jokaiselle kunnalle asetettu velvollisuus kuntastrategian laatimiseen, kunnanjohtajan tai muun johtavan viranhaltijan johtamissopimuksen tekemiseen, lakisääteisten nuoriso- ja vammaisneuvostojen asettamiseen ja erilaisten kuntakonsernia ohjaavien periaatteiden ja toimintatapojen vahvistamiseen. Näissä kaikissa toimenpiteissä on ajatuksena tehokkaan johtamisen ja kansanvaltaisuuden vahvistaminen. Mielestäni olisi hyvin hyödyllistä, että valiokuntakäsittelyssä peilattaisiin näitä tulevaisuuskomitean esityksiä myös näihin muutoksiin ja katsottaisiin, mitä niistä on opittavissa. Toisena huomautuksena kiinnitän huomiota siihen, kuinka mietinnössä on hienosti nostettu seurakunta keskiöön keskeisenä toimijana. Kuitenkin komitean esityksen ja todellisuuden välillä on tietty ristiriita. Komitean tekstissä puhutaan kauniisti seurakuntayhtymien osalta siitä, kuinka olisi tärkeää, että ne olisivat keveitä palveluorganisaatioita, jotka tukevat seurakuntien toimintaa. Käytännössä todellisuus kuitenkin monen yhtymän kohdalla on toinen, eikä tähän ehdoteta mitään muutoksia. Kysymys yhteisten kirkkoneuvostojen lakkauttamisesta saattaa omalta osaltaan vielä vahvistaa vallan siirtymistä yhtymissä johtaville viranhaltijoille ja heikentää seurakuntalaisten mahdollisuutta ohjata yhtymän keskeistä taloudellista päätöksentekoa. Näitä kysymyksiä mielestäni olisi tärkeä pohtia tarkemmin asian valiokuntavalmistelussa. Kiitos.


Paluu