Puheenvuoro



Kippo Hannu, edustaja

Otsikko:
Kirkon strategiaa vuoteen 2015 laativan työryhmän väliraportti (Ilmoitus kirkolliskokoukselle 2/2007)

Täysistunto:
Tiistaina 8 päivänä toukokuuta 2007 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Tätä väliraporttia lukiessa tulee ensimmäiseksi mieleen, että tämä on vähän veretön koko raportti. Täällä tunnustetaan monia asioita näissä kirkon arvoissa. "Tunnustamme ihmisen kahtalaisuuden, Jumalan kuvan ihmisessä ja ihmisen sisäisen pimeyden ja rikkinäisyyden". Jotenkin jää auki sitten se, että mitä me kirkkona tälle tekisimme. Sanoin joskus, olen niin kuin se entinen mies, joka sanoi, että koska ei kukaan muu minua lainaa, niin lainaan itse itseäni; niin sanoin joskus täällä, kun Kirkon tutkimuskeskuksen jostakin tutkimuksesta puhuttiin, että tutkimustulos helposti muuttuu meidän kirkossamme uudeksi totuudeksi, jolle ei sitten tehdä mitään tai siihen ei pyritä vaikuttamaan mitenkään. On hyvä pohtia sitä, mitä kirkolla on aivan erityistä annettavaa, tämän ihmisen sisäisen pimeyden ja rikkinäisyyden kohdalla, että se ei jää vain ikään kuin tämmöiseksi arvoksi, joka todetaan, että me sen tunnustamme.

Sitten täällä sanotaan, että tunnistamme pyhyyden kaipauksen kaikissa uskonnoissa. Taisi olla Kirsi Rostamo, joka kaipasi lisää lähetystyön näköalaa tähän. Juuri siitä syystä, että me tunnistamme tämän, me koemme lähetystyön tärkeäksi. Me koemme, uskaltaisiko sanoa, pakanalähetystyön tärkeäksi. Meidän tehtävämme on viedä eteenpäin evankeliumia, joka on Jumalan voima. Pyhyyden kaipaus ei vielä ketään pelasta. Kyllä me saamme kristillisenä kirkkona sanoa nämä ihan auki, ei niin verettömästi, kuin ne tässä on.

Tuohon totuudellisuuskohtaan myöskin: "Puhumme rohkeasti Jumalasta". Minusta meidän tulee puhua myöskin rohkeasti synnistä ja lunastuksesta. Vähän siihen mitä edustaja Eero täällä viittasi. Ja sitten tuossa oikeellisuuskohdassa: "Emme sekoita hengellisyyttä järjellä ratkaistaviin asioihin". Saattaa olla, että meidän pitäisi myöskin miettiä tätä toisin päin, että emme sekoita järkeä niihin asioihin, jotka on ratkaistava hengellisesti, josta meillä on ilmoitus ja johon me olemme kirkkona sitoutuneet.

Tässä paperissa tuntuu, että tässä on yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta tuleeko tässä kirkon varsinainen tehtävä esiin riittävästi, vai hajoaako tämä meidän tehtävämme vähän niin kuin ne kuuluisat Jokisen eväät? Kun me luemme esimerkiksi kirkkohallituksen ja hiippakuntien vuosikertomuksia, niin me näemme miten valtavasti niissä on erilaisia tehtäviä ja toimikuntia ja kaikenlaista työtä, sinänsä hyvää työtä aivan. Me joudumme jatkuvasti miettimään sitä, että kirkon perustehtävä tulee kunnolla hoidetuksi, evankeliumin julistaminen, että ihmiset pelastuisivat ja pääsisivät taivaaseen. Sitä tästä jotenkin niin kuin selkeämmin kaipaisin. Vasta sitten tuo kirkon jäsenyys tulee merkitykselliseksi myöskin ihmisille, kun me tämän osaamme jotenkin maalata paremmin ja selkeämmin tähän esille.


Paluu